Ympäristövastuu toiminnanharjoittajan konkurssissa
Pääkkönen, Kiira (2018-01-15)
Ympäristövastuu toiminnanharjoittajan konkurssissa
Pääkkönen, Kiira
(15.01.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee konkurssipesän ympäristövastuuseen liittyviä kysymyksiä. Ympäristövastuu jaetaan tässä työssä julkisoikeudelliseen vastuuseen, jonka sisältönä on ennallistaa pilaantunutta ympäristöä, ja yksityisoikeudelliseen vastuuseen, joka käsittää velvollisuuden korvata yksityisoikeudelliset ympäristövahingot. Tutkielmassa pohditaan, voidaanko konkurssipesälle asettaa ympäristövastuuta ja onko tällainen vastuu katsottava massavelaksi vai konkurssisaatavaksi.
Kysymys on kahden eri oikeudenalan, insolvenssi- ja ympäristöoikeuden, välisestä ristiriidasta, sillä niiden yleisten oppien noudattaminen johtaa erilaiseen lopputulokseen. Insolvenssioikeudessa konkurssipesän ympäristövastuuta tarkastellaan massavelkaopin mukaisesti sen perusteella, onko kysymys konkurssia ennen vai sen jälkeen syntyneistä vahingoista. Ympäristöoikeudellisesti olennaista on sen sijaan ympäristölainsäädännössä määriteltyjen käsitteiden, kuten toiminnanharjoittaja ja haltija, tulkinta. Tarkasteltavan ongelman taustalla ovat vastakkain myös velkojien yhdenvertaisuuden periaate ja aiheuttamisperiaate. Tutkielmassa pohditaan myös rahoittajan ympäristövastuuta ja esitellään konkurssipesän ympäristövastuuta koskeviin ongelmiin ehdotettuja lainsäädännöllisiä ratkaisuja.
Tutkielman metodi on lainopillinen eli siinä pyritään selvittämään voimassa olevan oikeuden kantaa tarkasteltavaan kysymykseen. Koska aiheesta on vain vähän kotimaista oikeuskirjallisuutta ja -käytäntöä, tutkielmaan on otettu myös oikeusvertaileva näkökulma ja hyödynnetty ruotsalaista oikeuskäytäntöä. Reaalisten argumenttien painoarvo korostuu tutkielmassa, sillä aiheesta ei ole suoraan soveltuvaa sääntelyä ja oikeustieteen kannanotot siitä ovat keskenään ristiriidassa. Tutkittavaa ongelmaa tarkastellaan myös säädettävän lain kannalta.
Konkurssipesän ympäristövastuuta on yleensä tarkasteltu sen perusteella, onko pesä jatkanut velallisen liiketoimintaa. Tutkielmassa kuitenkin päädytään siihen, että toiminnan jatkamista on tarkasteltava laajemmin kuin pelkkänä liiketoiminnan jatkamisena. Toiminta voi jatkua ympäristölle riskejä aiheuttavalla tavalla siitä huolimatta, että velallisen varsinainen liiketoiminta on päättynyt. Konkurssipesän ympäristövastuu voi muodostua myös hallinnan perusteella varsinkin niissä tapauksissa, joissa pesän haltuun on jäänyt velallisen toiminnasta syntyneitä jätteitä. Myös rahoittajan ympäristövastuuta pidetään mahdollisena tilanteissa, joissa rahoittajalle muodostuu tosiasiallista, tavanomaisesta luotonannosta poikkeavaa määräysvaltaa. Toissijaisista ympäristövastuujärjestelmistä on toivottu ratkaisua konkurssipesän ympäristövastuuta koskeviin ongelmiin, mutta nykyisellään ne ovat osoittautuneet tehottomiksi tapauksissa, joissa ympäristön pilaantumista aiheuttanut toiminnanharjoittaja on maksukyvytön.
Kysymys on kahden eri oikeudenalan, insolvenssi- ja ympäristöoikeuden, välisestä ristiriidasta, sillä niiden yleisten oppien noudattaminen johtaa erilaiseen lopputulokseen. Insolvenssioikeudessa konkurssipesän ympäristövastuuta tarkastellaan massavelkaopin mukaisesti sen perusteella, onko kysymys konkurssia ennen vai sen jälkeen syntyneistä vahingoista. Ympäristöoikeudellisesti olennaista on sen sijaan ympäristölainsäädännössä määriteltyjen käsitteiden, kuten toiminnanharjoittaja ja haltija, tulkinta. Tarkasteltavan ongelman taustalla ovat vastakkain myös velkojien yhdenvertaisuuden periaate ja aiheuttamisperiaate. Tutkielmassa pohditaan myös rahoittajan ympäristövastuuta ja esitellään konkurssipesän ympäristövastuuta koskeviin ongelmiin ehdotettuja lainsäädännöllisiä ratkaisuja.
Tutkielman metodi on lainopillinen eli siinä pyritään selvittämään voimassa olevan oikeuden kantaa tarkasteltavaan kysymykseen. Koska aiheesta on vain vähän kotimaista oikeuskirjallisuutta ja -käytäntöä, tutkielmaan on otettu myös oikeusvertaileva näkökulma ja hyödynnetty ruotsalaista oikeuskäytäntöä. Reaalisten argumenttien painoarvo korostuu tutkielmassa, sillä aiheesta ei ole suoraan soveltuvaa sääntelyä ja oikeustieteen kannanotot siitä ovat keskenään ristiriidassa. Tutkittavaa ongelmaa tarkastellaan myös säädettävän lain kannalta.
Konkurssipesän ympäristövastuuta on yleensä tarkasteltu sen perusteella, onko pesä jatkanut velallisen liiketoimintaa. Tutkielmassa kuitenkin päädytään siihen, että toiminnan jatkamista on tarkasteltava laajemmin kuin pelkkänä liiketoiminnan jatkamisena. Toiminta voi jatkua ympäristölle riskejä aiheuttavalla tavalla siitä huolimatta, että velallisen varsinainen liiketoiminta on päättynyt. Konkurssipesän ympäristövastuu voi muodostua myös hallinnan perusteella varsinkin niissä tapauksissa, joissa pesän haltuun on jäänyt velallisen toiminnasta syntyneitä jätteitä. Myös rahoittajan ympäristövastuuta pidetään mahdollisena tilanteissa, joissa rahoittajalle muodostuu tosiasiallista, tavanomaisesta luotonannosta poikkeavaa määräysvaltaa. Toissijaisista ympäristövastuujärjestelmistä on toivottu ratkaisua konkurssipesän ympäristövastuuta koskeviin ongelmiin, mutta nykyisellään ne ovat osoittautuneet tehottomiksi tapauksissa, joissa ympäristön pilaantumista aiheuttanut toiminnanharjoittaja on maksukyvytön.