Vatsaontelon ylipaineoireyhtymä ja laparostomiahoito Tyksissä vuosina 2009–2016
Strander, Tapani (2018-12-10)
Vatsaontelon ylipaineoireyhtymä ja laparostomiahoito Tyksissä vuosina 2009–2016
(10.12.2018)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018121350705
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018121350705
Tiivistelmä
Syventävien opintojen kirjallisessa työssäni olen tutkinut vatsaontelon ylipaineoireyhtymää (abdominal compartment syndrome, ACS) ja sen hoitoa. Työssäni olen perehtynyt ACS:ään liittyvään kirjallisuuteen ja laatinut siitä kirjallisuuskatsauksen sekä sairaskertomustietojen pohjalta arvioinut kaikki vuosina 2009–2016 Turun yliopistollisessa keskussairaalassa hoidetut laparostomiapotilaat. Tutkitut potilaat ovat osa kansallista retrospektiivista Helsingin yliopiston johtamaa monikeskustutkimusta vatsaontelon ylipaineoireyhtymän hoidosta Suomessa.
Vatsaontelon ylipaineoireyhtymään liittyvä vatsaontelon sisäinen paine on tunnettu jo toista sataa vuotta, mutta sen perusteellinen ymmärtäminen ja siten myös sen hoito ovat merkittävästi kehittyneet vasta viime vuosikymmeninä. Tieteellinen tutkimustyö ACS:n parissa lisääntyi merkittävästi 1990-luvulla ja 2000-luvulla tehtiin ensimmäiset monitieteelliset määritelmät ja suositukset ACS:n hoidosta. On osoitettu, että laparostomia ACS:n hoitona on hengen pelastava toimenpide, mutta sen indikaatiot ja menetelmät ovat vielä aktiivisen tutkimuksen kohteina, ja yhtenäisten hoitolinjojen tekeminen on haasteellista taustalla olevien etiologioiden monimuotoisuuden takia. Lisäksi laparostomiaan liittyy merkittävä komplikaatioriski ja kuolleisuus, ja laparostomiatutkimukseen liittyy merkittäviä eettisiä haasteita potilaiden ollessa käytännössä aina tehohoidossa.
Tutkimukseni tavoitteena oli kartoittaa mahdollisimman perusteellisesti kaikki vuosina 2009–2016 Tyksissä hoidetut laparostomiapotilaat. Tutkimukseni aineisto kerättiin Tyksin potilastietojärjestelmistä soveltuvilla toimenpidekoodeilla. Mainitulla aikavälillä Tyksissä hoidettiin yhteensä 60 potilasta, joille toteutettiin laparostomiahoito. Tutkimuksessa arvioitiin retrospektiivisesti yhteensä 76:ta eri muuttujaa.
Tutkimustulosteni perusteella Tyksissä annettu hoito noudatti samaa linjaa tutkitun kirjallisuuden kanssa. Tutkittavieni kohdalla vatsaontelon primaariin viivästettyyn sulkuun päästiin 71 %:n kohdalla. Yleisin syy laparostomiahoidolle oli vatsaontelon primaarin sulun mahdottomuus. Yleisin tautitila laparostomiahoidon takana oli akuutti haimatulehdus. Tutkittavien kuolleisuus oli 46 %.
Vatsaontelon ylipaineoireyhtymä on vakava tautitila, jonka taustalla on merkittävä sairaus tai vamma, ja hoitamattomana ACS johtaa usein kuolemaan. ACS:n ensisijainen hoito on konservatiivinen, mutta mikäli hoitokeinot eivät ole riittäviä ja tila vaarantaa potilaan munuais- tai hengitysfunktion, on viipymättä suoritettava dekompressioleikkaus eli laparostomia.
Vatsaontelon ylipaineoireyhtymään liittyvä vatsaontelon sisäinen paine on tunnettu jo toista sataa vuotta, mutta sen perusteellinen ymmärtäminen ja siten myös sen hoito ovat merkittävästi kehittyneet vasta viime vuosikymmeninä. Tieteellinen tutkimustyö ACS:n parissa lisääntyi merkittävästi 1990-luvulla ja 2000-luvulla tehtiin ensimmäiset monitieteelliset määritelmät ja suositukset ACS:n hoidosta. On osoitettu, että laparostomia ACS:n hoitona on hengen pelastava toimenpide, mutta sen indikaatiot ja menetelmät ovat vielä aktiivisen tutkimuksen kohteina, ja yhtenäisten hoitolinjojen tekeminen on haasteellista taustalla olevien etiologioiden monimuotoisuuden takia. Lisäksi laparostomiaan liittyy merkittävä komplikaatioriski ja kuolleisuus, ja laparostomiatutkimukseen liittyy merkittäviä eettisiä haasteita potilaiden ollessa käytännössä aina tehohoidossa.
Tutkimukseni tavoitteena oli kartoittaa mahdollisimman perusteellisesti kaikki vuosina 2009–2016 Tyksissä hoidetut laparostomiapotilaat. Tutkimukseni aineisto kerättiin Tyksin potilastietojärjestelmistä soveltuvilla toimenpidekoodeilla. Mainitulla aikavälillä Tyksissä hoidettiin yhteensä 60 potilasta, joille toteutettiin laparostomiahoito. Tutkimuksessa arvioitiin retrospektiivisesti yhteensä 76:ta eri muuttujaa.
Tutkimustulosteni perusteella Tyksissä annettu hoito noudatti samaa linjaa tutkitun kirjallisuuden kanssa. Tutkittavieni kohdalla vatsaontelon primaariin viivästettyyn sulkuun päästiin 71 %:n kohdalla. Yleisin syy laparostomiahoidolle oli vatsaontelon primaarin sulun mahdottomuus. Yleisin tautitila laparostomiahoidon takana oli akuutti haimatulehdus. Tutkittavien kuolleisuus oli 46 %.
Vatsaontelon ylipaineoireyhtymä on vakava tautitila, jonka taustalla on merkittävä sairaus tai vamma, ja hoitamattomana ACS johtaa usein kuolemaan. ACS:n ensisijainen hoito on konservatiivinen, mutta mikäli hoitokeinot eivät ole riittäviä ja tila vaarantaa potilaan munuais- tai hengitysfunktion, on viipymättä suoritettava dekompressioleikkaus eli laparostomia.