Salakavala viattomuus : Superflat, kammottava ja melankolia Kim Simonssonin keramiikkaveistoksissa
Mäki, Ilona (2017-10-11)
Salakavala viattomuus : Superflat, kammottava ja melankolia Kim Simonssonin keramiikkaveistoksissa
Mäki, Ilona
(11.10.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Tarkastelen tutkielmassani suomalaisen kuvanveistäjän Kim Simonssonin (s. 1974) teoksia. Keskeinen tulkintani kohde on taiteilijan valkoinen keraaminen veistos Joutsenkäärmeen tappaja (2014). Teos esittää tyttöä, joka pitelee käsissään käärmemäisen hirviön päätä. Nostan tämän teoksen rinnalle myös muita Simonssonin veistoshahmoja. Teoksia yhdistää materiaalin lisäksi niiden japanilaisesta popkulttuurista vaikutteita ammentava ilmaisu sekä salaperäinen, vaikeasti kuvailtava luotaantyöntävyys ja haikeus.
Tutkielmani jakautuu kolmeen käsittelylukuun, joissa kussakin lähestyn yhtä Simonssonin teoksiin liittyvää teemaa. Tarkastelussani hyödynnän erityisesti psykoanalyyttisen taiteentutkimuksen viitekehystä. Tutkielmani ensimmäisessä käsittelyluvussa tarkoitukseni on selvittää miten taiteilijan veistokset ovat dialogissa japanilaisen kuvataiteilijan Takashi Murakamin kehittämän superflat-teorian kanssa ja millaiseen jatkumoon ne asettuvat japanilaista taidetta mukailleen länsimaisen taiteen eli japanismin suhteen. Seuraavassa käsittelyluvussa tutkin kammottavan vaikutelman muotoutumista Simonssonin veistoksissa kaksoisolennon tematiikan ja katseen näkökulmasta. Viimeisessä käsittelyluvussa taas selvitän, miten melankolia on läsnä veistosten kohtaamisessa.
Simonsson hyödyntää kuvanveistossaan japanilaisen pop-kulttuurin kuvastoja. Tällainen appropriaatio mahdollistaa hänen kytkeytymisensä länsimaiseen ajatushistoriaan, jossa Japani on nähty toisaalta nautinnollisena inspiraation kohteena ja toisaalta länsimaiden uhkaavana kilpailijana. Taiteilija myös toisintoistaa perinteistä romanttista lapsikuvaa, joka esittää lapset aina absoluuttisen viattomina. Yhdistämällä perinteisen viattoman lapsikäsityksen ikonografiaa muun muassa vaikeasti tulkittaviin mutta väkivaltaisilta vaikuttaviin eleisiin, taiteilija saattaa teoshahmojensa kantamat merkit ja merkitykset epävakaiksi. Tämä epävakaus voi synnyttää katsojassa tarvetta aina yhä uusiin epäonnistumiseen tuomittuihin tulkintayrityksiin veistosten kohtaamisessa. Tämän kaltainen merkitysten tuottamisen epäonnistuminen on olennainen melankolian rakennetta.
Tutkielmani jakautuu kolmeen käsittelylukuun, joissa kussakin lähestyn yhtä Simonssonin teoksiin liittyvää teemaa. Tarkastelussani hyödynnän erityisesti psykoanalyyttisen taiteentutkimuksen viitekehystä. Tutkielmani ensimmäisessä käsittelyluvussa tarkoitukseni on selvittää miten taiteilijan veistokset ovat dialogissa japanilaisen kuvataiteilijan Takashi Murakamin kehittämän superflat-teorian kanssa ja millaiseen jatkumoon ne asettuvat japanilaista taidetta mukailleen länsimaisen taiteen eli japanismin suhteen. Seuraavassa käsittelyluvussa tutkin kammottavan vaikutelman muotoutumista Simonssonin veistoksissa kaksoisolennon tematiikan ja katseen näkökulmasta. Viimeisessä käsittelyluvussa taas selvitän, miten melankolia on läsnä veistosten kohtaamisessa.
Simonsson hyödyntää kuvanveistossaan japanilaisen pop-kulttuurin kuvastoja. Tällainen appropriaatio mahdollistaa hänen kytkeytymisensä länsimaiseen ajatushistoriaan, jossa Japani on nähty toisaalta nautinnollisena inspiraation kohteena ja toisaalta länsimaiden uhkaavana kilpailijana. Taiteilija myös toisintoistaa perinteistä romanttista lapsikuvaa, joka esittää lapset aina absoluuttisen viattomina. Yhdistämällä perinteisen viattoman lapsikäsityksen ikonografiaa muun muassa vaikeasti tulkittaviin mutta väkivaltaisilta vaikuttaviin eleisiin, taiteilija saattaa teoshahmojensa kantamat merkit ja merkitykset epävakaiksi. Tämä epävakaus voi synnyttää katsojassa tarvetta aina yhä uusiin epäonnistumiseen tuomittuihin tulkintayrityksiin veistosten kohtaamisessa. Tämän kaltainen merkitysten tuottamisen epäonnistuminen on olennainen melankolian rakennetta.