Reisiluun suprakondylaaristen periproteettisten murtumien hoito lukkolevytyksellä Tyksissä 2007–2017
Lehtinen, Sami (2019-03-22)
Reisiluun suprakondylaaristen periproteettisten murtumien hoito lukkolevytyksellä Tyksissä 2007–2017
Lehtinen, Sami
(22.03.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019040411165
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019040411165
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tarkastella Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyks) 2007–2017 lukkolevytyksellä hoidettuja suprakondylaarisia periproteettisia murtumia.
Kyseessä on retrospektiivinen tutkimus, jossa käytiin läpi Tyksissä 2007–2017 leikatut polven periproteettiset murtumapotilaat Tyksin potilastietokannasta. Valinnan kriteereinä olivat diagnoosikoodi T84.0 (tekonivelen mekaaninen komplikaatio) sekä toimenpidekoodi NFJ62 (reisiluun murtumaleikkaus levyllä). Tutkimukseen valikoitui 65 potilasta, joista yksi oli saanut kyseisen murtuman molemmille puolille. Potilaista kerättiin tiedot muun muassa iästä, sukupuolesta, BMI:stä, ASA-luokasta, murtuman tyypistä, strut-graftin eli luunsiirteen käytöstä leikkauksessa, leikkauksen kestosta ja vuodosta, leikkauksen jälkeisistä varausluvista, komorbiditeeteista sekä komplikaatioista.
Potilaiden keski-ikä oli 78 vuotta ja mediaani-ikä 81 vuotta. Miehiä potilaista oli 10 (15 %). 56 % kuului ASA-luokkaan 3. 97 % murtumista kuului Rorabeck II -luokkaan. 42 (64 %) leikkauksessa käytettiin strut-graftia, leikkausten kesto oli keskimäärin 93 min ja vuoto 687 ml.
66 leikkauksesta 51 (77 %) johti onnistuneeseen lopputulokseen eli murtuman luutumiseen ilman uusintaleikkausta. 15 (23 %) leikkausta johti uusintaleikkaukseen. Aikaa levytyksestä uusintaleikkaukseen kului keskimäärin 396 päivää. Yleisin syy uusintaleikkaukseen oli kiinnityksen pettäminen ja murtuman luutumattomuus, näitä oli seitsemän (11 %). Luutumattomia oli yhteensä yhdeksän (14 %) ja infektioita neljä (6 %). Leikkauskierteeseen, eli useampaan kuin yhteen uusintaleikkaukseen, johti seitsemän (11 %) leikkausta. Keskimääräinen seuranta-aika oli 57,92 kuukautta. Tänä aikana kuoli 34 (52 %) potilasta.
Suurin osa näistä vaikeahoitoisista murtumista parani, kun käytettiin lateraalista lukkolevyä. Luutumattomien murtumien osuus oli kuitenkin kohtalaisen suuri. Jatkotutkimusta tarvitaan siitä, kannattaisiko jatkossa vaikeimpien murtumien hoitona käyttää useammin tuumoriproteeseja.
Kyseessä on retrospektiivinen tutkimus, jossa käytiin läpi Tyksissä 2007–2017 leikatut polven periproteettiset murtumapotilaat Tyksin potilastietokannasta. Valinnan kriteereinä olivat diagnoosikoodi T84.0 (tekonivelen mekaaninen komplikaatio) sekä toimenpidekoodi NFJ62 (reisiluun murtumaleikkaus levyllä). Tutkimukseen valikoitui 65 potilasta, joista yksi oli saanut kyseisen murtuman molemmille puolille. Potilaista kerättiin tiedot muun muassa iästä, sukupuolesta, BMI:stä, ASA-luokasta, murtuman tyypistä, strut-graftin eli luunsiirteen käytöstä leikkauksessa, leikkauksen kestosta ja vuodosta, leikkauksen jälkeisistä varausluvista, komorbiditeeteista sekä komplikaatioista.
Potilaiden keski-ikä oli 78 vuotta ja mediaani-ikä 81 vuotta. Miehiä potilaista oli 10 (15 %). 56 % kuului ASA-luokkaan 3. 97 % murtumista kuului Rorabeck II -luokkaan. 42 (64 %) leikkauksessa käytettiin strut-graftia, leikkausten kesto oli keskimäärin 93 min ja vuoto 687 ml.
66 leikkauksesta 51 (77 %) johti onnistuneeseen lopputulokseen eli murtuman luutumiseen ilman uusintaleikkausta. 15 (23 %) leikkausta johti uusintaleikkaukseen. Aikaa levytyksestä uusintaleikkaukseen kului keskimäärin 396 päivää. Yleisin syy uusintaleikkaukseen oli kiinnityksen pettäminen ja murtuman luutumattomuus, näitä oli seitsemän (11 %). Luutumattomia oli yhteensä yhdeksän (14 %) ja infektioita neljä (6 %). Leikkauskierteeseen, eli useampaan kuin yhteen uusintaleikkaukseen, johti seitsemän (11 %) leikkausta. Keskimääräinen seuranta-aika oli 57,92 kuukautta. Tänä aikana kuoli 34 (52 %) potilasta.
Suurin osa näistä vaikeahoitoisista murtumista parani, kun käytettiin lateraalista lukkolevyä. Luutumattomien murtumien osuus oli kuitenkin kohtalaisen suuri. Jatkotutkimusta tarvitaan siitä, kannattaisiko jatkossa vaikeimpien murtumien hoitona käyttää useammin tuumoriproteeseja.