Oikeusasiamiehen hyvitysesitykset ja niiden oikeudellinen perusta
Juntunen, Johanna (2018-02-19)
Oikeusasiamiehen hyvitysesitykset ja niiden oikeudellinen perusta
Juntunen, Johanna
(19.02.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Tutkielma tarkastelee hyvityksiä, joissa on kyse rahallisesta korvauksesta, jonka julkisen vallan käyttäjä suorittaa yksityiselle. Hyvittämisen tarkoituksena on saavuttaa sovinnollinen ratkaisu, kun julkisen vallan käyttäjä on loukannut yksityisen oikeuksia menettelemällä lainvastaisesti tai muutoin virheellisesti. Yleensä hyvityksen maksamisen taustalla on eduskunnan oikeusasiamiehen suositus. Tutkielman tavoitteena on luoda yleiskuva hyvitysprosessista, joka alkaa hyvitysesityksen tekemisestä ja päättyy hyvityksen maksamiseen. Tutkielman painopiste on oikeusasiamiehen hyvitysesityksissä. Tutkielman ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on vastata siihen, mikä on oikeusasiamiehen tekemien hyvitysesitysten oikeudellinen perusta. Tutkielmassa on johdettu hyvitysesitysten oikeudellinen perusta vakiintuneesta käytännöstä sekä oikeusasiamieslain, perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen muodostamasta normikokonaisuudesta.
Tutkielman toisena tutkimuskysymyksenä on selvittää, millaisissa tilanteissa oikeusasiamies on suositellut viranomaisia hyvittämään aiheuttamansa vahingon yksityiselle ja millaisissa tilanteissa oikeusasiamiehen tulisi tehdä hyvitysesityksiä de lege ferenda. Tutkielmassa on esitetty, että oikeusasiamies voi tehdä hyvitysesityksiä silloin, kun julkisen vallan käyttäjän korvausvastuu perustuu vahingonkorvausdoktriiniin. Lisäksi oikeusasiamies voi yksittäistapauksissa suositella kohtuusperusteella julkisen vallan käyttäjää hyvittämään aiheuttamansa vahinko yksityiselle. Tällöin kyse on ns. ex gratia –hyvityksestä.
Vallitseva tutkimusmetodi on oikeusdogmaattinen. Tutkimusaineisto koostuu oikeuskirjallisuudesta sekä virallislähteistä. Tutkielmani kannalta merkittävässä roolissa on eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytäntö, mutta tutkielmassa on hyödynnetty myös korkeimman oikeuden ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä. Tutkielmaa varten on saatu eduskunnan oikeusasiamieheltä tutkimuslupa, joka on mahdollistanut pääsyn kaikkiin eduskunnan oikeusasiamiehen vuodesta 2010 alkaen antamiin päätöksiin, joissa on tehty hyvitysesitys. Tämän materiaalin pohjalta on tutkittu empiirisesti oikeusasiamiehen hyvityskäytäntöä. Oikeusasiamiehen hyvitysesityksistä vuosilta 2010–2016 on koottu kattava tilasto, joka on tutkielman liitteenä.
Tutkielman toisena tutkimuskysymyksenä on selvittää, millaisissa tilanteissa oikeusasiamies on suositellut viranomaisia hyvittämään aiheuttamansa vahingon yksityiselle ja millaisissa tilanteissa oikeusasiamiehen tulisi tehdä hyvitysesityksiä de lege ferenda. Tutkielmassa on esitetty, että oikeusasiamies voi tehdä hyvitysesityksiä silloin, kun julkisen vallan käyttäjän korvausvastuu perustuu vahingonkorvausdoktriiniin. Lisäksi oikeusasiamies voi yksittäistapauksissa suositella kohtuusperusteella julkisen vallan käyttäjää hyvittämään aiheuttamansa vahinko yksityiselle. Tällöin kyse on ns. ex gratia –hyvityksestä.
Vallitseva tutkimusmetodi on oikeusdogmaattinen. Tutkimusaineisto koostuu oikeuskirjallisuudesta sekä virallislähteistä. Tutkielmani kannalta merkittävässä roolissa on eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytäntö, mutta tutkielmassa on hyödynnetty myös korkeimman oikeuden ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä. Tutkielmaa varten on saatu eduskunnan oikeusasiamieheltä tutkimuslupa, joka on mahdollistanut pääsyn kaikkiin eduskunnan oikeusasiamiehen vuodesta 2010 alkaen antamiin päätöksiin, joissa on tehty hyvitysesitys. Tämän materiaalin pohjalta on tutkittu empiirisesti oikeusasiamiehen hyvityskäytäntöä. Oikeusasiamiehen hyvitysesityksistä vuosilta 2010–2016 on koottu kattava tilasto, joka on tutkielman liitteenä.