Liikesalaisuuksien suojasta ja salassapitosopimuksista
Rautio, Tyttiina (2018-01-16)
Liikesalaisuuksien suojasta ja salassapitosopimuksista
Rautio, Tyttiina
(16.01.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Liikesalaisuudet voivat olla käytännössä hyvin monenlaista tietoa. Kansallisessa lainsäädännössämme suojataan tällä hetkellä hajanaisesti yrityssalaisuuksia, liikesalaisuuksia sekä liike- ja ammattisalaisuuksia. Toisaalta EU:n jäsenvaltioiden lainsäädännöissä on merkittäviä eroja siltä osin, kuin kyse on liikesalaisuuksien suojaamisesta siltä, että muut henkilöt hankkivat, käyttävät tai ilmaisevat liikesalaisuuksia oikeudettomasti. Tästä syystä katsottiinkin, että unionin tasolla on aiheellista vahvistaa säännöt, joilla jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä lähennetään toisiinsa. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/943 julkistamattoman taitotiedon ja liiketoimintatiedon (liikesalaisuuksien) suojaamisesta laittomalta hankinnalta, käytöltä ja ilmaisemiselta (liikesalaisuusdirektiivi) tulikin voimaan kesällä 2016.
Tutkielman tarkoituksena on tarkastella kansalliseen lainsäädäntöömme liikesalaisuusdirektiivin johdosta tulevia muutoksia. Tarkoituksena on lisäksi selvittää suojaan liittyviä haasteita sekä pohtia uuden sääntelyn merkitystä erityisesti yritysten innovaatiohalukkuuden kannalta. Toisaalta tutkielman tarkoituksena on myös selvittää salassapitosopimusten merkitystä uudistuvan sääntelyn kannalta.
Liikesalaisuusdirektiivi tuo kansalliseen lainsäädäntöömme muutoksia, ja suoja tulee siten esimerkiksi kattamaan useita sellaisia tilanteita, joiden osalta ei aikaisemmin ole ollut lakiin perustuvaa liikesalaisuuksien salassapitovelvollisuutta. Liikesalaisuusdirektiivi ja ehdotettu liikesalaisuuslaki sisältävät säännöksiä, joilla mahdollisesti on positiivisia vaikutuksia yritysten innovaatiohalukkuuteen. Salassapitosopimukset eivät kuitenkaan menetä merkitystään uudistuvan sääntelyn johdosta, ja erityisesti niiden preventiivinen luonne säilyy uudistuvasta sääntelystä huolimatta.