Sosiaalityön asiantuntijuus ja moniammatillinen yhteistyö poliisien kokemuksissa ja odotuksissa
Kauppinen, Tiina (2017-11-07)
Sosiaalityön asiantuntijuus ja moniammatillinen yhteistyö poliisien kokemuksissa ja odotuksissa
Kauppinen, Tiina
(07.11.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tarkastelen sosiaalityöntekijän asiantuntijuutta ja moniammatillista yhteistyötä poliisien kerrottujen kokemusten ja odotusten näkökulmasta. Lisäksi tutkin, mitkä tekijät edistävät näiden odotusten täyttymistä.
Sosiaalityön asiantuntijuutta pyrin määrittelemään suomalaisen sosiaalityön historiallisen kehityksen kautta, lisäksi olennaisia käsitteitä ovat sosiaalityön postmoderni tulkintakehys, refleksiivinen ja jaettu asiantuntijuus, hiljainen tieto ja uusi asiantuntijuus. Moniammatillista yhteistyötä lähestyn yhteisten ja erojen rajapinnoilta käsin.
Tutkimuskysymyksenä on: Millaiseksi sosiaalityöntekijän asiantuntijuuden rooli paikantuu poliisien kerrotuissa kokemuksissa? Tutkimuskysymykseen pyrin vastaamaan seuraavien alakysymysten avulla: 1. Millaisia odotuksia poliiseille on sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuuden roolia kohtaan muodostunut kokemusten kautta moniammatillisuuden kontekstissa? 2. Mitkä tekijät edistävät näiden odotusten täyttymistä? Tutkielmani suuntaviivana sovellan sosiaalista konstruktionismia. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksan poliisin teemahaastattelusta, jotka toteutettiin keväällä 2016 kahden lounaissuomalaisen poliisiaseman alueilla. Aineiston analyysimenetelmänä olen käyttänyt sisällönanalyysiä teemoittelun keinoin.
Sosiaalityöntekijän asiantuntijuuden ensisijaisimmaksi rooliksi poliisien kerronnassa muodostui etenkin lastensuojelun sekä aikuissosiaalityössä myös marginaalien kanssa työskentelevä ihmissuhdeosaaja. Toiseksi sosiaalityöntekijä koettiin myös poliisin työpariksi ja tuovan yhteiseen käyttöön oma asiantuntijuutensa, jotta asiakkaan auttaminen ja moniammatillinen yhteistyö olisi mahdollista. Kolmanneksi sosiaalityöntekijän asiantuntijuutta on olla palveluverkoston ja lain asiantuntija.
Sosiaalityöntekijän odotettiin olevan oma persoonansa ja hyödyntävän sitä työskentelyssään. Poliisit odottivat sosiaalityöntekijän olevan myös ”kopin ottaja” ja jatkumo omalle ja moniammatilliselle työskentelylle. Näiden odotusten täyttymistä edistävät sosiaalityöntekijän työnkuvaan perehtyminen ja vastavuoroinen tutustuminen ja avoimuus. Sosiaalityöntekijän asiantuntijuuden roolit ja niitä kohtaan muodostuneet odotukset rakentuivat poliisien tulkinnoissa näin ollen monipuolisiksi ja osin niihin on mahdollista vastata refleksiivisen ja jaetun asiantuntijuuden avulla. Tärkein sosiaalityön asiantuntijuuden määritelmä tulee kuitenkin ammattiryhmän itsensä sisältä, jonka vuoksi olennaista on kriittiseen itsearviointiin ja hiljaisen tiedon sanoittamiseen pyrkiminen. Sosiaalityön ja poliisin välisen moniammatillisen yhteistyön tiivistäminen ja kehittäminen näyttäytyy myös tärkeänä yhteiskunnallisesti varhaisen puuttumisen ja julkisen keskustelun näkyvyyden kannalta.
Sosiaalityön asiantuntijuutta pyrin määrittelemään suomalaisen sosiaalityön historiallisen kehityksen kautta, lisäksi olennaisia käsitteitä ovat sosiaalityön postmoderni tulkintakehys, refleksiivinen ja jaettu asiantuntijuus, hiljainen tieto ja uusi asiantuntijuus. Moniammatillista yhteistyötä lähestyn yhteisten ja erojen rajapinnoilta käsin.
Tutkimuskysymyksenä on: Millaiseksi sosiaalityöntekijän asiantuntijuuden rooli paikantuu poliisien kerrotuissa kokemuksissa? Tutkimuskysymykseen pyrin vastaamaan seuraavien alakysymysten avulla: 1. Millaisia odotuksia poliiseille on sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuuden roolia kohtaan muodostunut kokemusten kautta moniammatillisuuden kontekstissa? 2. Mitkä tekijät edistävät näiden odotusten täyttymistä? Tutkielmani suuntaviivana sovellan sosiaalista konstruktionismia. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksan poliisin teemahaastattelusta, jotka toteutettiin keväällä 2016 kahden lounaissuomalaisen poliisiaseman alueilla. Aineiston analyysimenetelmänä olen käyttänyt sisällönanalyysiä teemoittelun keinoin.
Sosiaalityöntekijän asiantuntijuuden ensisijaisimmaksi rooliksi poliisien kerronnassa muodostui etenkin lastensuojelun sekä aikuissosiaalityössä myös marginaalien kanssa työskentelevä ihmissuhdeosaaja. Toiseksi sosiaalityöntekijä koettiin myös poliisin työpariksi ja tuovan yhteiseen käyttöön oma asiantuntijuutensa, jotta asiakkaan auttaminen ja moniammatillinen yhteistyö olisi mahdollista. Kolmanneksi sosiaalityöntekijän asiantuntijuutta on olla palveluverkoston ja lain asiantuntija.
Sosiaalityöntekijän odotettiin olevan oma persoonansa ja hyödyntävän sitä työskentelyssään. Poliisit odottivat sosiaalityöntekijän olevan myös ”kopin ottaja” ja jatkumo omalle ja moniammatilliselle työskentelylle. Näiden odotusten täyttymistä edistävät sosiaalityöntekijän työnkuvaan perehtyminen ja vastavuoroinen tutustuminen ja avoimuus. Sosiaalityöntekijän asiantuntijuuden roolit ja niitä kohtaan muodostuneet odotukset rakentuivat poliisien tulkinnoissa näin ollen monipuolisiksi ja osin niihin on mahdollista vastata refleksiivisen ja jaetun asiantuntijuuden avulla. Tärkein sosiaalityön asiantuntijuuden määritelmä tulee kuitenkin ammattiryhmän itsensä sisältä, jonka vuoksi olennaista on kriittiseen itsearviointiin ja hiljaisen tiedon sanoittamiseen pyrkiminen. Sosiaalityön ja poliisin välisen moniammatillisen yhteistyön tiivistäminen ja kehittäminen näyttäytyy myös tärkeänä yhteiskunnallisesti varhaisen puuttumisen ja julkisen keskustelun näkyvyyden kannalta.