Omasta tahdostaan hoidossa olevan mielenterveyspotilaan itsemääräämisoikeuden toteutuminen ja rajoittaminen

Abstract

Tutkielman teemana on itsemääräämisoikeus sosiaali- ja terveydenhuollossa. Teemaa lähestytään tutkimalla omasta tahdostaan hoidossa olevan mielenterveyspotilaan itsemääräämisoikeuden toteutumista ja rajoittamista. Itsemääräämisoikeus on yksi sosiaali- ja terveydenhuollon tärkeimmistä eettisistä ja oikeudellisista periaatteista. Potilaan itsemääräämisoikeutta saatetaan joutua rajoittamaan esimerkiksi hänen oman terveytensä ja elämänsä turvaamiseksi. Itsemääräämisoikeutta voidaan tällä hetkellä rajoittaa mielenterveyslain, päihdehuoltolain, lastensuojelulain ja tartuntatautilain perusteella. Lakien soveltamisalojen ulkopuolelle jää kuitenkin paljon tilanteita, joissa itsemääräämisoikeutta rajoitetaan ilman siihen oikeuttavaa lainsäädäntöä. Tämä on ongelmallista sekä potilaan että terveydenhuollon ammattilaisen oikeusturvan kannalta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten omasta tahdostaan hoidossa olevan mielenterveyspotilaan itsemääräämisoikeus tällä hetkellä toteutuu ja miten sen rajoittamiseen tulisi suhtautua; voiko itsemääräämisoikeuden rajoittaminen olla tarpeellista ja hyväksyttävää myös vapaaehtoisessa hoidossa?

Itsemääräämisoikeus kuuluu perusoikeusjärjestelmäämme ja sen rajoittamista voidaan siten lähestyä perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten valossa. Rajoitusedellytykset ovat muodostuneet oikeustieteessä ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan käytännössä. Rajoitusedellytysten täyttymisen lisäksi tutkielmassa pohditaan rajoitusten oikeuttamista rajoituksen kohteen suostumuksella sekä rikoslain pakkotila- ja hätävarjelusäännösten perusteella.

Itsemääräämisoikeuden toteutumista on tutkimustyössä selvitetty tutustumalla eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytäntöön. Ratkaisukäytännön valossa ja punnitsemalla itsemääräämisoikeutta ja muita perusoikeuksia sekä oikeusperiaatteita tutkielmassa päädytään siihen lopputulokseen, että itsemääräämisoikeuden rajoittaminen voi olla tarpeellista ja hyväksyttävää myös vapaaehtoisessa hoidossa. Rajoitustoimenpiteiden käyttäminen ilman niihin oikeuttavaa lainsäädäntöä on kuitenkin ongelmallista. Lainsäädäntöä tulisi täydentää mahdollisimman pian. Lain säätämisen yhteydessä olisi tarkasti pohdittava, minkälaiset rajoitustoimenpiteet ovat välttämättömiä. Lainsäädäntö ei yksin riitä takaamaan potilaan oikeuksia, vaan lisäksi tarvitaan lain soveltamisen ohjausta sekä rajoitustoimenpiteiden käytön valvontaa, jotta itsemääräämisoikeus toteutuisi mahdollisimman hyvin.