Maskuliinisuuden representaatiot Poliisit-sarjassa
Mäkelä, Maija (2019-01-16)
16.01.2019
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Julkaisun pysyvä osoite on:
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201902114550
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201902114550
Tiivistelmä
Tutkielmani käsittelee maskuliinisuuden representaatioita Poliisit-sarjassa, jota on esitetty Jim-kanavalla televisiossa tammikuusta 2009 asti. Tutkin puheen ja ruumiillisuuden kuvausten kautta, minkälaista maskuliinisuutta sarja esittää. Pohdin tätä myös maskuliinisuuteen liitettävien perusominaisuuksien sekä väkivallan, työn ja maskuliinisuuden yhteyksien kautta. Analysoimani aineisto koostuu Poliisit-sarjan kohtauksista tehdyistä litteroinneista sekä kuvista ja tapahtumista kuvien taustalla. Aineistossa olen pyrkinyt mahdollisimman edustavaan otokseen. Työssäni käsittelen kolmea partioparia (Forssa, Oulu ja Turku) neljällä tuotantokaudella. Menetelmänä olen käyttänyt keskusteluanalyysiä ja kuvan analyysia. Keskeiset tutkijat, joihin työssäni tukeudun ovat Arto Jokinen, R.W Connell, Jack Kahn, Stephen Whitehead ja Geert Hofstede.
Poliisin ammatti on hyvin maskuliininen, mutta se ei ainakaan suomalaisessa feminiinisessä viestintä- ja työkulttuurissa tarkoita sitä, että poliisit käyttäytyisivät stereotyyppisen maskuliinisesti, kovalla ja aggressiivisella tavalla. Tutkielmassani havaitsin, että sarjassa näitä piirteitä tarvitaan verrattain harvoin. Sarjassa poliisit toimivat neutraalilla tavalla, on kyse sitten viestinnästä asiakkaiden kanssa tai ruumiillisuudesta. Tilanteet hoidetaan ennen kaikkea puhumalla ja kehottamalla. Vasta sitten, jos nämä eivät auta, käytetään kovempia keinoja. Poliisit kuvataan ammattinsa ihanteellisina edustajina, asiallisina, mukavina ja huumorintajuisina, joilla työ on hallussa ja tehtävät saadaan aina hoidettua.
Poliiseilta löytyy sarjassa empaattisia piirteitä, mutta stereotyyppisesti feminiinisiin ominaisuuksiin kuuluvaa emotionaalisuutta sarjassa nähdään harvoin. Sitä toivoisikin sarjaan, koska se toisi siihen lisää inhimillisyyttä.
Poliisin ammatti on hyvin maskuliininen, mutta se ei ainakaan suomalaisessa feminiinisessä viestintä- ja työkulttuurissa tarkoita sitä, että poliisit käyttäytyisivät stereotyyppisen maskuliinisesti, kovalla ja aggressiivisella tavalla. Tutkielmassani havaitsin, että sarjassa näitä piirteitä tarvitaan verrattain harvoin. Sarjassa poliisit toimivat neutraalilla tavalla, on kyse sitten viestinnästä asiakkaiden kanssa tai ruumiillisuudesta. Tilanteet hoidetaan ennen kaikkea puhumalla ja kehottamalla. Vasta sitten, jos nämä eivät auta, käytetään kovempia keinoja. Poliisit kuvataan ammattinsa ihanteellisina edustajina, asiallisina, mukavina ja huumorintajuisina, joilla työ on hallussa ja tehtävät saadaan aina hoidettua.
Poliiseilta löytyy sarjassa empaattisia piirteitä, mutta stereotyyppisesti feminiinisiin ominaisuuksiin kuuluvaa emotionaalisuutta sarjassa nähdään harvoin. Sitä toivoisikin sarjaan, koska se toisi siihen lisää inhimillisyyttä.