Jäänteestä välttämättömyydeksi : Naton ydinasepelotteen muutos kylmän sodan jälkeen
Salminen, Tony (2019-04-27)
Jäänteestä välttämättömyydeksi : Naton ydinasepelotteen muutos kylmän sodan jälkeen
(27.04.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019051315408
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019051315408
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan Naton ja sen ydinasejäsenmaiden kylmän sodan jälkeisiä ydinasepelotteita turvallisuusnäkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, miksi liittouma ylläpitää yhä ydinasepelotetta ja minkälainen vaikutus jäsenmaiden pelotepolitiikoilla on ollut Naton vastaavaan. Naton ja sen jäsenmaiden ydinasepelote oli rakentunut kylmän sodan aikana Neuvostoliittoa ja Varsovan liittoa vastaan, mutta Neuvostoliiton romahdettua ydinaseille piti keksiä uusi merkitys. Kylmän sodan jälkeinen aikakausi toi ydinasepelotteisiin uusia haasteita, joita olivat siirtyminen yleiseen pelotteeseen, terrorismi, arvaamattomat valtiot, proliferaatio ja suurvallat. Tutkimuksen kohteena ovat liittouman ja jäsenmaiden julkiset doktriinit, joita analysoidaan teoreettisen viitekehyksen avulla.
Tutkielmassa teoreettisena viitekehyksenä toimii peloteteoria, jonka juuret ovat poliittisen realismin koulukunnassa. Peloteteorian tärkein lähtökohta on estää toimivan ydinasepelotteen avulla mahdolliset ydinsodat. Kylmän sodan aikainen peloteteoria rakentui Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välille, mutta peloteteorian neljäs aalto lisäsi osaksi teoriaan myös uusia kylmän sodan jälkeisiä turvallisuusuhkia. Metodologina tutkielmassa käytetään laadullista tutkimussuuntausta, josta varsinaiseksi metodiksi on valittu teorialähtöinen sisällönanalyysi.
Tutkielma osoittaa, että Natolla on ollut jatkuvia vaikeuksia perustella ydinasepelotteen ylläpitoa. Sen pelote ei ole kyennyt muuttumaan uusien turvallisuusuhkien myötä, vaan ydinaseet ovat jääneet osaksi Naton puolustusta ilman selkeää tarkoitusta. Ainoa jossain määrin perusteltavissa oleva syy ydinasepelotteen ylläpitämiseksi on ollut Venäjä. Pelotepolitiikka on noudatellut samoja linjoja Venäjän kehityksen kanssa. Naton ydinasepelote Venäjää vastaan ei kuitenkaan kapasiteetti- ja uskottavuusvajeista johtuen ole toimiva. Lisäksi Naton ydinasepelotetta vaikeuttavat sen rooli vain valtioiden välisenä puolustusliittona ja sen jäsenmaiden eriävät näkemykset.
Jäsenmaiden doktriinien vaikutus Natoon on riippunut täysin uhkakuvasta. Suurvalloilla on ollut suurin merkitys Naton omien doktriinien rakentamiseen. Proliferaation merkitys on liittoumalle keskitasoa ja terrorismin sekä arvaamattomien valtioiden merkitys taas marginaalinen. Ydinasejäsenmaat ovat huomattavasti selkeämmin kyenneet muokkaamaan omia ydinasepelotteitaan uusien uhkakuvien mukaan.
Tutkielmassa teoreettisena viitekehyksenä toimii peloteteoria, jonka juuret ovat poliittisen realismin koulukunnassa. Peloteteorian tärkein lähtökohta on estää toimivan ydinasepelotteen avulla mahdolliset ydinsodat. Kylmän sodan aikainen peloteteoria rakentui Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välille, mutta peloteteorian neljäs aalto lisäsi osaksi teoriaan myös uusia kylmän sodan jälkeisiä turvallisuusuhkia. Metodologina tutkielmassa käytetään laadullista tutkimussuuntausta, josta varsinaiseksi metodiksi on valittu teorialähtöinen sisällönanalyysi.
Tutkielma osoittaa, että Natolla on ollut jatkuvia vaikeuksia perustella ydinasepelotteen ylläpitoa. Sen pelote ei ole kyennyt muuttumaan uusien turvallisuusuhkien myötä, vaan ydinaseet ovat jääneet osaksi Naton puolustusta ilman selkeää tarkoitusta. Ainoa jossain määrin perusteltavissa oleva syy ydinasepelotteen ylläpitämiseksi on ollut Venäjä. Pelotepolitiikka on noudatellut samoja linjoja Venäjän kehityksen kanssa. Naton ydinasepelote Venäjää vastaan ei kuitenkaan kapasiteetti- ja uskottavuusvajeista johtuen ole toimiva. Lisäksi Naton ydinasepelotetta vaikeuttavat sen rooli vain valtioiden välisenä puolustusliittona ja sen jäsenmaiden eriävät näkemykset.
Jäsenmaiden doktriinien vaikutus Natoon on riippunut täysin uhkakuvasta. Suurvalloilla on ollut suurin merkitys Naton omien doktriinien rakentamiseen. Proliferaation merkitys on liittoumalle keskitasoa ja terrorismin sekä arvaamattomien valtioiden merkitys taas marginaalinen. Ydinasejäsenmaat ovat huomattavasti selkeämmin kyenneet muokkaamaan omia ydinasepelotteitaan uusien uhkakuvien mukaan.