Isokarin saaren ketolajiston muutokset ja nykytila
Jaakkola, Siiri (2019-04-16)
Isokarin saaren ketolajiston muutokset ja nykytila
(16.04.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019052016212
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019052016212
Tiivistelmä
Valtaosa Suomen kedoista on kulttuurivaikutteisia, pitkään jatkuneen perinteisen maatalouden muovaamia perinnebiotooppeja. Perinteisen maankäytön loputtua niitä uhkaa umpeenkasvu. Suurella osalla kedoista lajirunsaus on jo vähentynyt merkittävästi, ja sekä kedot että kalliokedot onkin luokiteltu äärimmäisen uhanalaisiksi luontotyypeiksi. Isokarin saari Kustavissa on ollut tärkeä karjatalousalue 1600-luvulta alkaen aina 1950-luvun lopulle asti. Uudelleen Isokarin perinnebiotooppeja alettiin kunnostaa vuonna 2013. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko Isokarin saaren ketojen putkilokasvilajisto muuttunut 2000-luvun vaihteen jälkeen ja tutkia, mitkä ympäristötekijät vaikuttavat ketolajiston nykyiseen lajimäärään saaren kedoilla.
Tutkimuksen kenttätyöt toteutettiin Isokarin saarella heinäkuussa 2018. Lajiston muutoksen selvittämiseksi kartoitettiin kolmen ketokohteen putkilokasvilajisto, ja tuloksia verrattiin aiempaan lajistotietoon vuosituhannen vaihteesta. Tulosten perusteella ketokohteiden kokonaislajimäärä sekä umpeenkasvusta kertovien miinuslajien lajimäärä on Isokarilla noussut ja ketolajien lajimäärä laskenut. Ketolajeista jäivät puuttumaan muun muassa uhanalaiset pohjannoidanlukko (Botrychium boreale, NT) ja saunionoidanlukko (Botrychium matricariifolium, EN). Vaikka umpeenkasvun merkkejä oli havaittavissa kaikilla kohteilla ja moni ketolajeista näyttää hävinneen, Isokarin kedoilla kasvaa edelleen myös huomionarvoisia lajeja, kuten ketonoidanlukko (Botrychium lunaria, NT), ketoneilikka (Dianthus deltoides, NT), ahokissankäpälä (Antennaria dioica, NT) ja keltamatara (Galium verum, VU). Nykyistä ketolajien lajimäärää pyrittiin selittämään 1 m x 1 m -näytealoilta mitatuilla häiriön astetta kuvaavilla ympäristömuuttujilla. Ketolajien nykyistä lajimäärää ei näyttänyt tilastollisesti merkitsevällä tavalla selittävän yksikään valituista muuttujista. Todennäköistä onkin, ettei mikään yksittäinen tekijä selitä ketolajiston lajirunsautta.
Monet Isokarin saaren perinnebiotoopeista ovat kaiketi jo aikaa sitten kasvaneet umpeen. Jäljelle ovat jääneet nyt tutkitut ketomaiset kallio- ja somerikkokohteet, joita myös luontaiset tekijät pitävät avoimina. Nämäkin ketokohteet ovat kuitenkin hoidon ja seurannan tarpeessa umpeenkasvun ehkäisemiseksi sekä harvinaisten lajien säilyttämiseksi.
Tutkimuksen kenttätyöt toteutettiin Isokarin saarella heinäkuussa 2018. Lajiston muutoksen selvittämiseksi kartoitettiin kolmen ketokohteen putkilokasvilajisto, ja tuloksia verrattiin aiempaan lajistotietoon vuosituhannen vaihteesta. Tulosten perusteella ketokohteiden kokonaislajimäärä sekä umpeenkasvusta kertovien miinuslajien lajimäärä on Isokarilla noussut ja ketolajien lajimäärä laskenut. Ketolajeista jäivät puuttumaan muun muassa uhanalaiset pohjannoidanlukko (Botrychium boreale, NT) ja saunionoidanlukko (Botrychium matricariifolium, EN). Vaikka umpeenkasvun merkkejä oli havaittavissa kaikilla kohteilla ja moni ketolajeista näyttää hävinneen, Isokarin kedoilla kasvaa edelleen myös huomionarvoisia lajeja, kuten ketonoidanlukko (Botrychium lunaria, NT), ketoneilikka (Dianthus deltoides, NT), ahokissankäpälä (Antennaria dioica, NT) ja keltamatara (Galium verum, VU). Nykyistä ketolajien lajimäärää pyrittiin selittämään 1 m x 1 m -näytealoilta mitatuilla häiriön astetta kuvaavilla ympäristömuuttujilla. Ketolajien nykyistä lajimäärää ei näyttänyt tilastollisesti merkitsevällä tavalla selittävän yksikään valituista muuttujista. Todennäköistä onkin, ettei mikään yksittäinen tekijä selitä ketolajiston lajirunsautta.
Monet Isokarin saaren perinnebiotoopeista ovat kaiketi jo aikaa sitten kasvaneet umpeen. Jäljelle ovat jääneet nyt tutkitut ketomaiset kallio- ja somerikkokohteet, joita myös luontaiset tekijät pitävät avoimina. Nämäkin ketokohteet ovat kuitenkin hoidon ja seurannan tarpeessa umpeenkasvun ehkäisemiseksi sekä harvinaisten lajien säilyttämiseksi.