IAS 32:n mukaisen rahoitusinstrumentin käsittely kirjanpidossa ja verotuksessa : erityistarkastelussa pääomalaina
Koskinen, Ari (2017-10-31)
IAS 32:n mukaisen rahoitusinstrumentin käsittely kirjanpidossa ja verotuksessa : erityistarkastelussa pääomalaina
Koskinen, Ari
(31.10.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Euroopan unionissa otettiin vuonna 2005 käyttöön IFRS-normisto yhteiseksi raportointitavaksi julkisesti noteeratuissa yhtiöissä. Suomen kirjanpitolakia muutettiin 1.1.2016 lukien useista kohdista. Lainmuutoksella niille yhtiöille, jotka eivät ole aikaisemmin noudattaneet IFRS-sääntelyä pakollisena, annettiin mahdollisuus kansainvälisten tilinpäätösstandardien soveltamiseen muun ohella pääomalainan osalta. Uudistettu kirjanpitolaki ei kuitenkaan sisällä IFRS-järjestelmän mukaisia säännöksiä, vaan kirjanpitolaissa on tyydytty viittaamaan IAS-asetukseen. Tutkimuksessa käsitellään oman ja vieraan pääoman välistä rajanvetoa erityisesti pääomalainan osalta IFRS-järjestelmässä, kirjanpitolaissa, osakeyhtiölaissa ja verotuksessa.
Tutkimus on metodiltaan käsiteanalyyttinen. IFRS-järjestelmän, kirjanpitolain ja osakeyhtiölain sekä vero-oikeuden käsitteet eivät ole yhteneväiset. Tutkielma lisää ennen kaikkea ymmärrystä eri termien käytöstä eri yhteyksissä. Koska kirjanpitolainsäädännön ei voida katsoa perustuvan enää meno-tulo-teorialle, on tutkimuksen teoriapohjaksi valittu agenttisuhde ja sopimusverkkoteoria. Lisäksi teoriapohjassa esitetään, miten tilinpäätös ja toimintakertomus informaatiolaskelmina ovat eri sidosryhmien mielenkiinnon kohteena.
Kirjanpitolakia pitäisi täydentää niin, ettei se sisältäisi viittauksia kansainvälisiin tilinpäätösstandardeihin. Kirjapitolautakunnan on nykyisin tasapainoiltava epätyydyttävässä järjestelmässä, koska sillä ei ole toimivaltaa tutkia IAS-standardeja. IFRS-järjestelmä ei tunne liikkeeseenlaskijan kirjanpidossa rahoitusinstrumentteja, jotka sijoittuisivat vieraan tai oman pääoman välimaastoon, vaan ne on luokiteltava joko vieraaksi tai omaksi pääomaksi. Sen sijaan osakeyhtiölaki ei säätele eri rahoitusinstrumenttien tarkkaa sisältöä, vaan esimerkiksi termi välipääomarahoitus on yleisesti käytössä. Jos rahoitusinstrumentilla on liityntä IFRS-järjestelmään, käsitteiden pitäisi olla yhdenmukaiset IFRS-järjestelmän kanssa. Verotuksessa esiintyvä hybridi-instrumentin tai hybridilainan käsite pitäisi ymmärtää itsenäisenä vero-oikeudellisena käsitteenä. Koska hybridi-instrumentin määrittely on hankalaa, eikä siitä ole verotuksessa omia säännöksiä, hybridi-instrumentin verokohtelu ratkaistaan yksittäistapauksena oikeuskäytännössä.
Tutkimus on metodiltaan käsiteanalyyttinen. IFRS-järjestelmän, kirjanpitolain ja osakeyhtiölain sekä vero-oikeuden käsitteet eivät ole yhteneväiset. Tutkielma lisää ennen kaikkea ymmärrystä eri termien käytöstä eri yhteyksissä. Koska kirjanpitolainsäädännön ei voida katsoa perustuvan enää meno-tulo-teorialle, on tutkimuksen teoriapohjaksi valittu agenttisuhde ja sopimusverkkoteoria. Lisäksi teoriapohjassa esitetään, miten tilinpäätös ja toimintakertomus informaatiolaskelmina ovat eri sidosryhmien mielenkiinnon kohteena.
Kirjanpitolakia pitäisi täydentää niin, ettei se sisältäisi viittauksia kansainvälisiin tilinpäätösstandardeihin. Kirjapitolautakunnan on nykyisin tasapainoiltava epätyydyttävässä järjestelmässä, koska sillä ei ole toimivaltaa tutkia IAS-standardeja. IFRS-järjestelmä ei tunne liikkeeseenlaskijan kirjanpidossa rahoitusinstrumentteja, jotka sijoittuisivat vieraan tai oman pääoman välimaastoon, vaan ne on luokiteltava joko vieraaksi tai omaksi pääomaksi. Sen sijaan osakeyhtiölaki ei säätele eri rahoitusinstrumenttien tarkkaa sisältöä, vaan esimerkiksi termi välipääomarahoitus on yleisesti käytössä. Jos rahoitusinstrumentilla on liityntä IFRS-järjestelmään, käsitteiden pitäisi olla yhdenmukaiset IFRS-järjestelmän kanssa. Verotuksessa esiintyvä hybridi-instrumentin tai hybridilainan käsite pitäisi ymmärtää itsenäisenä vero-oikeudellisena käsitteenä. Koska hybridi-instrumentin määrittely on hankalaa, eikä siitä ole verotuksessa omia säännöksiä, hybridi-instrumentin verokohtelu ratkaistaan yksittäistapauksena oikeuskäytännössä.