Kestävä kehitys ja väriaineet osana opetusta
Koponen, Heidi (2017-08-25)
Kestävä kehitys ja väriaineet osana opetusta
Koponen, Heidi
(25.08.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielman aiheena on tekstiilien värjääminen väriaineiden avulla sekä yläkoulun ja lukion kestävän kehityksen opetus. Tutkielma tehtiin kehittämistutkimuksena, joka koostui kahdesta kehittämissyklistä. Tutkielmaan liittyen kehitettiin harjoitustyö Turun yliopiston kemian laitoksen OpiLUMA-laboratoriossa. Harjoitustyö soveltuu pienin muutoksin yläkoulu- ja lukioryhmille. Tutkielma alkoi teoreettisella ongelma-analyysillä, jossa aiheeseen tutustuttiin lukemalla aiempaa kirjallisuutta tutkimuskysymysten perusteella. Lisäksi tutkittiin peruskoulun ja lukion kemian opetussuunnitelmia, jonka pohjalta havaittiin tarve tämän tyyppiselle harjoitustyölle. Näitä vaiheita seurasivat kehittämisvaiheet sekä harjoitustyön testaaminen kahdella oppilasryhmällä.
Tutkielman osana kehitettiin harjoitustyö ”Tekstiilivärjäys ja sen ympäristövaikutukset”, jonka tarkoituksena on opettaa oppilaille tekstiilien värjäämistä väriaineilla sekä pohtia kestävää kehitystä mm. omien tottumuksien perusteella. Harjoitustyöstä kerättiin palautetta kahdelta kouluryhmältä kyselylomakkeen avulla. Kyselylomakkeessa tiedusteltiin suoritetun harjoitustyön mielekkyyttä, haasteita, omia kulutustottumuksia sekä mielipiteitä ympäristöasioista.
Oppilaat kokivat harjoitustyön hyvänä ja uudenlaisena kokeellisen kemian työnä. Kyselyn perusteella enemmistö vastaajista piti ympäristöystävällisyyttä ja kestävää kehitystä tärkeänä asiana. Harjoitustyö sai positiivista palautetta mustikkavärjäyksen ja indigolla värjäämisen vertailemisesta. Lisäksi oppilaat arvostivat uusien yhdisteiden käyttämistä ja valmistamista. Harjoitustyön lähes ainoana negatiivisena asiana koettiin odottaminen, jonka määrää saatiin huomattavasti pienennettyä kehittämisvaiheiden seurauksena.
Kestävän kehityksen opettamiseen tulisi tutkielman perusteella panostaa aiempaa enemmän. Kestävä kehitys on osalle oppilaista vieras käsite ja tiedon puute voi vaikuttaa myös arkielämässä tehtyihin valintoihin.