"Ikävää tuottaa pettymys" Nuorisotakuu kirjoitettuna ja koettuna ilmiönä
Saarinen, Sirkku (2019-04-30)
"Ikävää tuottaa pettymys" Nuorisotakuu kirjoitettuna ja koettuna ilmiönä
Saarinen, Sirkku
(30.04.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019052016184
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019052016184
Tiivistelmä
Nuorisotakuuna on tullut tunnetuksi vuoden 2011 Jyrki Kataisen hallitusohjelman lauseet (2011, 33
ja 46): ”Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukioissa, ammatillisissa
oppilaitoksissa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Toteutetaan
nuorten yhteiskuntatakuu niin, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30- vuotiaalle
vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään
kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.” Selvitän nuorisotakuun tavoitteita ensin
lainsäädännön ja sitä kehystävien tekstien avulla, sitten pohdin tavoitteiden toteutumista
tutkimuskirjallisuuden pohjalta ja lopulta nuorten omiin kokemuksiin perustuen. Etsin yhteiskunnan
muutoksen kuvaamisen avulla vastauksia siihen, miksi nuorisotakuu on muodostunut juuri
tämänkaltaisiksi käytännöiksi ja ohjeistuksiksi tässä ajassa. Kokonaisuuden hahmottaminen on
mielestäni ainoa lähtökohta, jota sosiaalityön tutkimus voi käyttää. Näin pystyn pohtimaan
kokonaisvaltaisesti säädöksien vaikutuksia yksilöiden elämään.
Käytän lähteinäni eri ministeriöiden, Nuorisotutkimusseuran ja muiden toimijoiden nuorisotakuusta
tekemiä tutkimuksia ja muita kirjoituksia, joissa tutkielmani aiheita sivutaan sekä lakitekstejä ja
hallitusohjelmia. Analysoin nuorisotakuuta käyttäen runkoa, joka muodostuu koulutusta tukevista
palveluista, työllistymistä tukevista palveluista ja viranomaisyhteistyöstä. Viimeksi mainittu sisältää
nuorisotyön, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä viimesijaisen turvan käsittelyn. Nuorisotakuusta on
tehty useita arviointeja, kuten myös joistain sen osa-alueista. Suurimmasta osasta aiempaa
tutkimusta on kuitenkin jäänyt puuttumaan nuorten omat kokemukset. Toisen kokonaisuuden
aineistostani muodostaa kolmen hyvin erilaisen nuoren haastattelut, joiden avulla pystyn
havainnollistamaan nuorisotakuun käytäntöjä hyvin erilaisista näkökulmista.
Haastateltujen nuorten tiedot yhteisvalinnan käytännöistä olivat hyvät, samoin sanktioista, ja he
pitivät käytäntöjä toimivana. Kolmen kuukauden sääntö, joka nuorisotakuuta laadittaessa hyvin
keskeinen, ei noussut haastatteluissa esille. Etsivästä nuorisotyöstä oli hyviä kokemuksia, mutta
mahdollisuudesta ottaa etsiviin yhteyttä ei haastattelujen perusteella ole nuorilla tarpeeksi tietoa.
TE-palvelut taas ovat ulkoistaneet toimintaansa palveluntarjoajille, jotka eivät toimi kovin
aktiivisesti.
Tutkielmani johtopäätöksenä on, että valtaosa nuorista on hyötynyt nuorisotakuun myötä
kehittyneistä käytännöistä. Pienelle osalle niistä on myös haittaa. Henkilökohtaisen ohjauksen
tarvetta on enemmän kuin mitä missään nivelvaiheessa siihen on resursseja. Ohjaamot ja Etsivä
nuorisotyö ovat erittäin hyödyllisiä ohjausta tarvitseville nuorille. Enemmän resursseja tarvittaisiin
sosiaali- ja terveydenhuoltoon, sillä etenkin nuorten aikuisten mielenterveyspalveluiden saatavuus
on riittämätöntä. Nuorten hyvinvoinnin mittaaminen pelkästään ammattitutkinnon suorittamisella
tai työllistymisellä ei kerro koko totuutta. Nuorisotakuun käytäntöjä pystyttäisiin mielestäni
kehittämään kääntämällä sitä aktivoinnista nuorten hyvinvointia, terveyttä ja mielenterveyttä
edistäviin kysymyksiin.
