Apikaaliparodontiitin kuvantaminen periapikaaliröntgenkuvauksella ja kartiokeilatietokonetomografialla
Gaebler, Judith (2017-08-01)
Apikaaliparodontiitin kuvantaminen periapikaaliröntgenkuvauksella ja kartiokeilatietokonetomografialla
Gaebler, Judith
(01.08.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on vertailla perinteistä periapikaaliröntgenkuvantamista ja kartiokeilatietokonetomografiakuvantamista (KKTT) tutkittaessa apikaaliparodontiittia. Aineisto on kerätty PubMed ja Web of Science -tietokannoista hakemalla aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja tapausselostuksia. Aineistoon pyrittiin valitsemaan mahdollisimman laadukkaita ja ajankohtaisimpia tutkimuksia aiheeseen liittyen.
Periapikaaliröntgenkuvantamisen merkittävin ongelma on rakenteiden kuvautuminen päällekkäin, mikä johtuu kolmiulotteisten rakenteiden siirtämisestä kaksiulotteiselle kuvalle. Tämän vuoksi esimerkiksi osa periapikaalisista muutoksista jää diagnosoimatta. Tätä ongelmaa ei KKTT-kuvauksissa ole, koska KKTT on suunniteltu tuottamaan kolmiulotteista kuvaa rajatulta alueelta hampaistosta ja leuoista. KKTT:lla voidaan valita näkymä, joka näyttää kuvattavan kohteen halutusta suunnasta ilman rakenteiden päällekkäisyyksiä. Tällöin esimerkiksi monijuuristen hampaiden juuria voidaan tarkastella erikseen, jolloin mahdollinen apikaaliparodontiitti on helpompi havaita. Toisaalta KKTT-tekniikalla otetuilla kuvilla ei ole yhtä hyvää erotuskykyä ja kuvauksen aiheuttama sädeannos on suurempi periapikaaliseen röntgenkuvaan verrattuna. Kuten kuvantamistutkimuksissa yleensäkin, on tärkeää arvioida, onko saatava informaatio potilaaseen kohdistuvan säderasituksen arvoinen.
Näiden kahden kuvantamistekniikan vertailu on ajankohtaista, koska KKTT-kuvantaminen on yleistymässä ja tekniikan kehityksen myötä sitä tullaan todennäköisesti käyttämään yhä useammin apuvälineenä myös muualla kuin erikoishammashoidossa.
Periapikaaliröntgenkuvantamisen merkittävin ongelma on rakenteiden kuvautuminen päällekkäin, mikä johtuu kolmiulotteisten rakenteiden siirtämisestä kaksiulotteiselle kuvalle. Tämän vuoksi esimerkiksi osa periapikaalisista muutoksista jää diagnosoimatta. Tätä ongelmaa ei KKTT-kuvauksissa ole, koska KKTT on suunniteltu tuottamaan kolmiulotteista kuvaa rajatulta alueelta hampaistosta ja leuoista. KKTT:lla voidaan valita näkymä, joka näyttää kuvattavan kohteen halutusta suunnasta ilman rakenteiden päällekkäisyyksiä. Tällöin esimerkiksi monijuuristen hampaiden juuria voidaan tarkastella erikseen, jolloin mahdollinen apikaaliparodontiitti on helpompi havaita. Toisaalta KKTT-tekniikalla otetuilla kuvilla ei ole yhtä hyvää erotuskykyä ja kuvauksen aiheuttama sädeannos on suurempi periapikaaliseen röntgenkuvaan verrattuna. Kuten kuvantamistutkimuksissa yleensäkin, on tärkeää arvioida, onko saatava informaatio potilaaseen kohdistuvan säderasituksen arvoinen.
Näiden kahden kuvantamistekniikan vertailu on ajankohtaista, koska KKTT-kuvantaminen on yleistymässä ja tekniikan kehityksen myötä sitä tullaan todennäköisesti käyttämään yhä useammin apuvälineenä myös muualla kuin erikoishammashoidossa.