Vieraaksi tuleminen : Subjektin rakentuminen Tõnu Õnnepalun 1990-luvun proosatuotannossa
Simula, Joonas (2018-06-04)
04.06.2018
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Julkaisun pysyvä osoite on:
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018061926044
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018061926044
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan virolaisen Tõnu Õnnepalun romaaneja Piiririik (1993) (suom. Enkelten siemen, 1994), Hind (1995) (suom. Joonatanin kirja, 1998) ja Printsess (1997, ”Prinsessa”). Piiririik ja Hind on julkaistu pseudonyymillä Emil Tode. Nämä kolme teosta muodostavat kirjailijan 1990-luvun proosatuotannon, joka käsittelee erilaisia identiteettikysymyksiä Viron uudelleenitsenäistymisen ja Eurooppaan integroitumisen kontekstissa.
Tutkielman keskiössä on identiteetin ja subjektin kuvauksen tarkastelu. Õnnepalun romaanien päähenkilöiden identiteetit ovat kompleksisia ja niihin liittyy olennaisesti kysymys subjektin autenttisuudesta. Analyysissä tukeudutaan Charles Taylorin autenttisuuden käsitteeseen, joka korostaa yksilön oman äänen löytämistä ja sen seuraamisen tärkeyttä ihmisenä olemisen perustana. Teoreettisena taustana käytetään lisäksi Liisa Saariluoman kirjoitusten kautta tarkasteltua modernin autonomisen minän käsitettä, jossa yksilö nähdään oman itsensä varaan rakentuvana oman tietonsa subjektina.
Analyysi on tekstilähtöistä, mutta myös kontekstualisoivaa. Tutkielmassa tarkastellaan Õnnepalun romaaneja päähenkilöjen kertomuksina itsestä ja analysoidaan sitä, kuinka niissä kuvataan subjektin muodostumista ja siihen liittyviä ongelmia Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisessä tilanteessa. Romaanien päähenkilöitä lähestytään idän ja lännen ja niiden itsen määrittelemisen vaatimusten välissä kamppailevina yksilöinä.
Tutkielmassa osoitetaan päähenkilöiden kertomusten keskiössä olevan itsen kriisiytyvän, koska ulkopuolisen todellisuuden vaatimukset ovat ristiriidassa teosten henkilöhahmojen kertomusten kanssa, ja johtavan henkilöhahmojen kokemukseen oman itsen epäautenttisuudesta. Tämä saa romaanien henkilöhahmot toivomaan irtautumista sietämättömäksi koetusta minuudesta ja kääntymään itsensä määrittelyssä kohti itseään, jossa he joutuvat kohtaamaan autonomisen subjektin perimmäisen tyhjyyden. Tuon tyhjyyden täyttämiseksi romaanien henkilöhahmot tarjoavat alati uudelleen kerrottua minuutta, joka kuitenkin samalla vieraannuttaa yksilön omasta itsestään ollessaan välttämättä jotakin verrattuna subjektin perimmäiseen tyhjyyteen.
Tutkielman lopussa määritellään yhteen vetävästi analysoitu ja romaanien historiallisen ja kulttuurisen kontekstin mukaan nimetty jälkineuvostoliittolainen subjekti.
Tutkielman keskiössä on identiteetin ja subjektin kuvauksen tarkastelu. Õnnepalun romaanien päähenkilöiden identiteetit ovat kompleksisia ja niihin liittyy olennaisesti kysymys subjektin autenttisuudesta. Analyysissä tukeudutaan Charles Taylorin autenttisuuden käsitteeseen, joka korostaa yksilön oman äänen löytämistä ja sen seuraamisen tärkeyttä ihmisenä olemisen perustana. Teoreettisena taustana käytetään lisäksi Liisa Saariluoman kirjoitusten kautta tarkasteltua modernin autonomisen minän käsitettä, jossa yksilö nähdään oman itsensä varaan rakentuvana oman tietonsa subjektina.
Analyysi on tekstilähtöistä, mutta myös kontekstualisoivaa. Tutkielmassa tarkastellaan Õnnepalun romaaneja päähenkilöjen kertomuksina itsestä ja analysoidaan sitä, kuinka niissä kuvataan subjektin muodostumista ja siihen liittyviä ongelmia Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisessä tilanteessa. Romaanien päähenkilöitä lähestytään idän ja lännen ja niiden itsen määrittelemisen vaatimusten välissä kamppailevina yksilöinä.
Tutkielmassa osoitetaan päähenkilöiden kertomusten keskiössä olevan itsen kriisiytyvän, koska ulkopuolisen todellisuuden vaatimukset ovat ristiriidassa teosten henkilöhahmojen kertomusten kanssa, ja johtavan henkilöhahmojen kokemukseen oman itsen epäautenttisuudesta. Tämä saa romaanien henkilöhahmot toivomaan irtautumista sietämättömäksi koetusta minuudesta ja kääntymään itsensä määrittelyssä kohti itseään, jossa he joutuvat kohtaamaan autonomisen subjektin perimmäisen tyhjyyden. Tuon tyhjyyden täyttämiseksi romaanien henkilöhahmot tarjoavat alati uudelleen kerrottua minuutta, joka kuitenkin samalla vieraannuttaa yksilön omasta itsestään ollessaan välttämättä jotakin verrattuna subjektin perimmäiseen tyhjyyteen.
Tutkielman lopussa määritellään yhteen vetävästi analysoitu ja romaanien historiallisen ja kulttuurisen kontekstin mukaan nimetty jälkineuvostoliittolainen subjekti.