Reaktanssin, tuuppauksen ja pähkäilyntarpeen vaikutus yksilön manipulointiin peliteoreettisessa pakkovalinta-asetelmassa
Huhtanen, Eero (2018-02-26)
Tiivistelmä
Ihmiset vastustavat heidän vapaisiin valintoihinsa kohdistuvaa suoraa tai epäsuoraa vaikuttamista ja pyrkivät palauttamaan menetetyn valinnanvapauden. Valinnanvapauden menettämisen uhasta syntyvää reaktanssia pyrittiin hyödyntämään asetelmassa, jossa koehenkilöllä oli valittavanaan kaksi samanlaista vaihtoehtoa. Koehenkilöt tiesivät, että heidän vapaata valintaansa ohjaillaan, minkä jälkeen heille tarjottiin toista vaihtoehtoa. Manipuloinnin eksplikoimisen takia reaktanssin oletettiin syntyvän niin, että koehenkilöt valitsisivat heille tarjotun vaihtoehdon. Myös tuuppausta hyödynnettiin koeasetelmassa niin, että koehenkilöt valitsisivat tarjotun vaihtoehdon, joka on heitä lähempänä.
Iältään noin 20–60–vuotiaat koehenkilöt (N=57) olivat Turussa tai pääkaupunkiseudulla asuvia tutkijan tuttavia tai psykologian pääaineopiskelijoita. Tutkimuksessa käytetyn koeasetelman testaamista innoitti eräs Sherlock Holmes –tarina, jossa väitettiin, että älykkö pystyy päättelemään, kumman kahdesta vapaasti valittavasta vaihtoehdosta hänen uhrinsa valitsee. Tutkimuksessa selvitettiin, ohjaako yksilön valintaa kyseisessä tilanteessa jokin psykologinen mekanismi. Tarinassa käytetty koeasetelma rekonstruoitiin tarinanmukaiseksi, ja koehenkilöt valitsivat toisen kahdesta samanlaisesta vesilasista, joista toinen oli ”oikea vastaus” (ei-tarjottu lasi). Koehenkilöt myös perustelivat valintansa sekä suullisesti että kirjallisesti. Valintaperusteluille tehtiin teoriaohjaava sisällönanalyysi, jossa arvioitiin mm. tyytymistä heuristisena päätöksentekotapana. Myös koehenkilöiden pähkäilyntarvetta arvioitiin Cacioppon ym. mittarin avulla (1984; suomentanut J. K. Kaakinen).
Koehenkilöistä 43 valitsi tarjotun lasin ja 14 ei-tarjotun lasin (χ2(1) = 14.75, p < .001, Cohenin d = 1,18). Pähkäilyntarpeen suuruus ei vaikuttanut siihen, kumpi lasi valittiin. Matala pähkäilyntarve oli kuitenkin yhteydessä tyytymiseen päätöksentekotapana. Koehenkilöiden vastaukset viittaavat reaktanssin syntymiseen niin, että tarjottua lasia suositaan ei-tarjottuun lasiin nähden.
Saatu tulos tarjoaa kiinnostavia jatkotutkimusmahdollisuuksia selvittää, millä tavoin yksilön valitsemista on mahdollista johdatella, kun hän on tietoinen johdattelusta.
Iältään noin 20–60–vuotiaat koehenkilöt (N=57) olivat Turussa tai pääkaupunkiseudulla asuvia tutkijan tuttavia tai psykologian pääaineopiskelijoita. Tutkimuksessa käytetyn koeasetelman testaamista innoitti eräs Sherlock Holmes –tarina, jossa väitettiin, että älykkö pystyy päättelemään, kumman kahdesta vapaasti valittavasta vaihtoehdosta hänen uhrinsa valitsee. Tutkimuksessa selvitettiin, ohjaako yksilön valintaa kyseisessä tilanteessa jokin psykologinen mekanismi. Tarinassa käytetty koeasetelma rekonstruoitiin tarinanmukaiseksi, ja koehenkilöt valitsivat toisen kahdesta samanlaisesta vesilasista, joista toinen oli ”oikea vastaus” (ei-tarjottu lasi). Koehenkilöt myös perustelivat valintansa sekä suullisesti että kirjallisesti. Valintaperusteluille tehtiin teoriaohjaava sisällönanalyysi, jossa arvioitiin mm. tyytymistä heuristisena päätöksentekotapana. Myös koehenkilöiden pähkäilyntarvetta arvioitiin Cacioppon ym. mittarin avulla (1984; suomentanut J. K. Kaakinen).
Koehenkilöistä 43 valitsi tarjotun lasin ja 14 ei-tarjotun lasin (χ2(1) = 14.75, p < .001, Cohenin d = 1,18). Pähkäilyntarpeen suuruus ei vaikuttanut siihen, kumpi lasi valittiin. Matala pähkäilyntarve oli kuitenkin yhteydessä tyytymiseen päätöksentekotapana. Koehenkilöiden vastaukset viittaavat reaktanssin syntymiseen niin, että tarjottua lasia suositaan ei-tarjottuun lasiin nähden.
Saatu tulos tarjoaa kiinnostavia jatkotutkimusmahdollisuuksia selvittää, millä tavoin yksilön valitsemista on mahdollista johdatella, kun hän on tietoinen johdattelusta.