Varhaisen sytomegalovirusinfektion ja perimän vaikutus lymfosyyttialaluokkien kehittymiseen lapsilla
Valta, Milla (2018-01-08)
Varhaisen sytomegalovirusinfektion ja perimän vaikutus lymfosyyttialaluokkien kehittymiseen lapsilla
Valta, Milla
(08.01.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Valkosolujen alaluokkien määräsuhteiden kypsyminen vaihtelee yksilöiden välillä. Usein varhaislapsuudessa sairastetun sytomegalovirusinfektion (CMV) tiedetään vaikuttavan valkosolujen kehittymiseen. On viitteitä siitä, että CMV-infektio vaikuttaa tyypin 1 diabeteksen patogeneesiin. Diabeteksen riskiin vaikuttavat myös useat geenipolymorfismit ja useiden polymorfismien riskivaikutuksen ajatellaan välittyvän lymfosyyttien määrän ja toiminnan kautta. Riskipolymorfismien tarkat vaikutukset tunnetaan kuitenkin huonosti.
Tutkimuksessa käytettiin prospektiiviseen DIPP-tutkimukseen (Diabetes Prediction and Prevention) osallistuvien lasten DNA- ja plasmanäytteitä. Varhaislapsuuden CMV-infektio todettiin entsyymi-immunologisella (EIA) IgG-vasta-ainemäärityksellä ja diabetekseen liitettyjen yhden nukleotidin polymorfismien genotyypit määritettiin kvantititatiivisella polymeraasiketjureaktiolla kuudesta geenistä: INS (rs689), PTPN22 (rs2476601), IL2RA (rs2104286), PTPN2 (rs45450798), ERBB3 (rs2292239) ja CTLA4 (rs3087243). Lasten lymfosyyttialaluokkien suhteelliset osuudet oli aiemmin analysoitu virtaussytometrian avulla ja heistä oli lisäksi määritetty diabetesalttiuteen assosioituvat HLA-DR/DQ-genotyypit.
CMV-tartunta assosioitui regulatoristen T-muistisolujen osuuden alenemiseen. PTPN22-geenin tyypin 1 diabetekseen liittyvä polymorfismi assosioitui regulatoristen T-solujen ja erityisesti naiivien regulatoristen T-solujen lisääntyneeseen osuuteen. ERBB3-geenin diabetesriskipolymorfismi assosioitui korkeampaan tyypin 1 auttaja-T-solujen ja alentuneeseen tyypin 17 auttaja-T-solujen osuuteen. Tyypin 1 diabetekseen liittyvä kudosantigeenihaplotyyppi HLA-DR3-DQ2 assosioitui kohonneeseen naiivien B-solujen ja alentuneeseen IgG-vasta-ainetta tuottavien B-muistisolujen osuuteen.
Tulokset varmistavat hypoteesin, että sekä varhainen CMV-infektio että tyypin 1 diabetekseen liitetyt riskipolymorfismit ja HLA-DR/DQ-genotyyppi vaikuttavat lymfosyyttialaluokkien kehittymiseen lapsuudessa. Löydösten merkitys tyypin 1 diabeteksen patogeneesissä vaatii lisäselvityksiä.
Tutkimuksessa käytettiin prospektiiviseen DIPP-tutkimukseen (Diabetes Prediction and Prevention) osallistuvien lasten DNA- ja plasmanäytteitä. Varhaislapsuuden CMV-infektio todettiin entsyymi-immunologisella (EIA) IgG-vasta-ainemäärityksellä ja diabetekseen liitettyjen yhden nukleotidin polymorfismien genotyypit määritettiin kvantititatiivisella polymeraasiketjureaktiolla kuudesta geenistä: INS (rs689), PTPN22 (rs2476601), IL2RA (rs2104286), PTPN2 (rs45450798), ERBB3 (rs2292239) ja CTLA4 (rs3087243). Lasten lymfosyyttialaluokkien suhteelliset osuudet oli aiemmin analysoitu virtaussytometrian avulla ja heistä oli lisäksi määritetty diabetesalttiuteen assosioituvat HLA-DR/DQ-genotyypit.
CMV-tartunta assosioitui regulatoristen T-muistisolujen osuuden alenemiseen. PTPN22-geenin tyypin 1 diabetekseen liittyvä polymorfismi assosioitui regulatoristen T-solujen ja erityisesti naiivien regulatoristen T-solujen lisääntyneeseen osuuteen. ERBB3-geenin diabetesriskipolymorfismi assosioitui korkeampaan tyypin 1 auttaja-T-solujen ja alentuneeseen tyypin 17 auttaja-T-solujen osuuteen. Tyypin 1 diabetekseen liittyvä kudosantigeenihaplotyyppi HLA-DR3-DQ2 assosioitui kohonneeseen naiivien B-solujen ja alentuneeseen IgG-vasta-ainetta tuottavien B-muistisolujen osuuteen.
Tulokset varmistavat hypoteesin, että sekä varhainen CMV-infektio että tyypin 1 diabetekseen liitetyt riskipolymorfismit ja HLA-DR/DQ-genotyyppi vaikuttavat lymfosyyttialaluokkien kehittymiseen lapsuudessa. Löydösten merkitys tyypin 1 diabeteksen patogeneesissä vaatii lisäselvityksiä.