Parodontaalikirurgiset menetelmät ja hoitotulokset parodontiitin hoidossa
Heikkilä, Eeva (2018-03-13)
Parodontaalikirurgiset menetelmät ja hoitotulokset parodontiitin hoidossa
Heikkilä, Eeva
(13.03.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Parodontiitti on hammasta ympäröivien kiinnityskudosten tulehduksellinen sairaus, jonka aiheuttavat ientaskun bakteeripeitteet (biofilmit) ja niihin retentoituvat parodontopatogeenit, kuten Aggregatibacter actinomycetemcomitans, Porphyromonas gingivalis ja Prevotella intermedia. Parodontiitin hoito on tärkeää aloittaa varhaisessa vaiheessa, jolloin kudostuho saadaan pysäytettyä. Hoito aloitetaan anti-infektiivisellä hoidolla. Potilas motivoidaan hampaiden kokonaisvaltaiseen hoitoon ja parodontiittia ylläpitävät tekijät, kuten hammaskivi, poistetaan. Jos anti-infektiivisellä hoidolla ja tarvittaessa mikrobilääkityksellä hoidon tukena ei saada tavoiteltua hoitovastetta, voidaan kudostuhon pysäyttämiseksi ja menetetyn parodontiumin palauttamiseksi suunnitella parodontaalikirurgista hoitoa.
Tässä kirjallisuuskatsauksessa vertaillaan eri parodontaalikirurgisia menetelmiä ja regeneraatiota mahdollistavien aineiden käyttöä keskivaikeiden ja vaikeiden vertikaalisten luutaskujen ja II asteen furkaatioleesioiden hoidossa. Parodontologisten läppäleikkausten trendinä ovat leikkaustekniikat, jotka aiheuttavat minimaalista traumaa kudoksille. Mahdollisimman pienet viillot pyritään yhdistämään tekniikoissa jotka säästävät myös papillakudosta. Regeneraatiota mahdollistavien aineiden käyttö on tullut osaksi parodontiitin hoitoa viime vuosikymmenien aikana. Tällä hetkellä käytössä ovat vakiintuneet kiilleproteiinit, luukorvikkeet ja kalvoterapia, jotka parhaimmillaan saavat aikaan parodontiumin rakenteiden uudismuodostusta.
Hoitotulokset ovat selvästi paremmat tupakoimattomilla kuin tupakoivilla potilailla. Minimaalista traumaa aiheuttavilla leikkaustekniikoilla saadaan palautettua hyvin menetettyjä kiinnityskudoksia. Ne aiheuttavat vähemmän leikkauksen jälkeistä kipua ja haavan paranemisongelmia kuin käytettäessä invasiivisempia parodontologisia leikkaustekniikoita. Regeneraatiomenetelmien käytöstä on tehty paljon tutkimuksia ja tulokset puoltavat niiden käyttöä. Menetelmät ovat tosin herkkiä tekniikkavirheille eikä mahdollisen uudiskudoksen ennustettavuus ole vielä vuosien saatossakaan parantunut.
Tässä kirjallisuuskatsauksessa vertaillaan eri parodontaalikirurgisia menetelmiä ja regeneraatiota mahdollistavien aineiden käyttöä keskivaikeiden ja vaikeiden vertikaalisten luutaskujen ja II asteen furkaatioleesioiden hoidossa. Parodontologisten läppäleikkausten trendinä ovat leikkaustekniikat, jotka aiheuttavat minimaalista traumaa kudoksille. Mahdollisimman pienet viillot pyritään yhdistämään tekniikoissa jotka säästävät myös papillakudosta. Regeneraatiota mahdollistavien aineiden käyttö on tullut osaksi parodontiitin hoitoa viime vuosikymmenien aikana. Tällä hetkellä käytössä ovat vakiintuneet kiilleproteiinit, luukorvikkeet ja kalvoterapia, jotka parhaimmillaan saavat aikaan parodontiumin rakenteiden uudismuodostusta.
Hoitotulokset ovat selvästi paremmat tupakoimattomilla kuin tupakoivilla potilailla. Minimaalista traumaa aiheuttavilla leikkaustekniikoilla saadaan palautettua hyvin menetettyjä kiinnityskudoksia. Ne aiheuttavat vähemmän leikkauksen jälkeistä kipua ja haavan paranemisongelmia kuin käytettäessä invasiivisempia parodontologisia leikkaustekniikoita. Regeneraatiomenetelmien käytöstä on tehty paljon tutkimuksia ja tulokset puoltavat niiden käyttöä. Menetelmät ovat tosin herkkiä tekniikkavirheille eikä mahdollisen uudiskudoksen ennustettavuus ole vielä vuosien saatossakaan parantunut.