Tietoisuus elämän funktiona : Wilhelm Diltheyn ihmistieteiden teorian merkitys 1800-luvun jälkipuolen saksalaisessa tiedeajattelussa

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan saksalaisen filosofin ja historioitsijan Wilhelm Diltheyn (1833–1911) ihmistieteiden teoriaa osana 1800-luvun lopun tieteellisen ja filosofisen ajattelun murrosta.

Tutkimusongelma rakentuu kysymykselle, mikä oli Diltheyn ihmistieteiden teorian merkitys aikakauden tieteenfilosofiassa. Analyysissa tarkastellaan sekä Diltheyn vuorovaikutusta uuskantilaisuuden ja historiallisen koulukunnan kanssa että niitä tekijöitä, joihin ihmistieteiden teorian erityisyys perustui.

Tutkielman pääasiallisena alkuperäislähteenä toimii kokoelmateos Wilhelm Dilthey – Selected Works / Volume I: Introduction to the Human Sciences, johon sisältyy englanniksi käännettynä Diltheyn Einleitung in die Geisteswissenschaften -teossarjan vuonna 1883 ilmestyneet osat I ja II sekä muiden volyymien luonnosmateriaaleja. Lisälähteinä toimivat Diltheyn ja kreivi Paul Yorck von Warttenburgin väliset kirjeenvaihtokatkelmat sekä ranskalaisen filosofin Henry Bergsonin suomennettu teos Henkinen tarmo (L’Énergie Spirituelle, 1919).

Tutkimusmenetelmänä toimii aatehistoriallinen tarkastelutapa, historiantutkimuksen kriittinen metodologia sekä filosofisten käsitteiden analyysi.

Tutkielman lopputulemana esitetään, että Diltheyn ajattelua ja ihmistieteiden systeemin teoreettista perustaa ei voi tyydyttävästi johtaa uuskantilaisuudesta tai saksalaisesta historiallisesta koulukunnasta. Liikkeiden tarkkarajaisen määrittelyn hankaluudesta huolimatta Diltheyn ajattelun filosofinen pohja laajeni merkittävästi molempien intellektuaalisten traditioiden ulkopuolelle.

Diltheyn ihmistieteiden teorian merkitys rakentui epistemologian, ontologian sekä ihmistieteiden ja luonnontieteiden välisen vuorovaikutuksen tasoille. Epistemologisesti Dilthey oikeutti ihmistieteellisen tiedon vastakohtana ja vaihtoehtona aikakauden positivistisen filosofian paradigmalle osoittamalla ihmistieteiden universaalista tieteenmallista erilliset tietoteoreettiset periaatteet. Ontologisella tasolla Dilthey toi yksilön ja kokonaisvaltaisen tietoisuuden ihmistieteiden konkreettiseksi tutkimuskohteeksi ja määritteli kuvailevan psykologian metodologiseksi tavaksi analysoida tietoisuuden sisältöjä. Yksilön ontologia osoitti myös olemassaolon suhteen sosiaalisiin tekijöihin ja vahvisti 1800-luvun humanismin ideaa. Ihmistieteiden teorian ja luonnontieteellisen tiedon positiivisella suhteella Dilthey korosti ulkoisen todellisuuden roolia ihmistieteissä ja laajensi perinteistä käsitystä empiirisyydestä. Samalla hän korvasi valistusfilosofian ja idealismin ongelmallisen perinnön tieteenalojen tarkoituksenmukaisella vuorovaikutuksella.