Musiikin perusopetuksen opettajan osaaminen Virvatuli-kartoituksessa
Saikkonen, Eila (2017-09-13)
Musiikin perusopetuksen opettajan osaaminen Virvatuli-kartoituksessa
Saikkonen, Eila
(13.09.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan musiikin perusopetuksen opettajien ammatillista osaamista valtakunnallisesti käytössä olevalla Virvatuli-itsearviointimallilla. Tutkimuskohteena on yhden musiikin perusopetusta antavan oppilaitoksen opettajat. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Virvatuli-itsearviointimallin kartoittamat musiikin perusopetuksen opettajan ammatilliset osaamisalueet ja opettajien arviot omasta ammatillisesta osaamisestaan eri alueilla. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan tilastollisesti merkitseviä eroja musiikin perusopetuksen opettajien osaamisessa sekä tilastollisesti merkitsevää yhteyttä eri osaamisalueiden välillä. Tutkimus on kyselytutkimuksena toteutettu tilastollinen tutkimus, jossa opettajien osaamista kuvataan pääasiassa numeerisesti.
Tutkimustuloksissa tarkastellaan musiikin perusopetuksen opettajien musiikillista ydinosaamista, soveltavaa musiikillista osaamista sekä ulkomusiikillista osaamista. Vahvimmaksi osaamisalueeksi oppilaitoksen opettajat kokivat soveltavan musiikillisen osaamisen. Heikointa oli opettajien ulkomusiikillinen osaaminen. Tilastollisesti merkitsevät osaamiserot esiintyivät pää- ja sivutoimisten opettajien välillä. Oppilaitoksen sivutoimiset tuntiopettajat arvioivat osaamisensa päätoimisia opettajia heikommaksi kolmella eri osaamisalueella. Musiikillinen ydinosaaminen ja soveltava musiikillinen osaaminen korreloivat kaikilla osaamisen alueilla keskenään voimakkaasti tai erittäin voimakkaasti. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää käytännössä esimerkiksi oppilaitoksen opettajakunnan täydennyskoulutusresurssien kohdentamisessa.
Tutkimuksesta ilmenee, että Virvatuli-mallin itsearviointikriteerit pohjautuvat heikosti musiikin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Lisäksi musiikkioppilaitokset voivat soveltaa arviointikriteereitä tarpeidensa mukaan, joten musiikkioppilaitosten itsearviointitulokset eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Virvatuli-itsearviointimallin vahvuutena on kohdistetun tiedon tuottaminen oppilaitoksen tarpeita varten, mutta se ei tuota vertailukelpoista tietoa oppilaitosten opettajien osaamisesta. Musiikin perusopetuksen arviointiin olisi hyvä kehittää yhtenäinen malli, jonka arviointikriteerit pohjautuvat musiikin perusopetuksen opetussuunnitelmaan ja joka tuottaa vertailukelpoista tietoa suomalaisista musiikin perusopetusta antavista oppilaitoksista.