SÄHKÖISEN TUNNISTAMISEN MUUTTUVA SÄÄDÖSKENTTÄ : Vahvan Sähköisen tunnistamisen ja allekirjoittamisen sääntely ja sen muutokset Suomessa sekä vaikutukset sähköisen asioinnin suosioon
Jääsaari, Olli (2017-09-05)
SÄHKÖISEN TUNNISTAMISEN MUUTTUVA SÄÄDÖSKENTTÄ : Vahvan Sähköisen tunnistamisen ja allekirjoittamisen sääntely ja sen muutokset Suomessa sekä vaikutukset sähköisen asioinnin suosioon
Jääsaari, Olli
(05.09.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Sähköisen tunnistamisen ja allekirjoittamisen säädökset ovat voimakkaassa muutoksessa. Euroopan Unionin asetus jäsenvaltioiden rajat ylittävästä tunnistamisesta sekä luottamuspalveluista (ns. eIDAS-asetus), joka koskee myös sähköistä allekirjoittamista, on tulossa pian voimaan. Lisäksi kansallista lainsäädäntöä on muutettu vuoden 2016 alusta ja lisää muutoksia on tulossa.
Tässä tutkielmassa kuvataan lainopin menetelmin sähköistä tunnistamista ja allekirjoittamista sääntelevien lakien nykytila sekä vuoden 2016 alusta voimaan tulleet muutokset. Lisäksi kuvataan eIDAS-asetuksen tuomat muutokset sekä suunnitellut muutokset, joista hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä. Erityisesti keskitytään vastuun jakautumiseen tunnistustapahtuman osapuolten kesken.
Muutosten mahdollisia vaikutuksia sähköisten palveluiden käyttöön tarkastellaan Unified Theory of Acceptance and Use of Technology 2 -mallin avulla. UTAUT2 kuvaa tietojärjestelmien käyttöönottoon vaikuttavia tekijöitä, ajureita, joihin vaikuttavia tekijöitä pyrin säädösten muutoksesta löytämään. Teoreettisen mallin pohjalta arvioituja vaikutuksia ei tässä tutkielmassa kuitenkaan empiirisesti todisteta.
Tutkielman tuloksena on, että UTAUT2-mallin ajureiden kautta tarkasteltuna esitetyt muutokset saattavat lisätä sähköisen asioinnin suosiota. Erityisesti eIDAS-asetuksen ja kansallisen luottamuspalvelun tarjoajien luottamusverkoston voi ajatella vaikuttavan suosiota kasvattavasti. Toisaalta jotkin oikeudelliset epäselvyydet erityisesti oikeushenkilöiden tunnistusvälineiden kohdalla voivat ainakin hetkellisesti heikentää suosiota.