”Raha ja rakenteet ratkaisevat, kuka auttaa ja kuinka paljon.” ADHD Helsingin Sanomien mielipidekirjoittelussa
Hahl, Marika (2017-08-14)
”Raha ja rakenteet ratkaisevat, kuka auttaa ja kuinka paljon.” ADHD Helsingin Sanomien mielipidekirjoittelussa
Hahl, Marika
(14.08.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Pro gradu- tutkielmassani tarkastelen sitä, millaisia teemoja Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa nostettiin esille aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä ADHD:sta puhuttaessa ja sitä miten nämä teemat peilautuvat aikaisempiin tutkimuksiin ADHD:sta. Taustalla vaikuttaa poikkeavuuden rakentuminen sosiaalisesti kielenkäyttömme avulla. Mielipideteksteissä kirjoittajat kuvaavat ja samalla luovat merkityksiä ilmiöstä. Tämä mielipideteksteissä rakentunut kuva ADHD-ilmiöstä välittyy lähes kahdelle miljoonalle Helsingin Sanomien lukijalle ja voi vaikuttaa yleiseen asenneilmapiiriin kyseisestä ilmiöstä.
Aktiivisuus- ja ylivilkkaus - häiriö on maailmanlaajuisesti yksi yleisimpiä lasten neuropsykiatrisia diagnooseja. Vaikkakin se on edelleen myös ammattilaisten keskuudessa kiistanalainen. Tyypilliset oireet, keskittymisen ja tarkkaavaisuuden vaikeudet, motorinen levottomuus ja impulsiivisuus sekä haasteet oman toiminnanohjauksessa ja sosiaalisissa taidoissa, vaikuttavat yksilön lisäksi perheeseen, erityisesti vanhempiin ja koko yhteiskuntaan erilaisina lieveilmiöinä ja niiden kustannuksina.
Aineisto on koottu Helsingin Sanomien Digilehden arkistosta käyttämällä hakusanaa ADHD. Analyysia varten aineistosta on valittu vain mielipideosiossa julkaistut tekstit, jonka jälkeen kyseiset 49 mielipidekirjoitusta vuosilta 2000—2015, on sisällönanalyysin keinoin teemoiteltu kuvaamaan ilmiön sosiaalista rakentumista.
ADHD näyttäytyi aineistossa yhteiskunnan apua vaativana ilmiönä, johon päihdeongelmat sekä syrjäytyminen liittyivät vahvasti. Koululla on aineiston mukaan suuri rooli niin ratkaisuna kuin ongelmien aiheuttajana tai niiden näyttämönäkin. ADHD-oireiset lapset, nuoret ja heidän perheensä ovat avun tarpeessa, mutta yhteiskunnan palvelut eivät toimi tarkoituksen mukaisella ja perheiden tarpeet kohtaavalla tavalla. Kirjoittajat esittivät aktiivisesti omia ehdotuksiaan syrjäytymisen sekä muiden oireista johtuvien ongelmien ratkaisuiksi. ADHD:n julkisuuskuvan negatiivinen sävy sijoittuu kirjoittajien puheessa diagnoosin saaneen henkilön ulkopuolelle ja syyttävä sormi sekä paine halutaan osoittaa yhteiskuntaan, resursseihin, koululle sekä yleiseen asenneilmapiiriin. Tulosten perusteella voidaan olettaa, ettei Helsingin Sanomien mielipidetekstien kautta välittyvä ADHD:n julkinen kuva leimaa ADHD diagnoosista kärsivää henkilöä ja hänen perhettään vaan pikemminkin yrittää kääntää huomion keinoihin oireiden ja näiden ihmisten elämän helpottamiseksi. Mielipideteksteissä esiintyvät ADHD:hen liittyvät teemat löytyvät myös kirjallisuudesta ja aikaisemmista tutkimuksista, joten Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa välittyvä kuva ADHD:sta oli hyvin yhteneväinen alan tutkimuksen esittämän tulkinnan kanssa.
Aktiivisuus- ja ylivilkkaus - häiriö on maailmanlaajuisesti yksi yleisimpiä lasten neuropsykiatrisia diagnooseja. Vaikkakin se on edelleen myös ammattilaisten keskuudessa kiistanalainen. Tyypilliset oireet, keskittymisen ja tarkkaavaisuuden vaikeudet, motorinen levottomuus ja impulsiivisuus sekä haasteet oman toiminnanohjauksessa ja sosiaalisissa taidoissa, vaikuttavat yksilön lisäksi perheeseen, erityisesti vanhempiin ja koko yhteiskuntaan erilaisina lieveilmiöinä ja niiden kustannuksina.
Aineisto on koottu Helsingin Sanomien Digilehden arkistosta käyttämällä hakusanaa ADHD. Analyysia varten aineistosta on valittu vain mielipideosiossa julkaistut tekstit, jonka jälkeen kyseiset 49 mielipidekirjoitusta vuosilta 2000—2015, on sisällönanalyysin keinoin teemoiteltu kuvaamaan ilmiön sosiaalista rakentumista.
ADHD näyttäytyi aineistossa yhteiskunnan apua vaativana ilmiönä, johon päihdeongelmat sekä syrjäytyminen liittyivät vahvasti. Koululla on aineiston mukaan suuri rooli niin ratkaisuna kuin ongelmien aiheuttajana tai niiden näyttämönäkin. ADHD-oireiset lapset, nuoret ja heidän perheensä ovat avun tarpeessa, mutta yhteiskunnan palvelut eivät toimi tarkoituksen mukaisella ja perheiden tarpeet kohtaavalla tavalla. Kirjoittajat esittivät aktiivisesti omia ehdotuksiaan syrjäytymisen sekä muiden oireista johtuvien ongelmien ratkaisuiksi. ADHD:n julkisuuskuvan negatiivinen sävy sijoittuu kirjoittajien puheessa diagnoosin saaneen henkilön ulkopuolelle ja syyttävä sormi sekä paine halutaan osoittaa yhteiskuntaan, resursseihin, koululle sekä yleiseen asenneilmapiiriin. Tulosten perusteella voidaan olettaa, ettei Helsingin Sanomien mielipidetekstien kautta välittyvä ADHD:n julkinen kuva leimaa ADHD diagnoosista kärsivää henkilöä ja hänen perhettään vaan pikemminkin yrittää kääntää huomion keinoihin oireiden ja näiden ihmisten elämän helpottamiseksi. Mielipideteksteissä esiintyvät ADHD:hen liittyvät teemat löytyvät myös kirjallisuudesta ja aikaisemmista tutkimuksista, joten Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa välittyvä kuva ADHD:sta oli hyvin yhteneväinen alan tutkimuksen esittämän tulkinnan kanssa.