Ympäristönsuojelulain 6 §:n mukainen toiminnanharjoittajan selvilläolovelvollisuus osana rikosvastuun toteutumista
Vuoti, Jenni (2019-03-07)
Ympäristönsuojelulain 6 §:n mukainen toiminnanharjoittajan selvilläolovelvollisuus osana rikosvastuun toteutumista
(07.03.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201903229719
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201903229719
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan toiminnanharjoittajan selvilläolovelvollisuutta koskevan ympäristönsuojelulain 6 §:n merkitystä osana rikosvastuun toteutumista. Ympäristönsuojelu on kehittynyt yhä enemmän suuntaan, jossa toiminnanharjoittajan selvilläolovelvollisuus toimintansa ympäristövaikutuksista ja -riskeistä korostuu. Onnistunut ympäristönsuojelu edellyttää vahinkojen ennaltaehkäisyä jälkikäteisen reagoinnin sijaan. Kaikkea ei kuitenkaan pystytä ennakoimaan ja toisinaan käy niin, ettei jotakin olennaista ole osattu ottaa huomioon tai toiminnan käytännön toteutus ei ole sujunut suunnitelmien mukaan. Ympäristöön liittyvät kehityskulut ovat monimutkaisia ja saattavat yllättää. Mahdollisimman hyvää varautumista erilaisiin ympäristövaikutuksiin on kuitenkin edellytettävä ympäristön tehokkaaksi suojelemiseksi.
Selvilläolovelvollisuuden merkitystä osana rikosvastuun toteutumista tarkastellaan tässä tutkielmassa kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin tutkin selvilläolovelvollisuuden mahdollisuutta toimia blankettinormina, eli rangaistavan menettelyn kuvaavana normina siten, että se muodostaisi yhdessä ympäristön turmelemista koskevan säännöksen (RL 48:1) kanssa blankokriminalisoinnin. Tämä kysymys on ollut oikeuskäytännössä ajankohtainen Talvivaaraa koskevassa ympäristörikosasiassa. Asia on tällä hetkellä vireillä korkeimmassa oikeudessa.
Toiseksi tarkastelen selvilläolovelvollisuuden vaikutusta tuottamuksen arviointiin. Tarkastelu keskittyy ympäristön turmelemista koskevaan rikoslain 48 luvun 1 §:ään, jonka syyksiluettavuus edellyttää törkeää tahallisuutta. Kyse on huolellisuusvelvoitteista ja siitä kuinka selvilläolovelvollisuus vaikuttaa niiden muodostumiseen. Tutkielmassa tarkastellaan sekä selvilläolovelvollisuuden välillistä merkitystä toimintaa ohjaavien lupamääräysten kautta, että sen mahdollista itsenäistä, laajempaa merkitystä huolellisuusvelvoitteiden määräytymisessä. Tätä havainnollistetaan virheellisen ja puutteellisen luvan kautta.
Kummassakin näkökulmassa pohjimmiltaan kyse on rikosoikeudellisen sääntelyn rajoista. Tavoitteena on tuoda esille ympäristönsuojelulain 6 §:n yhteyttä rikosoikeudelliseen arviointiin ja sen mahdollistamaan ympäristönäkökulman korostamiseen rikosoikeudellisessa arvioinnissa. Rikosoikeudesta kumpuavat tulkintaa ohjaavat periaatteet, joista tärkeimpänä laillisuusperiaate, tuovat tähän kuitenkin rajoituksensa. Tutkielma on oikeudenalat ylittävä, ja se sijoittuu siten sekä ympäristö- että rikosoikeuden alaan. Tutkielman metodi on lainopillinen.
Selvilläolovelvollisuuden merkitystä osana rikosvastuun toteutumista tarkastellaan tässä tutkielmassa kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin tutkin selvilläolovelvollisuuden mahdollisuutta toimia blankettinormina, eli rangaistavan menettelyn kuvaavana normina siten, että se muodostaisi yhdessä ympäristön turmelemista koskevan säännöksen (RL 48:1) kanssa blankokriminalisoinnin. Tämä kysymys on ollut oikeuskäytännössä ajankohtainen Talvivaaraa koskevassa ympäristörikosasiassa. Asia on tällä hetkellä vireillä korkeimmassa oikeudessa.
Toiseksi tarkastelen selvilläolovelvollisuuden vaikutusta tuottamuksen arviointiin. Tarkastelu keskittyy ympäristön turmelemista koskevaan rikoslain 48 luvun 1 §:ään, jonka syyksiluettavuus edellyttää törkeää tahallisuutta. Kyse on huolellisuusvelvoitteista ja siitä kuinka selvilläolovelvollisuus vaikuttaa niiden muodostumiseen. Tutkielmassa tarkastellaan sekä selvilläolovelvollisuuden välillistä merkitystä toimintaa ohjaavien lupamääräysten kautta, että sen mahdollista itsenäistä, laajempaa merkitystä huolellisuusvelvoitteiden määräytymisessä. Tätä havainnollistetaan virheellisen ja puutteellisen luvan kautta.
Kummassakin näkökulmassa pohjimmiltaan kyse on rikosoikeudellisen sääntelyn rajoista. Tavoitteena on tuoda esille ympäristönsuojelulain 6 §:n yhteyttä rikosoikeudelliseen arviointiin ja sen mahdollistamaan ympäristönäkökulman korostamiseen rikosoikeudellisessa arvioinnissa. Rikosoikeudesta kumpuavat tulkintaa ohjaavat periaatteet, joista tärkeimpänä laillisuusperiaate, tuovat tähän kuitenkin rajoituksensa. Tutkielma on oikeudenalat ylittävä, ja se sijoittuu siten sekä ympäristö- että rikosoikeuden alaan. Tutkielman metodi on lainopillinen.