Vastuullinen yläluokka ja osallisuutta kaipaava kansa : varhaisroomalaisen yhteisön jakolinjat Liviuksen historiateoksessa
Airisniemi, Jesse (2019-04-30)
Vastuullinen yläluokka ja osallisuutta kaipaava kansa : varhaisroomalaisen yhteisön jakolinjat Liviuksen historiateoksessa
(30.04.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019051315398
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019051315398
Tiivistelmä
Titus Liviuksen historiateos Ab urbe condita on yksi tärkeimpiä lähteitä antiikin Rooman ensimmäisten vuosisatojen historiaan. Koska roomalainen historiankirjoitus alkoi vasta 200-luvun eaa. lopulla, ei historiallinen traditio voi kuitenkaan antaa luotettavaa kuvaa 400-luvun saati 700-luvun eaa. Rooman historiallisesta todellisuudesta. Lähteiden avulla on kuitenkin mielekästä tutkia, mitä roomalaiset itse ajattelivat kaupungin menneisyydestä.
Tutkielmassa tarkastelen, miten Livius näki varhaisroomalaisen yhteisön kuningasajalla ja tasavallan alussa eli historiateoksensa ensimmäisissä kirjoissa. Miten esimerkiksi kuningas ja patriisit suhtautuivat toisiinsa, entä miten Livius kuvaa patriisien ja plebeijien po-liittista kamppailua tasavallan ensimmäisinä vuosikymmeninä?
Päädyn tutkielmassa siihen, että jo Liviuksen teoksen kahdessa ensimmäisessä kirjassa on nähtävissä ajallinen muutos hänen kuvaamassaan yhteisössä. Kaupungin johtavat miehet vaihtuivat kuninkaista konsuleihin, ja poliittinen järjestelmä muuttui monarkiasta vapaampaan mutta kiistellympään tasavaltaan. Hänen mielestään kuningasajan yhteisö oli myös homogeenisempi, mutta eriarvoistumiskehitys alkoi jo ajan lopulla Servius Tulliuksen uudistuksista. Tasavallan ajan jakautuneempi yhteisö tuotti poliittisen taistelun patriisien ja plebeijien välillä, josta tutkimuskirjallisuudessa on puhuttu termillä ”Struggle of the Orders”.
Historiallisen kehityksen seurauksena 400-luvun eaa. kuluessa patriiseista tuli arvovaltaisin, muttei ainoa osa yläluokkaa ja sen tärkeintä instituutiota, senaattia. Senaattiin kuului lopulta myös varakkaita plebeijitaustaisia miehiä, mutta heillä oli huomattavasti vähemmän vaikutusvaltaa kuin patriiseilla. Nämä varakkaat ei-patriisit eivät juurikaan näy Liviuksen kuvaamissa tapahtumissa.
Plebeijit, siis kansa, taas oli moninainen joukko alempien yhteiskuntaluokkien väkeä, joka usein näyttäytyy tekstissä monoliittisena massana. Kansantribuunien johtamana plebeijit voi tulkita kuitenkin myös kapeammin poliittiseksi ”puolueeksi”, joka ajoi heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten asiaa. Näin patriisien ja plebeijien kamppailu näyttäytyy ennen kaikkea konservatiivisten patriisisenaattorien sekä kansantribuunien ja näiden agitoiman kansan välisenä.
Tutkielmassa tarkastelen, miten Livius näki varhaisroomalaisen yhteisön kuningasajalla ja tasavallan alussa eli historiateoksensa ensimmäisissä kirjoissa. Miten esimerkiksi kuningas ja patriisit suhtautuivat toisiinsa, entä miten Livius kuvaa patriisien ja plebeijien po-liittista kamppailua tasavallan ensimmäisinä vuosikymmeninä?
Päädyn tutkielmassa siihen, että jo Liviuksen teoksen kahdessa ensimmäisessä kirjassa on nähtävissä ajallinen muutos hänen kuvaamassaan yhteisössä. Kaupungin johtavat miehet vaihtuivat kuninkaista konsuleihin, ja poliittinen järjestelmä muuttui monarkiasta vapaampaan mutta kiistellympään tasavaltaan. Hänen mielestään kuningasajan yhteisö oli myös homogeenisempi, mutta eriarvoistumiskehitys alkoi jo ajan lopulla Servius Tulliuksen uudistuksista. Tasavallan ajan jakautuneempi yhteisö tuotti poliittisen taistelun patriisien ja plebeijien välillä, josta tutkimuskirjallisuudessa on puhuttu termillä ”Struggle of the Orders”.
Historiallisen kehityksen seurauksena 400-luvun eaa. kuluessa patriiseista tuli arvovaltaisin, muttei ainoa osa yläluokkaa ja sen tärkeintä instituutiota, senaattia. Senaattiin kuului lopulta myös varakkaita plebeijitaustaisia miehiä, mutta heillä oli huomattavasti vähemmän vaikutusvaltaa kuin patriiseilla. Nämä varakkaat ei-patriisit eivät juurikaan näy Liviuksen kuvaamissa tapahtumissa.
Plebeijit, siis kansa, taas oli moninainen joukko alempien yhteiskuntaluokkien väkeä, joka usein näyttäytyy tekstissä monoliittisena massana. Kansantribuunien johtamana plebeijit voi tulkita kuitenkin myös kapeammin poliittiseksi ”puolueeksi”, joka ajoi heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten asiaa. Näin patriisien ja plebeijien kamppailu näyttäytyy ennen kaikkea konservatiivisten patriisisenaattorien sekä kansantribuunien ja näiden agitoiman kansan välisenä.