Masennuskuntoutujien leimautumiskokemukset työelämässä
Suvitie, Tilla (2019-01-22)
Masennuskuntoutujien leimautumiskokemukset työelämässä
(22.01.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201902155138
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201902155138
Tiivistelmä
Mielenterveys ja sen ongelmat ovat olleet yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä viime vuosina. Erityisesti masennus ja sen valtavat ja moniulotteiset yhteiskunnalliset vaikutukset ovat puhuttaneet niin asiantuntijoita kuin mediaakin. Masennushäiriöt on nostettu merkittäväksi haasteeksi suomalaisten työikäisten hyvinvoinnille. Masennukseen liittyvä häpeäleima hidastaa hoitoon hakeutumista ja toipumista, sekä pahimmassa tapauksessa aiheuttaa sosiaalista eristäytymistä. Mielenterveyskuntoutusta kehitetään jatkuvasti Suomessa ja häpeäleimaan liittyviä ongelmia pyritään ratkaisemaan erilaisin kampanjoin ja asetuksin.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin Kelan kuntoutusterapiaan osallistuneiden masennuskuntoutujien kokemuksia kuntoutuksen ja työelämän yhdistämisestä, sekä kuntoutuksen leimaavuudesta työpaikoilla. Aineistona toimi Kelan toteuttaman aikuisten avomuotoisen masennuskuntoutuksen (AMI) kehittämishanketta varten kerätty fokusryhmähaastattelu ja tutkimusmenetelmänä käytettiin teemoittelua ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.
Tutkimus jakautui kahteen osioon. Ensimmäisessä osiossa selvitettiin, millaisia ongelmia ja toisaalta minkälaisia vahvuuksia kuntoutuksen ja työelämän samanaikaisuudesta nousi esille. Toinen osio käsitteli kuntoutujien kokemuksia mielenterveyskuntoutuksen leimaavuutta työyhteisöissä. Tämä kysymys jakautui vielä kolmeen alakysymykseen. Ensin tarkasteltiin, kertoivatko haastateltavat kuntoutuksessa käymisestä työyhteisölleen. Kertomatta jättämisen voidaan tulkita kertovan leimaavuuden pelosta tai ainakin negatiivisesta suhtautumisesta mielenterveyskuntoutukseen. Toiseksi tarkasteltiin kertomatta jättämisen perusteluja. Kolmantena tutkittiin esimiehen ja työyhteisön roolia leimautumisen kokemuksissa.
Masennuskuntoutuksen ja työelämän yhteensovittamiseen liittyi sekä haasteita että vahvuuksia. Suurimmat haasteet koskivat jaksamista ja ryhmämuotoisuutta. Toisaalta vertaistuki koettiin tärkeäksi. Kuntoutujat eivät suoraan puhuneet masennuskuntoutuksen leimaavuudesta, mutta 82 prosenttia jätti joko kertomatta tai kertoi kuntoutuksesta vain kiertoilmaisuin. Kertomatta jättämistä perusteltiin joko työyhteisösuhteisiin tai rakenteellisiin syihin vedoten. Esimiehen ja työyhteisön rooli näyttäytyi joko leimaamista estävänä, sitä aiheuttavana tai täysin välinpitämättömänä.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin Kelan kuntoutusterapiaan osallistuneiden masennuskuntoutujien kokemuksia kuntoutuksen ja työelämän yhdistämisestä, sekä kuntoutuksen leimaavuudesta työpaikoilla. Aineistona toimi Kelan toteuttaman aikuisten avomuotoisen masennuskuntoutuksen (AMI) kehittämishanketta varten kerätty fokusryhmähaastattelu ja tutkimusmenetelmänä käytettiin teemoittelua ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.
Tutkimus jakautui kahteen osioon. Ensimmäisessä osiossa selvitettiin, millaisia ongelmia ja toisaalta minkälaisia vahvuuksia kuntoutuksen ja työelämän samanaikaisuudesta nousi esille. Toinen osio käsitteli kuntoutujien kokemuksia mielenterveyskuntoutuksen leimaavuutta työyhteisöissä. Tämä kysymys jakautui vielä kolmeen alakysymykseen. Ensin tarkasteltiin, kertoivatko haastateltavat kuntoutuksessa käymisestä työyhteisölleen. Kertomatta jättämisen voidaan tulkita kertovan leimaavuuden pelosta tai ainakin negatiivisesta suhtautumisesta mielenterveyskuntoutukseen. Toiseksi tarkasteltiin kertomatta jättämisen perusteluja. Kolmantena tutkittiin esimiehen ja työyhteisön roolia leimautumisen kokemuksissa.
Masennuskuntoutuksen ja työelämän yhteensovittamiseen liittyi sekä haasteita että vahvuuksia. Suurimmat haasteet koskivat jaksamista ja ryhmämuotoisuutta. Toisaalta vertaistuki koettiin tärkeäksi. Kuntoutujat eivät suoraan puhuneet masennuskuntoutuksen leimaavuudesta, mutta 82 prosenttia jätti joko kertomatta tai kertoi kuntoutuksesta vain kiertoilmaisuin. Kertomatta jättämistä perusteltiin joko työyhteisösuhteisiin tai rakenteellisiin syihin vedoten. Esimiehen ja työyhteisön rooli näyttäytyi joko leimaamista estävänä, sitä aiheuttavana tai täysin välinpitämättömänä.