Talviaikaisen kasvipeitteisyyden vaikutukset viljelyalueiden kiintoaine- ja ravinnekuormitukseen

Abstract

Vesistöjen rehevöityminen on ongelma monilla maatalousvaltaisilla alueilla, minkä vuoksi maatalouden vesiensuojelutoimenpiteiden rooli vesiensuojelussa on merkittävä. Maatalouden talviaikainen kasvipeitteisyys on ympäristökorvausjärjestelmässä määritelty vesiensuojelutoimenpide, jonka tavoitteena on vähentää vesistöihin päätyvää kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Yli 90 % kiintoaine- ja ravinnekuormituksesta tulee kasvukauden ulkopuolella, kun osa pelloista on kasvipeitteettömiä ja näin alttiita vesisateiden ja lumen sulamissyklien aiheuttamalle eroosiolle. Kaikkein eniten kiintoaine- ja ravinnekuormitusta tulee kasvipeitteettömiltä jyrkiltä peltolohkoilta. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin talviaikaisen kasvipeitteisyyden määrän, laadun ja sijainnin vaikutuksia Mättäänoja valuma-alueen kiintoaine- ja ravinnekuormitukseen. Tutkimuksen tulokset perustuvat VIHMA-mallilla tehtyihin ravinnekuormituslaskelmiin. Kiintoaine- ja ravinnekuormitusta laskettiin yhteensä 28:ssa eri kasvipeitteisyysskenaariossa, joissa kasvipeitteisyyden määrä, laatu ja sijainti vaihtelivat. Skenaarioissa kasvipeitteisyys on joko pelkästään aitoa kasvipeitteisyyttä tai se sisältää myös kevytmuokattua peltoalaa. Kasvipeitteisyyden sijainti vaihtelee skenaarioissa siten, että se on sijoitettu joko nykyisen kasvipeitteisyysjakauman mukaisesti, jyrkimmille peltolohkoille tai eroosioherkimmille peltolohkoille. Kasvipeitteisyysskenaarioiden laadinnassa käytettiin aineistoina tietoja peltolohkojen viljelytoimenpiteistä ja ominaisuuksista sekä valuma-alueen ominaisuuksista. Tutkimuksessa tehtyjen ravinnekuormituslaskelmien perusteella voidaan todeta, että talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisääminen vähentää merkittävästi kiintoaineen, partikkelifosforin ja typen kuormitusta. Kuormitus pienenee enemmän, kun kasvipeitteinen peltoala on pelkästään aitoa kasvipeitteisyyttä. Aidon talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisääminen kasvattaa kuitenkin liukoisen fosforin kuormitusta kaikissa skenaarioissa. Kiintoaine- ja ravinnekuormitusta voidaan pienentää tehokkaimmin sijoittamalla talviaikaista kasvipeitteisyyttä jyrkimmille tai eroosioherkimmille peltolohkoille. Kiintoaineen ja partikkelifosforin kuormitus pienenee eniten, kun aito talviaikainen kasvipeitteisyys sijoitetaan valuma-alueen jyrkimmille peltolohkoille. Sen sijaan typen ja liukoisen fosforin kuormitus pienenee eniten, kun aito kasvipeitteisyys sijoitetaan eroosioherkimmille peltolohkoille. Kasvipeitteisyyden sijainnin vaikutukset liukoisen fosforin kuormitukseen ovat kuitenkin hyvin pieniä, ja kuormitusta määrittää enemmän talviaikaisen kasvipeitteisyyden määrä.