Puheopetuksen toteuttaminen alakouluissa
Lehto, Eveliina (2018-02-06)
Puheopetuksen toteuttaminen alakouluissa
Lehto, Eveliina
(06.02.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Peruskoulussa järjestettävässä osa-aikaisessa erityisopetuksessa voi saada puheopetusta puheen selkiyttämiseen ja äännevirheiden korjaamiseen. Pro gradu -tutkielmani päätarkoitus oli selvittää, miten puheopetusta toteutetaan varsinaissuomalaisissa, yleisopetuksen alakouluissa. Tutkin myös, millainen koulutustausta tutkittavilla erityisopettajilla on ja miten he kokevat sen riittävän puheopetuksen toteuttamiseen. Kolmanneksi selvitin, millaisiin kommunikaatiohäiriöihin ylipäätään tarjotaan puheopetusta. Tutkielmani oli luonteeltaan laadullinen ja aineistonkeruumenetelminä käytin sekä kyselyä että havainnointia. Aineistoni koostui 14:ltä erityisopettajalta saaduista tiedoista, kahdeksasta eri varsinaissuomalaisesta kunnasta. Aineistoni tulkinnassa käytin teoriaohjaavaa anlyysitapaa, sisällönanalyysiä ja kvantifiointia.
Tutkimukseni on tarpeellinen, sillä aiheesta ei ole uutta erityispedagogista tutkimusta. Ylipäätään kotimaista ammattikirjallisuutta ja tutkimusaineistoa äännevirheistä on melko vähän, vaikka äännevirheet ovat lapsilla yleisiä. Tutkimuksesta saadun tietotaidon myötä erityisopettajakoulutusta voitaisiin kehittää entistä laadukkaammaksi, mikä puolestaan tukisi puheopetuksen toteuttamista. Puheopetus tulisi nähdä tärkeänä laaja-alaisen erityisopettajan työtehtävänä, sillä artikulaatiovirheen korjaaminen voi olla lapsen tulevaisuuden kannalta merkityksellistä.
Tutkimustulosten mukaan puheopetukseen liittyvät käytännöt ja resurssit vaihtelevat Suomessa kouluittain, eli kouluilla ei ole yhtenäistä linjausta puheopetuksen järjestämiseen. Puheopetusta tarjotaan pääosin alkuopetusikäisille, /r/- ja /s/-virheisille oppilaille. Erityisopettajat käyttävät erilaisia puheopetusmenetelmiä monipuolisesti ja menetelmät ovat pääosin yhdenmukaisia teorian kanssa. Toisaalta teoria antoi olettaa, että yksilöllinen puheopetussuunnitelma on keskeisessä roolissa puheopetusta, kun taas tulosten mukaan todellisuudessa vain harva erityisopettaja laatii jokaiselle puheoppilaalle yksilöllisen suunnitelman. Lisäksi erityisopettajat tekevät vain harvoin yhteistyötä muun muassa puheterapeuttien kanssa, vaikka teoria antoi ymmärtää, että puheterapeutti on puheopettajan tärkeä työpari. Erityisopettajista 36 % koki koulutuksensa olevan riittämätön puheopetuksen toteuttamiseen, mikä antoi viitteitä siitä, että erityisopettajakoulutusta tulisi jatkossa kehittää. Lisäksi tutkimukseni osoitti, että kentällä kaivataan lisää artikulaatiopelejä, joissa hyödynnetään tieto- ja viestintätekniikkaa.
Tutkimukseni on tarpeellinen, sillä aiheesta ei ole uutta erityispedagogista tutkimusta. Ylipäätään kotimaista ammattikirjallisuutta ja tutkimusaineistoa äännevirheistä on melko vähän, vaikka äännevirheet ovat lapsilla yleisiä. Tutkimuksesta saadun tietotaidon myötä erityisopettajakoulutusta voitaisiin kehittää entistä laadukkaammaksi, mikä puolestaan tukisi puheopetuksen toteuttamista. Puheopetus tulisi nähdä tärkeänä laaja-alaisen erityisopettajan työtehtävänä, sillä artikulaatiovirheen korjaaminen voi olla lapsen tulevaisuuden kannalta merkityksellistä.
Tutkimustulosten mukaan puheopetukseen liittyvät käytännöt ja resurssit vaihtelevat Suomessa kouluittain, eli kouluilla ei ole yhtenäistä linjausta puheopetuksen järjestämiseen. Puheopetusta tarjotaan pääosin alkuopetusikäisille, /r/- ja /s/-virheisille oppilaille. Erityisopettajat käyttävät erilaisia puheopetusmenetelmiä monipuolisesti ja menetelmät ovat pääosin yhdenmukaisia teorian kanssa. Toisaalta teoria antoi olettaa, että yksilöllinen puheopetussuunnitelma on keskeisessä roolissa puheopetusta, kun taas tulosten mukaan todellisuudessa vain harva erityisopettaja laatii jokaiselle puheoppilaalle yksilöllisen suunnitelman. Lisäksi erityisopettajat tekevät vain harvoin yhteistyötä muun muassa puheterapeuttien kanssa, vaikka teoria antoi ymmärtää, että puheterapeutti on puheopettajan tärkeä työpari. Erityisopettajista 36 % koki koulutuksensa olevan riittämätön puheopetuksen toteuttamiseen, mikä antoi viitteitä siitä, että erityisopettajakoulutusta tulisi jatkossa kehittää. Lisäksi tutkimukseni osoitti, että kentällä kaivataan lisää artikulaatiopelejä, joissa hyödynnetään tieto- ja viestintätekniikkaa.