Konsernin sisäisen rahoituksen siirtohinnoittelun harkinnanvaraiset tekijät Kansainvälisen konsernin näkökulma

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan konsernin sisäisen rahoituksen siirtohinnoittelun harkinnanvaraisia tekijöitä. Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan samaan konserniin kuuluvien eli toisiinsa etuyhteydessä olevien yhtiöiden keskinäisten liiketoimien hinnoittelua. Tällainen liiketoimi voi koskea erimerkiksi tavaroiden ja palveluiden kauppaa, aineetonta omaisuutta tai rahoitusta. Tutkimuksen tavoitteena on saada selville, miten rahoituksen siirtohinnoittelun markkinaehtoisuus teoriassa tulisi määrittää ja missä tekijöissä voidaan käyttää harkinnanvaraa. Lisäksi tavoitteena on selvittää miten rahoituksen markkinaehtoinen siirtohinnoittelu yrityksissä todellisuudessa toteutetaan ja mitä harkinnanvaraisia tekijöitä käytetään.

Siirtohinnoittelua käsittelevä tutkimus on suureksi osin kvantitatiivista ja perustuu yleistettäviin tilastollisiin analyyseihin. Siirtohinnoittelua tutkitaan usein kvantitatiivisten menetelmien avulla, mutta se on ilmiönä niin moniulotteinen, että monet näkökulmat eivät tule esiin sitä kautta. Tavoitteena on lisätä informaatiota rahoituksen siirtohinnoittelusta kansainvälisen konsernin näkökulmasta. Rahoituksen siirtohinnoittelusta on suhteellisen vähän tutkimusta ja kansainvälisen konsernin näkökulmaa ei tietääkseni ole aiemmin tutkittu. Tutkimuksessa aihetta käsitellään laadullisen tutkimuksen keinoin, jotta pystytään tutkimaan, minkälaista harkintaa rahoituksen siirtohinnoittelussa voidaan käyttää ja kuinka yritykset sitä käyttävät päätöksiä tehdessään.

Ensinnäkin tämä tutkimus lisää ymmärrystä harkinnan käytöstä rahoitustransaktioiden siirtohinnoittelussa. Siirtohinnoittelu ei ole tarkkaa tiedettä, vaan edellyttää harkinnanvaraa. Keskeistä on, että rahoitustransaktiolle on liiketaloudellinen peruste ja sen hinnoittelu on perusteltu huolellisesti. Verosuunnittelutavoitteet eivät sinänsä vaikuta siihen onko siirtohinta markkinaehtoinen. Toiseksi tämä tutkimus tuo uutuusarvoa aikaisempiin tutkimuksiin tuomalla esiin kansainvälisen yrityksen näkökulman siihen, miten he käyttävät harkintaa rahoitustransaktioiden siirtohinnoittelussa. Tutkimuksessa todettiin, että eniten harkintaa sisältävä tekijä rahoitustransaktioiden siirtohinnoittelussa on luottoluokitus. Harkintaa käytettiin kuitenkin vähemmän, kun teorian perusteella voisi olettaa, mikä johtuu muun muassa ohjeistuksen puutteesta ja siitä, että vero-optimoinnista ei koeta olevan riittävästi hyötyä.