Passiivisuus avunantona
Karplund, Eetu (2018-07-02)
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee laiminlyönnillä toteuttavaa avunantoa ja rikoslain 5 luvun 6 §:n avunantosäännöksen ja rikoslain 3 luvun 3 §:n laiminlyöntisäännöksen välistä suhdetta erityisesti tilanteissa, joissa rikos tapahtuu avunannosta syytetyn henkilön hallinnan alaisuudessa olevan omaisuuden piirissä. Varsinaisen laiminlyönnillä toteutettavan avunannon ohella tutkielma käsittelee teon ja laiminlyönnin rajanvedon ongelmallisuutta erityisesti avunantovastuuta silmällä pitäen. Tutkimusote on pääosin lainopillinen, ja oikeudellisten kysymysten tarkastelu tapahtuu lain, sen esitöiden, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden pohjalta.
Rangaistavan avunannon alaraja on noussut keskusteluun erityisesti ratkaisun KKO 2014:22 myötä, jossa arvioitiin asunnon haltijan vastuuta asunnossa tapahtuvasta pitkäaikaisesta pahoinpitelystä. KKO katsoi, ettei asunnon haltijan pelkkä passiivisuus riitä synnyttämään avunantovastuuta ilman RL 3:3:n laiminlyöntisäännöksen 2 momentissa säädettyä erityistä oikeudellista velvollisuutta estää seuraus, jollaista tapauksessa ei katsottu olevan.
Avunantosäännöksen esitöissä ilmaistaan, että avunantoon voidaan syyllistyä myös laiminlyönnillä, jos tämä voidaan rinnastaa positiivisella toimella tapahtuvaan rikoksen täytäntöönpanon edistämiseen. Epäselvyyden aiheuttaa laiminlyöntisäännöksen soveltuminen: Jos henkilöllä on erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seuraus, hänelle muodostuu tekijävastuu. Toisaalta avunannossa on kyse lieventämisperusteesta, joten laiminlyöntisäännös ei sovellu sellaisenaan ongelmitta avunantovastuuseen.
Tutkielman johtopäätöksissä esitetään, ettei oikeuskäytännössä vakiintunut tulkinta laiminlyönnillä toteutettavasta avunannosta ole tarkoituksenmukainen rikoslain systeemin ja arvojen valossa, ja että laiminlyönnillä toteutettavaa avunantoa voidaan tulkita toisinkin. Tässä vaihtoehtoisessa tulkinnassa laiminlyönnin perustavia vastuuasemia tulkitaan joustavammin niin, että säännöksessä tarkoitettua lievempikin vastuuasema voi synnyttää avunantovastuun.
Rangaistavan avunannon alaraja on noussut keskusteluun erityisesti ratkaisun KKO 2014:22 myötä, jossa arvioitiin asunnon haltijan vastuuta asunnossa tapahtuvasta pitkäaikaisesta pahoinpitelystä. KKO katsoi, ettei asunnon haltijan pelkkä passiivisuus riitä synnyttämään avunantovastuuta ilman RL 3:3:n laiminlyöntisäännöksen 2 momentissa säädettyä erityistä oikeudellista velvollisuutta estää seuraus, jollaista tapauksessa ei katsottu olevan.
Avunantosäännöksen esitöissä ilmaistaan, että avunantoon voidaan syyllistyä myös laiminlyönnillä, jos tämä voidaan rinnastaa positiivisella toimella tapahtuvaan rikoksen täytäntöönpanon edistämiseen. Epäselvyyden aiheuttaa laiminlyöntisäännöksen soveltuminen: Jos henkilöllä on erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seuraus, hänelle muodostuu tekijävastuu. Toisaalta avunannossa on kyse lieventämisperusteesta, joten laiminlyöntisäännös ei sovellu sellaisenaan ongelmitta avunantovastuuseen.
Tutkielman johtopäätöksissä esitetään, ettei oikeuskäytännössä vakiintunut tulkinta laiminlyönnillä toteutettavasta avunannosta ole tarkoituksenmukainen rikoslain systeemin ja arvojen valossa, ja että laiminlyönnillä toteutettavaa avunantoa voidaan tulkita toisinkin. Tässä vaihtoehtoisessa tulkinnassa laiminlyönnin perustavia vastuuasemia tulkitaan joustavammin niin, että säännöksessä tarkoitettua lievempikin vastuuasema voi synnyttää avunantovastuun.