Asiantuntijatodistelu ja sen arviointi rikosprosessissa

Abstract

Eri tieteenalojen kehitys heijastuu myös oikeudenkäynteihin ja asiantuntemustieto löytää tiensä yhä useammin oikeussaleihin. Tällainen kehitys ei ole ongelmatonta ja pelkona onkin ollut, että ratkaisuvaltaa siirtyy asiantuntijoille. Tässä tutkielmassa selvitetäänkin, mitä asiantuntijatodistelu on, miten näyttöä arvioidaan teoriassa ja käytännössä, millaisia menetelmiä on kehitetty todistusharkinnan ja erityisesti asiantuntijatodistelun arvioinnin tueksi. Merkittävin kysymys kuitenkin on se, onko asiantuntijoille tosiasiassa siirtynyt ratkaisuvaltaa.

Tutkielmani painopiste on erityisesti lääketieteellisessä asiantuntijatodistelussa rikosprosessissa. Tässä tutkielmassa huomioidaan myös tuomioistuimen määräämä asiantuntijatodistelu sekä selvitetään Ruotsin, Norjan ja Tanskan asiantuntijajärjestelmien sisältöä. Tutkielman perusteella saamani loppupäätelmä on se, että asiantuntijatodistelujärjestelmä on aiempaan verrattuna kehittynyt. Näytön arvioinnin tueksi on kehitetty erilaisia työkaluja, mutta niiden merkitys käytännössä on jäänyt vähäiseksi. Yhdysvalloissa puolestaan asiantuntijatodistelun arvioinnin tueksi on kehitetty niin kutsutut Frye-kriteeri ja Daubert-kriteerit.

Asiantuntijatodistelun arvioinnin ja asiantuntijatodistelulle annettavan painoarvon määrittämisen yhteydessä ajaudutaan edelleen ongelmiin. Alioikeuksissa juttu saatetaan ratkaista vain yhden asiantuntijalausunnon voimin, ja muutoksenhakuvaiheessa vastaanotetun asiantuntijatodistelun vuoksi juttu voi kääntyä päälaelleen. Uskon, että ongelmia pystyttäisiin jossain määrin välttämään, jos asiantuntijat panostaisivat lausuntojensa laatuun huomioimalla lausunnoissaan myös muut kyseisellä tieteenalalla esitettävät näkemykset. Lisäksi tuomioistuinten tulisi välttää vastaanottamasta yksipuolista asiantuntijatodistelua tai edes kyseenalaistaa hanakammin tällaisten asiantuntijalausuntojen luotettavuutta. Näissä tilanteissa joudutaankin punnitsemaan prosessiekonomisia tavoitteita ja varmuusperiaatetta.

Tutkimusmetodini on pääsääntöisesti lainopillinen. Tutkielmassani huomioidaan myös käyttäytymistieteitä, kun arvioidaan esimerkiksi asiantuntijan luotettavuutta. Tutkielmani merkittävimpiä lähteitä ovat kotimainen oikeuskirjallisuus ja oikeuskäytäntö. Lainsäädännöllä ja esitöillä on myös tärkeä rooli tutkielmassani. Lisäksi olen valikoitunut lähteiksi myös tutkielmani kannalta relevantteja lääketieteellisiä julkaisuja, ulkomaista oikeuskirjallisuutta, ulkomaista oikeuskäytäntöä ja ulkomaisten lainsäädäntöjen sisältöä.