”Ooksää niinku poika vai mies vai nainen vai mikä hitto sää oot??” : Diskurssianalyyttinen tutkimus normatiivisen transnarratiivin ja transaktivismin vaikutuksesta transihmisten itsemäärittelyyn
Tuominen, Jael-Aleksis (2018-05-07)
”Ooksää niinku poika vai mies vai nainen vai mikä hitto sää oot??” : Diskurssianalyyttinen tutkimus normatiivisen transnarratiivin ja transaktivismin vaikutuksesta transihmisten itsemäärittelyyn
Tuominen, Jael-Aleksis
(07.05.2018)
Turun yliopisto
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018050719406
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018050719406
Tiivistelmä
Tutkimusaineistonani toimii vuonna 2015 alkanut, yhä jatkuva Sukupuolena ihminen -projekti, joka koostuu eri-ikäisten, eri puolilla Suomea asuvien trans- ja muunsukupuolisten ihmisten haastatteluista ja valokuvista. Lähestyn aineistoani ensisijaisesti diskurssianalyysin kautta, mutta hyödynnän myös feminististä etnografiaa ja nk. transgender standpoint -näkökulmaa. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että teen tutkimusta transihmisenä transihmisistä, ja lisäksi pyrkimyksenäni on edistää transihmisten toimijuutta ja asemaa yhteiskunnassamme.
Käsittelen tutkimuksessani ennen kaikkea normatiivisen transnarratiivin ja transaktivismin vaikutusta transihmisten itsemäärittelyyn ja tapaan sanallistaa menneisyyttään. Tarkastelen esimerkiksi eri auktoriteettien ja epätasaisten valtasuhteiden vaikutusta tiedon tuottamiseen ja transihmisten mahdollisuuksiin valita tarvitsemansa sukupuolen korjaushoidot. Samalla kysyn mm. sitä, miten pelko mahdollisista katujista vaikuttaa lääketieteen käytäntöihin ja millä tavoin tyytyväisyys valittuihin hoitoihin olisi helpointa varmistaa. Tapahtuuko tämä pitkien, raskaiden ja transihmisten itsemäärittelyyn puuttuvien sukupuoli-identiteetin tutkimusten avulla vai kenties hoitokäytäntöjä muuttamalla?
Esitän, että niin kauan kuin pelkona on hoitoihin pääsyn rajoittuminen, transihmiset eivät uskalla ilmaista todellisia kokemuksiaan ja tarpeitaan sukupuolen korjausprosessin sisällä. Siitä huolimatta, että transihmisten itsemäärittelyssä näkyvät myös sellaiset tekijät kuin transaktivismin vaikutus, positiivisten identiteettien luomisen tarve ja pelko cisnormatiivisten kauneusihanteiden pönkittämisestä, lääketieteen diskurssit kaikuvat yhä edelleen vahvoina identiteettikertomusten taustalla. Tällöin transdiskurssit ja -identiteetit eivät pohjaudu ainoastaan todellisiin kokemuksiin, vaan kyse on aina myös vallasta. Diskurssit muotoutuvat suhteessa sellaisiin kysymyksiin kuin, mitä voidaan sanoa hoitoja vaarantamatta, minkälaisia mahdollisuuksia jo olemassa olevat diskurssit tarjoavat ja miten vallitsevia käsityksiä voidaan muuttaa ottamatta liian suuria riskejä.
Tutkimukseni kulkua ohjaa näkemys, jonka mukaan transihmiset vaikenevat usein kohtaamistaan ongelmista ja pettymyksistä. He pelkäävät esimerkiksi sitä, että tyytymättömyys prosessin käytäntöihin tulkitaan virheellisesti joko hoitojen katumiseksi tai sukupuoli-identiteetin häilyvyydeksi. Tämän vuoksi keskitynkin tutkielmassani ensisijaisesti juridislääketieteellisestä sukupuolen korjausprosessista pudonneiden ja sen taakseen jättäneiden transihmisten identiteettikertomuksiin, jotka eivät ole enää yhtä riippuvaisia lääketieteen diskursseista kuin tutkimusjakson aikana tuotetut identiteettikertomukset.
Käsittelen tutkimuksessani ennen kaikkea normatiivisen transnarratiivin ja transaktivismin vaikutusta transihmisten itsemäärittelyyn ja tapaan sanallistaa menneisyyttään. Tarkastelen esimerkiksi eri auktoriteettien ja epätasaisten valtasuhteiden vaikutusta tiedon tuottamiseen ja transihmisten mahdollisuuksiin valita tarvitsemansa sukupuolen korjaushoidot. Samalla kysyn mm. sitä, miten pelko mahdollisista katujista vaikuttaa lääketieteen käytäntöihin ja millä tavoin tyytyväisyys valittuihin hoitoihin olisi helpointa varmistaa. Tapahtuuko tämä pitkien, raskaiden ja transihmisten itsemäärittelyyn puuttuvien sukupuoli-identiteetin tutkimusten avulla vai kenties hoitokäytäntöjä muuttamalla?
Esitän, että niin kauan kuin pelkona on hoitoihin pääsyn rajoittuminen, transihmiset eivät uskalla ilmaista todellisia kokemuksiaan ja tarpeitaan sukupuolen korjausprosessin sisällä. Siitä huolimatta, että transihmisten itsemäärittelyssä näkyvät myös sellaiset tekijät kuin transaktivismin vaikutus, positiivisten identiteettien luomisen tarve ja pelko cisnormatiivisten kauneusihanteiden pönkittämisestä, lääketieteen diskurssit kaikuvat yhä edelleen vahvoina identiteettikertomusten taustalla. Tällöin transdiskurssit ja -identiteetit eivät pohjaudu ainoastaan todellisiin kokemuksiin, vaan kyse on aina myös vallasta. Diskurssit muotoutuvat suhteessa sellaisiin kysymyksiin kuin, mitä voidaan sanoa hoitoja vaarantamatta, minkälaisia mahdollisuuksia jo olemassa olevat diskurssit tarjoavat ja miten vallitsevia käsityksiä voidaan muuttaa ottamatta liian suuria riskejä.
Tutkimukseni kulkua ohjaa näkemys, jonka mukaan transihmiset vaikenevat usein kohtaamistaan ongelmista ja pettymyksistä. He pelkäävät esimerkiksi sitä, että tyytymättömyys prosessin käytäntöihin tulkitaan virheellisesti joko hoitojen katumiseksi tai sukupuoli-identiteetin häilyvyydeksi. Tämän vuoksi keskitynkin tutkielmassani ensisijaisesti juridislääketieteellisestä sukupuolen korjausprosessista pudonneiden ja sen taakseen jättäneiden transihmisten identiteettikertomuksiin, jotka eivät ole enää yhtä riippuvaisia lääketieteen diskursseista kuin tutkimusjakson aikana tuotetut identiteettikertomukset.