Informationsbyrå-skandaali Suomen ulkopolitiikan näkökulmasta
Lehikoinen, Saku (2017-09-27)
Informationsbyrå-skandaali Suomen ulkopolitiikan näkökulmasta
Lehikoinen, Saku
(27.09.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää keväällä 1973 Ruotsissa paljastuneen Informationsbyrå-skandaalin vaikutusta Suomen ulkopolitiikkaan. Tutkielma selvittää ulkopolitiikan näkökulmasta, minkälaisiin toimiin kyseinen vakoiluskandaali Suomessa johti. Päätutkimuskysymystä lähestytään osatutkimuskysymyksillä, joissa pyritään selvittämään millä tavalla Suomen ulkopoliittinen johto reagoi vakoilun paljastumiseen sekä vakoilua koskeneisiin suojelupoliisin tutkimuslöydöksiin, ja mitä vaikutuksia tapauksella oli Suomen ja Ruotsin väliseen suhteeseen.
Tutkimuksessa käsitellään Ruotsin salassa pysyneen sotilastiedusteluorganisaation, Informationsbyrån eli IB:n vahvaa sidettä Ruotsin sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. IB:n olemassaolo paljastui keväällä 1973 Folket i Bild/Kulturfront -lehden julkaisemissa artikkeleissa, joissa väitettiin IB:n harjoittaneen salaista vakoilutoimintaa Suomessa, ja Suomesta käsin Neuvostoliittoa vastaan. Suojelupoliisin tutkimuksissa löytyikin selviä viitteitä ja todisteita näiden vakoiluväitteiden tueksi. Ruotsin ulkoministeri Sven Andersson ja pääministeri Olof Palme eivät kuitenkaan täysin myöntäneet suomalaisille että vakoilua olisi tapahtunut, ja saivat toiminnallaan presidentti Kekkosen tuohduksiin. Tutkielmassa selvitetään, kuinka Kekkoselle kevään 1974 aikana selvisi, että neuvostoliittolaiset eivät halunneet puuttua vakoiluskandaaliin, ja kuinka skandaali ei synnyttänyt kitkaa Suomen ja Neuvostoliiton välille.
IB:n Suomessa harjoittama toiminta johti kahden protestin esittämiseen, joista toinen, helmikuussa 1974 annettu, päätyi tiedotusvälineille vastoin tarkoitusta. Toinen salassa pysynyt protesti esitettiin toukokuussa 1974, kun suojelupoliisin tutkimustulokset olivat tarkentuneet. Tutkielman johtopäätöksenä esitetään, että Suomen ulkopolitiikkaa IBskandaalin osalta hoitivat pitkälti presidentti Kekkonen ja Tukholman suurlähettiläänä toiminut Max Jakobson. Lähes koko Sorsan hallitus, ulkoministeri Karjalainen mukaan lukien, jätettiin päätöksenteon ulkopuolelle. Tutkielmassa todetaan, ettei Suomen ja Ruotsin välille muodostunut pitkää eripuraa IB:n vuoksi. Lisäksi pohditaan, oliko Suomen esittämä toinen protesti Kekkosen henkilökohtainen näpäytys Anderssonille, joka aikaisemmin puolustusministerinä toimiessaan oli suomalaisten selvitysten mukaan ollut se henkilö, joka oli hyväksynnällään valtuuttanut IB:n operaatiot Ruotsin ulkopuolella.
Tutkimuksessa käsitellään Ruotsin salassa pysyneen sotilastiedusteluorganisaation, Informationsbyrån eli IB:n vahvaa sidettä Ruotsin sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. IB:n olemassaolo paljastui keväällä 1973 Folket i Bild/Kulturfront -lehden julkaisemissa artikkeleissa, joissa väitettiin IB:n harjoittaneen salaista vakoilutoimintaa Suomessa, ja Suomesta käsin Neuvostoliittoa vastaan. Suojelupoliisin tutkimuksissa löytyikin selviä viitteitä ja todisteita näiden vakoiluväitteiden tueksi. Ruotsin ulkoministeri Sven Andersson ja pääministeri Olof Palme eivät kuitenkaan täysin myöntäneet suomalaisille että vakoilua olisi tapahtunut, ja saivat toiminnallaan presidentti Kekkosen tuohduksiin. Tutkielmassa selvitetään, kuinka Kekkoselle kevään 1974 aikana selvisi, että neuvostoliittolaiset eivät halunneet puuttua vakoiluskandaaliin, ja kuinka skandaali ei synnyttänyt kitkaa Suomen ja Neuvostoliiton välille.
IB:n Suomessa harjoittama toiminta johti kahden protestin esittämiseen, joista toinen, helmikuussa 1974 annettu, päätyi tiedotusvälineille vastoin tarkoitusta. Toinen salassa pysynyt protesti esitettiin toukokuussa 1974, kun suojelupoliisin tutkimustulokset olivat tarkentuneet. Tutkielman johtopäätöksenä esitetään, että Suomen ulkopolitiikkaa IBskandaalin osalta hoitivat pitkälti presidentti Kekkonen ja Tukholman suurlähettiläänä toiminut Max Jakobson. Lähes koko Sorsan hallitus, ulkoministeri Karjalainen mukaan lukien, jätettiin päätöksenteon ulkopuolelle. Tutkielmassa todetaan, ettei Suomen ja Ruotsin välille muodostunut pitkää eripuraa IB:n vuoksi. Lisäksi pohditaan, oliko Suomen esittämä toinen protesti Kekkosen henkilökohtainen näpäytys Anderssonille, joka aikaisemmin puolustusministerinä toimiessaan oli suomalaisten selvitysten mukaan ollut se henkilö, joka oli hyväksynnällään valtuuttanut IB:n operaatiot Ruotsin ulkopuolella.