Petolintujen lisänimet. Lintuharrastajien käyttämien epävirallisten nimitysten sanarakennetutkimus
Kårlund, Satu (2017-06-12)
Petolintujen lisänimet. Lintuharrastajien käyttämien epävirallisten nimitysten sanarakennetutkimus
Kårlund, Satu
(12.06.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani käsittelee Suomessa tavattujen petolintujen epävirallisia lisänimiä, joita lintuharrastajat tuntevat ja monet heistä myös käyttävät keskinäisessä viestinnässään. Tutkimusaineisto on kerätty lintuharrastajille kohdistetun kirjallisen kyselyn avulla. Aineisto käsittää 47 petolintulajin lisänimeä, yhteensä 647 nimivarianttia. Päähuomio kohdistuu lisänimien rakenteisiin, toisin sanoen siihen, millaisista kielellisistä aineksista nimitykset muodostuvat. Rakenteiden perusteella tutkimuksessa on tarkoitus selvittää, mitkä ovat yleisimmät lisänimien muodostuskeinot ja nouseeko jokin niistä ensisijaiseksi.
Lintuslangi on määritelmä, jolla joskus kuvataan lintuharrastajien keskinäistä kielenkäyttöä ja kielimuotoa. Slangille, niin kuin muullekin puhekielelle, on ominaista ilmaisujen lyheneminen lähtösanaan nähden ja eräänlaisten slangitunnusten käyttö, kuten määrätyt johtimet ja fonologinen aines. Tutkimusaineiston perusteella pyrin päättelemään, täyttääkö lisänimistö slangin edellytykset edellä mainituin kriteerein.
Etymologia eli sanojen alkuperän tutkimus ja semantiikka eli kielellisen merkityksen tutkimus liittyvät aina tavalla tai toisella kielen rakenteen tutkimukseen. Niiden kautta pystyy tässäkin tutkimuksessa selittämään useita sanamuotoja. Pääosin tutkimuksen aineisto luokittuu kuitenkin sanahahmojen rakenteiden perusteella. Lisänimien muodostuskeinoja ovat johtaminen, yhdistäminen ja lyhentäminen sekä vähäisemmässä määrin merkityssiirtymät, lainaaminen ja sepittäminen.
Nimiaineistoa tarkastelen deskriptiivisellä tutkimusotteella. Kuvaan tutkimuksessa erilaisia rakenteita ja pohdin jonkin verran niiden sisältämiä konnotaatioita. Lähestymistapa on ensisijaisesti laadullinen, mutta erilaisten rakennetyyppien frekvensseistä on tutkimuksessa myös numeerista tietoa.
Rakenneanalyysin ja eri nimityyppien frekvenssin perusteella lyhentävä sananmuodostus, toisin sanoen lähtönimien lyhentäminen tai niiden muokkaaminen lyhentävän johtamisen avulla, nousevat käytetyimmiksi lisänimien muodostustavoiksi. Ne täyttävät slangin vaatimukset lyhyydestä, tiiviydestä ja myös tietynlaisesta salakielisyydestä: pitää olla asianharrastaja, ennen kuin ilmaisu avautuu. Yhdysmuodosteita löytyi aineistosta niitäkin varsin paljon: ne edustavat slangia varioivuudessaan ja kuvailevuudessaan. Leikillisyyttä, kielellistä nokkeluutta ja eri kielimuotojen hyväksi käyttöä löytyi jokaisen ryhmän lisänimistä. Teknisenä keinona niissä on käytetty paljon myös äänteellistä vaihtelua. Esille tulleet rakenteelliset piirteet asettavat tutkimuksen kieliaineiston osittain slangin kehykseen, osittain funktionaalisuudessaan myös epävirallisen ammattikielen piiriin.
Lintuslangi on määritelmä, jolla joskus kuvataan lintuharrastajien keskinäistä kielenkäyttöä ja kielimuotoa. Slangille, niin kuin muullekin puhekielelle, on ominaista ilmaisujen lyheneminen lähtösanaan nähden ja eräänlaisten slangitunnusten käyttö, kuten määrätyt johtimet ja fonologinen aines. Tutkimusaineiston perusteella pyrin päättelemään, täyttääkö lisänimistö slangin edellytykset edellä mainituin kriteerein.
Etymologia eli sanojen alkuperän tutkimus ja semantiikka eli kielellisen merkityksen tutkimus liittyvät aina tavalla tai toisella kielen rakenteen tutkimukseen. Niiden kautta pystyy tässäkin tutkimuksessa selittämään useita sanamuotoja. Pääosin tutkimuksen aineisto luokittuu kuitenkin sanahahmojen rakenteiden perusteella. Lisänimien muodostuskeinoja ovat johtaminen, yhdistäminen ja lyhentäminen sekä vähäisemmässä määrin merkityssiirtymät, lainaaminen ja sepittäminen.
Nimiaineistoa tarkastelen deskriptiivisellä tutkimusotteella. Kuvaan tutkimuksessa erilaisia rakenteita ja pohdin jonkin verran niiden sisältämiä konnotaatioita. Lähestymistapa on ensisijaisesti laadullinen, mutta erilaisten rakennetyyppien frekvensseistä on tutkimuksessa myös numeerista tietoa.
Rakenneanalyysin ja eri nimityyppien frekvenssin perusteella lyhentävä sananmuodostus, toisin sanoen lähtönimien lyhentäminen tai niiden muokkaaminen lyhentävän johtamisen avulla, nousevat käytetyimmiksi lisänimien muodostustavoiksi. Ne täyttävät slangin vaatimukset lyhyydestä, tiiviydestä ja myös tietynlaisesta salakielisyydestä: pitää olla asianharrastaja, ennen kuin ilmaisu avautuu. Yhdysmuodosteita löytyi aineistosta niitäkin varsin paljon: ne edustavat slangia varioivuudessaan ja kuvailevuudessaan. Leikillisyyttä, kielellistä nokkeluutta ja eri kielimuotojen hyväksi käyttöä löytyi jokaisen ryhmän lisänimistä. Teknisenä keinona niissä on käytetty paljon myös äänteellistä vaihtelua. Esille tulleet rakenteelliset piirteet asettavat tutkimuksen kieliaineiston osittain slangin kehykseen, osittain funktionaalisuudessaan myös epävirallisen ammattikielen piiriin.