“Hur älskar man på ett språk utan verb?” : Rakkaudesta ja vapaudesta kertominen Märta Tikkasen lyyrisessä rakkausromaanissa Storfångaren
Lindeman, Niina (2018-05-28)
“Hur älskar man på ett språk utan verb?” : Rakkaudesta ja vapaudesta kertominen Märta Tikkasen lyyrisessä rakkausromaanissa Storfångaren
(28.05.2018)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018060725435
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018060725435
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmassani käsittelen rakkauden ja vapauden problematiikkaa Märta Tikkasen lyyrisessä rakkausromaanissa Storfångaren (1989). Rakkautta kuvataan teoksessa Grönlannin luonnon, matkan ja myyttien kautta, ja siihen yhdistyy toinen keskeinen tarve ihmisen elämässä: vapaus. Olen tulkinnut rakkauden ja vapauden yhdistämisen ongelmallisuuden olevan romaanissa feministinen ratkaisu. Kolmella tasolla oleva tutkimuskysymykseni vahvistaa ajatusta siitä, että kerronnan tapa (lyyrisyys) vaikuttaa siihen, mistä kerrotaan (rakkaus) ja toisin päin. Sijoitan Tikkasen romaanin rakkausromaanin genreen, joten on ollut perusteltua kysyä, millainen se genrensä feministisenä edustajana on.
Feministisenä romaanina Storfångaren on aikansa tuote: sen kertojan kokema ristiriita rakkauden ja vapauden yhdistämisestä on ominainen toisen aallon feminismin edustajille. Romaani tekee lyyrisellä kerronnallaan yksityisestä yleistä. Romanttisen rakkauden ei kokemuksena tarvitse mitätöidä kriittisyyttä yhteiskunnan patriarkaalisia rakenteita kohtaan.
Olen tutkinut romaanin kerrontaa lyyrisenä kerrontana, jossa lyyrisyys lisää sen aiheiden vaikuttavuutta. Olen analysoinut kerrontaa muun muassa James Phelanin, Nil Korkutin ja Brian McHalen ajatusten avulla. Romaanin kerronnan lyyrisyys – rytmi, sointuisuus, toisto, assosiatiivisuus ja metaforisuus – tuottaa sen intensiteettiin vaihteluja, joiden kautta lukija pääsee vahvemmin osalliseksi sen emotionaalisesta latauksesta rakkaudesta kertomisessa.
Storfångaren on rakkausromaanina epätavallinen. Rakkausromaania on kotimaisessa kirjallisuudentutkimuksessa tarkasteltu vähän, ja Markku Soikkelin tekemä tutkimus on inspiroinut minua laajentamaan käsitystä siitä. Hyödynnän Pamela Regisin ja Catherine M. Roachin ajatuksia genren piirteiden määrittelyssä. Vaikka Storfångaren täyttää rakkausromaaneille asetetut vaatimukset, se ei usein pelkäksi viihdekirjallisuudeksi käsitettävän rakkauskirjallisuuden tavoin muodosta lukijalle turvallista tilaa, jossa odottaa onnellista loppua. Tämän vuoksi olen esittänyt, että erilaiset rakkausromaanit kaipaavat lisätutkimusta genren määrittelyn kannalta. Itse toivoisin, että se laajenisi käsittämään Tikkasen romaanin kaltaiset rakkaustarinat muutoinkin kuin epätavallisina.
Feministisenä romaanina Storfångaren on aikansa tuote: sen kertojan kokema ristiriita rakkauden ja vapauden yhdistämisestä on ominainen toisen aallon feminismin edustajille. Romaani tekee lyyrisellä kerronnallaan yksityisestä yleistä. Romanttisen rakkauden ei kokemuksena tarvitse mitätöidä kriittisyyttä yhteiskunnan patriarkaalisia rakenteita kohtaan.
Olen tutkinut romaanin kerrontaa lyyrisenä kerrontana, jossa lyyrisyys lisää sen aiheiden vaikuttavuutta. Olen analysoinut kerrontaa muun muassa James Phelanin, Nil Korkutin ja Brian McHalen ajatusten avulla. Romaanin kerronnan lyyrisyys – rytmi, sointuisuus, toisto, assosiatiivisuus ja metaforisuus – tuottaa sen intensiteettiin vaihteluja, joiden kautta lukija pääsee vahvemmin osalliseksi sen emotionaalisesta latauksesta rakkaudesta kertomisessa.
Storfångaren on rakkausromaanina epätavallinen. Rakkausromaania on kotimaisessa kirjallisuudentutkimuksessa tarkasteltu vähän, ja Markku Soikkelin tekemä tutkimus on inspiroinut minua laajentamaan käsitystä siitä. Hyödynnän Pamela Regisin ja Catherine M. Roachin ajatuksia genren piirteiden määrittelyssä. Vaikka Storfångaren täyttää rakkausromaaneille asetetut vaatimukset, se ei usein pelkäksi viihdekirjallisuudeksi käsitettävän rakkauskirjallisuuden tavoin muodosta lukijalle turvallista tilaa, jossa odottaa onnellista loppua. Tämän vuoksi olen esittänyt, että erilaiset rakkausromaanit kaipaavat lisätutkimusta genren määrittelyn kannalta. Itse toivoisin, että se laajenisi käsittämään Tikkasen romaanin kaltaiset rakkaustarinat muutoinkin kuin epätavallisina.