Kasvojen ja kallon alueen murtumat vakavien aivovammojen yhteydessä
Kankaanpää, Emmi (2018-03-14)
Kasvojen ja kallon alueen murtumat vakavien aivovammojen yhteydessä
Kankaanpää, Emmi
(14.03.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Aivovammoilla ja pään alueen murtumilla on samanlainen vammamekanismi. Näiden tilojen yhteyksistä ei kuitenkaan tiedetä paljon, ja tutkimuksia aiheesta on julkaistu vain vähän. Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää aivovammapotilaiden pään alueen murtumien esiintyvyyttä ja vakavuutta.
Potilasaineisto koostui 183 aivovammapotilaasta (56; 30,6 % naisesta ja 127; 69,4 % miehestä), jotka tuotiin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan vuosina 2005–2010 onnettomuuksissa syntyneiden vakavien vammojen takia. Valintakriteerit perustuivat tajuttomuuteen ( Glasgow’n kooma-asteikolla ≤8 pistettä) ja aivovammadiagnoosiin. Tiedot kerättiin sairaalan potilastietojärjestelmästä. Seuraavia asioita tutkittiin: ikä, sukupuoli, traumamekanismi, pään alueen murtumien sijainti ja määrä, veren alkoholipitoisuus ja selviytyminen vammasta.
Potilaiden keski-ikä oli 51,9 vuotta (6–89 vuotta). 41,7 %:lla aivovammapotilaista (n= 75) oli vähintään yksi murtuma pään alueella. Tavallisin vammamekanismi oli kaatuminen (n= 80; 43,7 %). Seuraavaksi yleisimmät vammamekanismit olivat liikenneonnettomuudet (n= 41; 22,4%) ja putoaminen (n= 25; 13,7 %). 33 potilasta ( 18,3 %) oli saanut onnettomuudessa enemmän kuin yhden murtuman pään alueelle. Suurin osa murtumista sijaitsi kalotin alueella (43,6 % kaikista murtumista). Keskikasvoissa ja leuoissa sijaitsi 30,7 % murtumista. Dentoalveolaarisia murtumia oli 3,1 %.
Potilaista 43,4 % (n= 79) selviytyi elossa vammoistaan vuoden seurannassa. Noin puolet menehtyneistä potilaista (n= 56: 54,4 %) kuoli vuorokauden sisällä onnettomuudesta. Nuorista potilaista suurempi osa selvisi elossa kuin vanhoista potilaista. Traumamekanismi vaikutti myös selviytymiseen. Suurin osa liikenneonnettomuuksissa vammautuneista selviytyi, kun taas ne, jotka vammautuivat kaatumalla menehtyivät useammin. Pään alueen murtumien esiintymisellä ei ollut vaikutusta potilaan selviytymiseen. Veren alkoholipitoisuus mitattiin 121 potilaalta (66,1 %). 55,4 % näistä potilaista oli alkoholin vaikutuksen alaisena onnettomuushetkellä. Alkoholinkäytöllä ei ollut vaikutusta murtumien määrään tai potilaiden selviytymiseen.
Vakavista aivovammoista selviytyneiden potilaiden määrä pysyy yhä alhaisena, vaikka ensihoito- ja päivystyslääketieteessä on tapahtunut edistystä. Noin puolilla aivovammapotilaista on yksi tai useampi murtuma pään alueella. Murtumat on tärkeä diagnosoida ajoissa, jotta voidaan tehdä kaikki tarvittavat toimenpiteet potilaan peruselintoimintojen turvaamiseksi. Kasvomurtumat hoidetaan vasta, kun potilaan tila on stabilisoitunut sen verran, että potilas kestää hoitojen aiheuttaman rasituksen.
Potilasaineisto koostui 183 aivovammapotilaasta (56; 30,6 % naisesta ja 127; 69,4 % miehestä), jotka tuotiin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan vuosina 2005–2010 onnettomuuksissa syntyneiden vakavien vammojen takia. Valintakriteerit perustuivat tajuttomuuteen ( Glasgow’n kooma-asteikolla ≤8 pistettä) ja aivovammadiagnoosiin. Tiedot kerättiin sairaalan potilastietojärjestelmästä. Seuraavia asioita tutkittiin: ikä, sukupuoli, traumamekanismi, pään alueen murtumien sijainti ja määrä, veren alkoholipitoisuus ja selviytyminen vammasta.
Potilaiden keski-ikä oli 51,9 vuotta (6–89 vuotta). 41,7 %:lla aivovammapotilaista (n= 75) oli vähintään yksi murtuma pään alueella. Tavallisin vammamekanismi oli kaatuminen (n= 80; 43,7 %). Seuraavaksi yleisimmät vammamekanismit olivat liikenneonnettomuudet (n= 41; 22,4%) ja putoaminen (n= 25; 13,7 %). 33 potilasta ( 18,3 %) oli saanut onnettomuudessa enemmän kuin yhden murtuman pään alueelle. Suurin osa murtumista sijaitsi kalotin alueella (43,6 % kaikista murtumista). Keskikasvoissa ja leuoissa sijaitsi 30,7 % murtumista. Dentoalveolaarisia murtumia oli 3,1 %.
Potilaista 43,4 % (n= 79) selviytyi elossa vammoistaan vuoden seurannassa. Noin puolet menehtyneistä potilaista (n= 56: 54,4 %) kuoli vuorokauden sisällä onnettomuudesta. Nuorista potilaista suurempi osa selvisi elossa kuin vanhoista potilaista. Traumamekanismi vaikutti myös selviytymiseen. Suurin osa liikenneonnettomuuksissa vammautuneista selviytyi, kun taas ne, jotka vammautuivat kaatumalla menehtyivät useammin. Pään alueen murtumien esiintymisellä ei ollut vaikutusta potilaan selviytymiseen. Veren alkoholipitoisuus mitattiin 121 potilaalta (66,1 %). 55,4 % näistä potilaista oli alkoholin vaikutuksen alaisena onnettomuushetkellä. Alkoholinkäytöllä ei ollut vaikutusta murtumien määrään tai potilaiden selviytymiseen.
Vakavista aivovammoista selviytyneiden potilaiden määrä pysyy yhä alhaisena, vaikka ensihoito- ja päivystyslääketieteessä on tapahtunut edistystä. Noin puolilla aivovammapotilaista on yksi tai useampi murtuma pään alueella. Murtumat on tärkeä diagnosoida ajoissa, jotta voidaan tehdä kaikki tarvittavat toimenpiteet potilaan peruselintoimintojen turvaamiseksi. Kasvomurtumat hoidetaan vasta, kun potilaan tila on stabilisoitunut sen verran, että potilas kestää hoitojen aiheuttaman rasituksen.