ja 46): ”Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukioissa, ammatillisissa
oppilaitoksissa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Toteutetaan
nuorten yhteiskuntatakuu niin, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30- vuotiaalle
vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään
kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.” Selvitän nuorisotakuun tavoitteita ensin
lainsäädännön ja sitä kehystävien tekstien avulla, sitten pohdin tavoitteiden toteutumista
tutkimuskirjallisuuden pohjalta ja lopulta nuorten omiin kokemuksiin perustuen. Etsin yhteiskunnan
muutoksen kuvaamisen avulla vastauksia siihen, miksi nuorisotakuu on muodostunut juuri
tämänkaltaisiksi käytännöiksi ja ohjeistuksiksi tässä ajassa. Kokonaisuuden hahmottaminen on
mielestäni ainoa lähtökohta, jota sosiaalityön tutkimus voi käyttää. Näin pystyn pohtimaan
kokonaisvaltaisesti säädöksien vaikutuksia yksilöiden elämään.
Käytän lähteinäni eri ministeriöiden, Nuorisotutkimusseuran ja muiden toimijoiden nuorisotakuusta
tekemiä tutkimuksia ja muita kirjoituksia, joissa tutkielmani aiheita sivutaan sekä lakitekstejä ja
hallitusohjelmia. Analysoin nuorisotakuuta käyttäen runkoa, joka muodostuu koulutusta tukevista
palveluista, työllistymistä tukevista palveluista ja viranomaisyhteistyöstä. Viimeksi mainittu sisältää
nuorisotyön, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä viimesijaisen turvan käsittelyn. Nuorisotakuusta on
tehty useita arviointeja, kuten myös joistain sen osa-alueista. Suurimmasta osasta aiempaa
tutkimusta on kuitenkin jäänyt puuttumaan nuorten omat kokemukset. Toisen kokonaisuuden
aineistostani muodostaa kolmen hyvin erilaisen nuoren haastattelut, joiden avulla pystyn
havainnollistamaan nuorisotakuun käytäntöjä hyvin erilaisista näkökulmista.
Haastateltujen nuorten tiedot yhteisvalinnan käytännöistä olivat hyvät, samoin sanktioista, ja he
pitivät käytäntöjä toimivana. Kolmen kuukauden sääntö, joka nuorisotakuuta laadittaessa hyvin
keskeinen, ei noussut haastatteluissa esille. Etsivästä nuorisotyöstä oli hyviä kokemuksia, mutta
mahdollisuudesta ottaa etsiviin yhteyttä ei haastattelujen perusteella ole nuorilla tarpeeksi tietoa.
TE-palvelut taas ovat ulkoistaneet toimintaansa palveluntarjoajille, jotka eivät toimi kovin
aktiivisesti.
Tutkielmani johtopäätöksenä on, että valtaosa nuorista on hyötynyt nuorisotakuun myötä
kehittyneistä käytännöistä. Pienelle osalle niistä on myös haittaa. Henkilökohtaisen ohjauksen
tarvetta on enemmän kuin mitä missään nivelvaiheessa siihen on resursseja. Ohjaamot ja Etsivä
nuorisotyö ovat erittäin hyödyllisiä ohjausta tarvitseville nuorille. Enemmän resursseja tarvittaisiin
sosiaali- ja terveydenhuoltoon, sillä etenkin nuorten aikuisten mielenterveyspalveluiden saatavuus
on riittämätöntä. Nuorten hyvinvoinnin mittaaminen pelkästään ammattitutkinnon suorittamisella
tai työllistymisellä ei kerro koko totuutta. Nuorisotakuun käytäntöjä pystyttäisiin mielestäni
kehittämään kääntämällä sitä aktivoinnista nuorten hyvinvointia, terveyttä ja mielenterveyttä
edistäviin kysymyksiin.