Arvoituksellinen Antero Rinne ja hänen paikkansa 1930-luvun taidekriitikkona

Abstract

Tarkastelen tutkielmassani Antero Rinteen roolia ja paikkaa 1930-luvun kriitikkona suhteessa aikakauden muihin tunnetuimpiin pääkaupunkilehtien taidekriitikoihin. Kymmenluku oli yhteiskunnallisen vastakkainasettelun aikaa. Vastakkain olivat kansallinen ja kansainvälinen sekä porvarillinen ja sosialistinen aatemaailma. Kansallinen ja porvarillinen katsomus oli valtadiskurssi. Taidemaailmassa vastakkain olivat vastaavasti kansallinen ja kansainvälinen taide. Kaikki pääkaupunkiseudun porvarillisten lehtien kriitikot hyväksyivät taiteelle vain kansalliset lähtökohdat. Antero Rinne koetti availla ovia kansainvälisen modernismin suuntaan. Ainoana vasemmistoon lukeutuvana taidekriitikkona hän oli poliittisesti eri puolella rintamaa kuin muut kriitikot. Kollegoihinsa nähden Rinne oli näin marginaalissa. Myös muutama muu suomenkielinen kirjoittaja ja useat ruotsinkielisen taide-eliitin edustajat olivat avoimuuden kannalla. Mitään yhtenäisesti toimivaa oppositiota ei kuitenkaan ennen 1930-luvun loppua ollut olemassa.

Varsinaiselta ammatiltaan Rinne oli yhteiskuntatieteilijä, joka jo väitöskirjassaan esitteli omaperäisen bifrontaali-oppinsa. Siitä tuli myös hänen elämänkatsomuksensa, joka vaikutti hänen taidekirjoittamiseensa, siksi se on eräs tutkielmani nurkkakivistä. Tutkimusmenetelmäni on diskurssianalyyttinen lähiluku. Analysoin toisaalta erilaisissa aikakausjulkaisuissa olleita Rinteen taiteilijaesittelyjä, toisaalta hänen päivänkohtaisia taidekritiikkejään verrattuna muiden pääkaupunkiseudun kriitikoiden samoista näyttelyistä kirjoittamiin kritiikkeihin. Tarkastelemani kritiikit liittyvät Helsingissä 1930-luvulla pidettyihin kansainvälistä modernismia edustaviin näyttelyihin. Vertaileva lähiluku vahvistaa edellä mainitun vastakkainasettelun todelliseksi ja lisää siihen uusia vivahteita. Tässä asetelmassa Antero Rinne erottuu porvarillisten kriitikoiden vastapuoleksi.

1930-luvun vastakkainasetteluun vaikutti se, että kymmenluvun loppupuolella suomalaisen yhteiskunnan poliittisissa voimasuhteissa tapahtui muutos vasemmiston suuntaan ja myös pohjoismainen suuntaus maan ulkopolitiikassa vahvistui. Nämä muutokset heijastuivat taidemaailmaankin. Helsingissä 1939 ollut Nykyaikaisen ranskalaisen maalaustaiteen näyttely oli eräänlainen vedenjakaja. Rinteen kritiikki oli varauksettoman myönteinen, eivätkä porvarillisten lehtien taidekritiikitkään olleet aivan yhtä torjuvia kuin aikaisemmin. Näyttelyn jälkeen edistyksellinen taide-eliitti perusti kansainvälistä taidetarjontaa edistämään Nykytaide ry:n, jonka perustajajäseneksi Rinne kutsuttiin. Näin marginaalissa sijainnut Rinne oli noussut muiden uutta taidetta tukevien voimien rinnalle ensimmäiseen institutionaaliseksi katsottavaan asemaansa. Lupaava kehitys kohti avarampia aikoja oli alulla, kun joulukuussa 1939 alkanut sota sen keskeytti.