Henkilökohtaisesta yhteisölliseen, elämyksesta kasuaaliin : Sarjakuvan digitalisoitumisen vaikutus lukukokemukseen
Heinonen, Anna (2018-02-20)
Henkilökohtaisesta yhteisölliseen, elämyksesta kasuaaliin : Sarjakuvan digitalisoitumisen vaikutus lukukokemukseen
Heinonen, Anna
(20.02.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Miten sarjakuvan digitalisoituminen vaikuttaa suomalaisten sarjakuvaharrastajien lukukokemukseen? Tutkin asiaa sekä aiemman verkkosarjakuvatutkimuksen, että verkkokyselyn avulla. Kyselyyn vastasti kokonaisuudessaan 358 vastaajaa, joista suurin osa oli sarjakuvaharrastajia. Kyselystä kerättyä aineistoa analysoin sekä määrällisin, että laadullisin menetelmin. Kyselyssä selvitin, ovatko lukijat loytäneet aiemmissa tutkimuksissa kuvattuja piirteitä verkkosarjakuvista, ja miten ne vaikuttivat lukukokemukseen. Jotta pystyin arvioimaan tätä, vertasin paperisen sarjakuvan ja verkkosarjakuvan lukukokemuksia. Kumpikin formaatti sisälsi sekä miellyttäväksi, että epämiellyttäväksi koettuja piirteitä. Paperisia sarjakuvia arvostettiin paljon niiden keräiltävyyden, kosketeltavuuden ja tunnelman vuoksi, mutta toisaalta esimerkiksi niiden säilyttäminen koettiin hankalaksi. Verkkosarjakuvat taas saattoivat olla käytettävyydeltaan hankalampia, mutta toisaalta niiden helppo saatavuus, edullisuus ja valikoima olivat niiden eduksi. Moni vastaaja myos arvosti mahdollisuutta hyödyntää verkkosarjakuvien yhteisöllisiä ominaisuuksia, vaikka vain lukemalla sarjakuvasivustoille jätettyjä kommentteja. Vertailun myötä perinteisen, paperisen sarjakuvan lukukokemus on henkilökohtainen ja elämyksellinen, verkkosarjakuvien lukemista taas määrittää yhteisöllisyys ja kasuaalisuus.