”Sinä olet pimeys.” : Yliluonnollinen pahuus ja hyvyys American Horror Story -sarjassa
Virtanen, Salla (2018-10-29)
”Sinä olet pimeys.” : Yliluonnollinen pahuus ja hyvyys American Horror Story -sarjassa
(29.10.2018)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018112148716
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018112148716
Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten yliluonnollista hyvyyttä ja pahuutta esitetään American Horror Story -sarjan kolmella ensimmäisellä kaudella. Teoreettisen viitekehyksen muodostavista käsitteistä uskonnon mediatisaatio sekä uskonto ja populaarikulttuuri tarjoavat työlle teoreettisen pohjan ja tutkimuksellisen kontekstin. Banaali uskonto -käsitteen kautta tarkastellaan miten sarja uudelleen kierrättää, yhdistää ja muokkaa pahuuden ja hyvyyden esityksiä. Yliluonnollisen pahuuden ja hyvyyden käsitteet rajaavat mihin aineistossa keskityn. Aineistoa lähestytään sisällönanalyysin keinoin.
Yliluonnollinen pahuuden kohdalla keskitytään erityisesti aaveisiin (kausi 1), paholaiseen (kausi 2) ja noitiin (kausi 3). Monia kulttuurissa ja populaarikulttuurissa ilmeneviä perinteisiä teemoja kierrättämällä AHS tarjoaa pitkälti hyvin perinteisen esityksen kaikista kolmesta kategoriasta. Kolmesta kaudesta vain toisella esiintyvä kuolemanenkeli on selkeä yliluonnolliselle pahuudelle vastakkainen yliluonnollisen hyvyyden edustaja. Jumalan kykyjen ihmishahmoisina sijaisina nähtävissä olevat ensimmäisen kauden meediohahmo ja toisen kauden katolisen papin hahmo ovat voimiltaan rajoittuneita ja vähäisiä. Kolmannella kaudella esiintyvät voodookuningattaren ja -jumalan hahmot eivät näyttäydy selkeästi yliluonnollisen hyvyyden tai pahuuden edustajina.
Ensimmäisellä ja kolmannella kaudella aaveiden ja noitien uudempien kuvaamisen teemojen kierrättäminen lieventää yliluonnollisen pahuuden ja hyvyyden binaarista oppositioasetelmaa. Pahuus ei ole absoluuttista, joten aaveita ja noitia voisi yliluonnollisen pahuuden edustajien sijaan kutsua sekä enemmän hyvään että pahaan suuntautuvia hahmoja sisältäviksi yliluonnollisten toimijoiden kategorioiksi. Paholaisen kohdalla absoluuttiset ja binaariset pahuuden ja hyvyyden asetelmat säilyvät ennallaan. Tämä perinteinen absoluuttisesti paha paholaisen hahmo ilmenee myös ensimmäisellä kaudella, jolla paholaisen voi nähdä nousevan primaariksi pahuuden edustajaksi.
AHS ilmentää populaarikulttuurin tapaa torjua institutionalisoitujen uskontojen auktoriteetti, erityisesti kristinuskon voimattomana kuvaamisen kautta. Täten uskonnon mediatisaation teorian institutionaalisen painotuksen läpi katsottuna AHS:n voi nähdä institutionalisoidun uskonnon asemaa murentaessaan ilmentävän sekularisaatiota. Institutionaalista painotusta lievennettäessä yhteiskunnan mediatisaation myötä syntyvät uudenlaiset uskonnon muodot voidaan kuitenkin nähdä merkityksellisinä, jolloin laajan variaation erilaisia uskonnollisia konsepteja kierrättävällä, muokkaavalla ja yhdistävällä AHS:lla on potentiaali vaikuttaa muun muassa ihmisten ”uskonnolliseen lukutaitoon”. Täten uudenlaisten vaihtoehtoisten ja yksilöllistettyjen uskonnon/henkisyyden muotojen syntyyn potentiaalisesti vaikuttavan AHS:n voi sekularisaation prosessin sijaan nähdä osallistuvan uskonnon elinvoimaisena säilyttämiseen nykyaikaisissa yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa ympäristöissä.
Yliluonnollinen pahuuden kohdalla keskitytään erityisesti aaveisiin (kausi 1), paholaiseen (kausi 2) ja noitiin (kausi 3). Monia kulttuurissa ja populaarikulttuurissa ilmeneviä perinteisiä teemoja kierrättämällä AHS tarjoaa pitkälti hyvin perinteisen esityksen kaikista kolmesta kategoriasta. Kolmesta kaudesta vain toisella esiintyvä kuolemanenkeli on selkeä yliluonnolliselle pahuudelle vastakkainen yliluonnollisen hyvyyden edustaja. Jumalan kykyjen ihmishahmoisina sijaisina nähtävissä olevat ensimmäisen kauden meediohahmo ja toisen kauden katolisen papin hahmo ovat voimiltaan rajoittuneita ja vähäisiä. Kolmannella kaudella esiintyvät voodookuningattaren ja -jumalan hahmot eivät näyttäydy selkeästi yliluonnollisen hyvyyden tai pahuuden edustajina.
Ensimmäisellä ja kolmannella kaudella aaveiden ja noitien uudempien kuvaamisen teemojen kierrättäminen lieventää yliluonnollisen pahuuden ja hyvyyden binaarista oppositioasetelmaa. Pahuus ei ole absoluuttista, joten aaveita ja noitia voisi yliluonnollisen pahuuden edustajien sijaan kutsua sekä enemmän hyvään että pahaan suuntautuvia hahmoja sisältäviksi yliluonnollisten toimijoiden kategorioiksi. Paholaisen kohdalla absoluuttiset ja binaariset pahuuden ja hyvyyden asetelmat säilyvät ennallaan. Tämä perinteinen absoluuttisesti paha paholaisen hahmo ilmenee myös ensimmäisellä kaudella, jolla paholaisen voi nähdä nousevan primaariksi pahuuden edustajaksi.
AHS ilmentää populaarikulttuurin tapaa torjua institutionalisoitujen uskontojen auktoriteetti, erityisesti kristinuskon voimattomana kuvaamisen kautta. Täten uskonnon mediatisaation teorian institutionaalisen painotuksen läpi katsottuna AHS:n voi nähdä institutionalisoidun uskonnon asemaa murentaessaan ilmentävän sekularisaatiota. Institutionaalista painotusta lievennettäessä yhteiskunnan mediatisaation myötä syntyvät uudenlaiset uskonnon muodot voidaan kuitenkin nähdä merkityksellisinä, jolloin laajan variaation erilaisia uskonnollisia konsepteja kierrättävällä, muokkaavalla ja yhdistävällä AHS:lla on potentiaali vaikuttaa muun muassa ihmisten ”uskonnolliseen lukutaitoon”. Täten uudenlaisten vaihtoehtoisten ja yksilöllistettyjen uskonnon/henkisyyden muotojen syntyyn potentiaalisesti vaikuttavan AHS:n voi sekularisaation prosessin sijaan nähdä osallistuvan uskonnon elinvoimaisena säilyttämiseen nykyaikaisissa yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa ympäristöissä.