Sovittelun sivuosasta tulevaisuuden tukihenkilöksi? : Restoratiivisen konferenssin haasteet ja mahdollisuudet

Abstract

Tutkielman aiheena on tukihenkilöiden käyttö lakisääteisessä rikos- ja riitasovittelussa ja tarkoituksena on kehittää yhteisöllisempää menettelyä kansainvälisten mallien mukaan. Keskiössä on conferencing-menetelmä, jonka valossa tutkitaan asianosaisten lähipiirin ja muiden tukihenkilöiden osallistamisen haasteita ja mahdollisuuksia sovitteluprosessissa. Tutkimuksessa on selvitetty tukihenkilöihin liittyviä kokemuksia ja käytäntöjä nykysovitteluissa valtakunnallisesti sekä lähemmin Varsinais-Suomen sovittelutoimiston osalta. Opinnäytetyö toteuttaa Turun kaupunkitutkimusohjelmaa.

Tutkimus nojautuu restoratiiviseen oikeusajatteluun ja erityisesti uudelleenintegroivan häpeäntuottamisen teoriaan. Sovitteluilmiötä tarkastellaan yhteiskunnallisessa kontekstissa ja todetaan, että yksilöiden ja yhteisöjen vastuuta korostava konfliktinhallinta noudattaa uusliberalistista kehitystä mutta myös haastaa rangaistuskeskeistä kontrollipolitiikkaa. Kirjallisuuden avulla perustellaan, miksi sovittelun tukihenkilön osaa kannattaisi vahvistaa ja osapuolten lähipiiriä aktivoida conferencing-menetelmän merkityksessä. Yhteisöllisen menettelyn keskeiset lisäarvot osapuolten väliseen sovitteluun nähden koskevat sosiaalista tukea ja kontrollia, prosessin kokonaisvaltaisuutta ja tulevaisuusorientaatiota sekä keskustelevaa demokratiaa. Tukihenkilöt voivat edesauttaa erityisesti sopimuksen suorittamista ja asianosaisten hakeutumista tukipalveluihin. Ryhmämenettely mahdollistaa myös keskustelun yhteisön normeista ja toteuttaa sovittelun yhteisöllisyyden ihannetta nykyistä konkreettisemmin.

Havaintoaineistona on valtakunnallinen Webropol-kysely ja keskustelut Varsinais-Suomen sovittelutoimiston ammattihenkilöstön kanssa. Kyselyssä toimistojen johtavilta sovitteluohjaajilta tiedusteltiin tukihenkilöihin liittyvistä kokemuksista ja käytännöistä. Aineistolle tehtiin pääasiassa laadullista teoriaohjaavaa sisällönanalyysia teemoitellen. Tulokset ilmentävät passiivisen tukihenkilön normia nykysovitteluissa. Tukihenkilöihin liittyvät hyödyt ja haasteet ovat samankaltaisia ympäri maan mutta käytännöt vaihtelevat: Sovittelijoiden mukaan tukihenkilöt voivat puuttua sovitteluun liikaa mutta toisinaan olla elinehtona menettelyn onnistumiselle. Toimistojen välillä on eroja, mitä tulee tukihenkilömahdollisuudesta kertomiseen sovittelun asiakkaille ja erityyppisten tukihenkilöiden osallistamiseen yhteistapaamisessa. Toimijat kaipaavat tietoa, yhteistä keskustelua ja sääntöjen selventämistä tukihenkilöiden hyödyntämistä koskien. Tutkielmassa suositellaan toimintapolitiikan täsmentämistä ja tukihenkilöaiheen tutkimista asianosaisten näkökulmasta sekä pohditaan mahdollista lisäkoulutustarvetta.