"Turkin viholliset sanovat ei" : strategiset kulttuurit turvallistamisliikkeiden kontekstina Turkin kansanäänestyksessä 2017
Kacar, Deniz (2019-05-20)
"Turkin viholliset sanovat ei" : strategiset kulttuurit turvallistamisliikkeiden kontekstina Turkin kansanäänestyksessä 2017
(20.05.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019052116474
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019052116474
Tiivistelmä
Tutkielman tarkoitus on tutkia Turkin vuoden 2017 presidentiaaliseen järjestelmään siirtymistä koskevan kansanäänestyksen kampanjoinnissa esitettyjä turvallistamisliikkeitä ja sitä, miten Turkin kaksi kilpailevaa strategista kulttuuria, tasavaltalainen ja imperiaalinen, ovat vaikuttaneet niiden muodostumiseen. Tämä tapahtuu yhdistelemällä turvallistamisteoriaa strategisten kulttuurien tutkimukseen Ole Wæverin kehittämässä kolmitasoisessa diskursiivisessa mallissa, ja soveltamalla tätä teoreettista viitekehystä diskurssianalyysin keinoin Turkin kahden suurimman puolueen, Oikeus- ja kehityspuolueen (AKP) sekä Tasavaltalaisen kansanpuolueen (CHP), kampanjapuheisiin ja kampanjamateriaaleihin.
Teoreettisessa viitekehyksessä turvallistamisteoria tarjoaa strategisten kulttuurien rakenteellisen näkökulman vastapainoksi toimijallisen lähetymistavan, jonka avulla voidaan tutkia, millaisilla käytännöllisillä mekanismeilla strateginen kulttuuri vaikuttaa turvallisuuspoliittiseen päätöksentekoon. Strategisten kulttuurien tutkimukseen liittyviä metodologisia ongelmia yritetään ratkaista hahmottelemalla systemaattisempi tapa analysoida, millaisilla tavoilla strateginen kulttuuri ja turvallistamisliikkeet ovat diskursiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään.
Empiirisessä analyysissa huomataan, että erilaiset turvallisuusargumentit olivat tärkeä osa puolueiden perusteluja perustuslakimuutoksen kannattamiseksi tai vastustamiseksi. Puolueiden strategiskulttuurisilla käsityksillä Turkin ja turkkilaisten identiteetistä on merkittävä vaikutus siihen, millaisia asioita kampanjoissa turvallistetaan ja millä tavoilla. Strategiset kulttuurit tarjoavat puolueille turvallisuuden viitekohteiden ja uhkakuvien lisäksi erilaisia retorisia tehokeinoja argumenttien perustelemiseksi. Strategista kulttuuria hyödynnetään esimerkiksi oman puhujan auktoriteetin korostamiseen ja vastustajien mustamaalaamiseen.
Vaikka kampanjoiden viitekohteet ja uhkakuvat pohjautuvat melko stabiilisti kuhunkin puolueeseen historiallisesti linkittyneisiin strategisiin kulttuureihin, lainaillaan osia kilpailevista kulttuureista retorisiksi tehokeinoiksi, jotta äänestäjien keskuudessa saavutettaisiin mahdollisimman laaja kulttuurinen resonanssi. Analysoimalla näin, millaisia äänestäjien strategiskulttuurisia odotuksia puolueet pyrkivät argumenteissaan ottamaan huomioon, saadaan osviittaa siitä, miltä Turkin strateginen kulttuuri yleisesti on kansanäänestyksen aikaan näyttänyt. Esimerkiksi sekularistinen CHP näyttää joutuneen hyväksymään islamistisen politiikan normalisoitumisen imperiaalisen strategisen kulttuurin hegemonisoitumisen myötä. Hegemonialla on kuitenkin rajansa: AKP:kin on kemalismin vastaisesta asenteestaan huolimatta katsonut parhaaksi perustella kantojaan Atatürkin henkilöhistorialla.
Teoreettisessa viitekehyksessä turvallistamisteoria tarjoaa strategisten kulttuurien rakenteellisen näkökulman vastapainoksi toimijallisen lähetymistavan, jonka avulla voidaan tutkia, millaisilla käytännöllisillä mekanismeilla strateginen kulttuuri vaikuttaa turvallisuuspoliittiseen päätöksentekoon. Strategisten kulttuurien tutkimukseen liittyviä metodologisia ongelmia yritetään ratkaista hahmottelemalla systemaattisempi tapa analysoida, millaisilla tavoilla strateginen kulttuuri ja turvallistamisliikkeet ovat diskursiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään.
Empiirisessä analyysissa huomataan, että erilaiset turvallisuusargumentit olivat tärkeä osa puolueiden perusteluja perustuslakimuutoksen kannattamiseksi tai vastustamiseksi. Puolueiden strategiskulttuurisilla käsityksillä Turkin ja turkkilaisten identiteetistä on merkittävä vaikutus siihen, millaisia asioita kampanjoissa turvallistetaan ja millä tavoilla. Strategiset kulttuurit tarjoavat puolueille turvallisuuden viitekohteiden ja uhkakuvien lisäksi erilaisia retorisia tehokeinoja argumenttien perustelemiseksi. Strategista kulttuuria hyödynnetään esimerkiksi oman puhujan auktoriteetin korostamiseen ja vastustajien mustamaalaamiseen.
Vaikka kampanjoiden viitekohteet ja uhkakuvat pohjautuvat melko stabiilisti kuhunkin puolueeseen historiallisesti linkittyneisiin strategisiin kulttuureihin, lainaillaan osia kilpailevista kulttuureista retorisiksi tehokeinoiksi, jotta äänestäjien keskuudessa saavutettaisiin mahdollisimman laaja kulttuurinen resonanssi. Analysoimalla näin, millaisia äänestäjien strategiskulttuurisia odotuksia puolueet pyrkivät argumenteissaan ottamaan huomioon, saadaan osviittaa siitä, miltä Turkin strateginen kulttuuri yleisesti on kansanäänestyksen aikaan näyttänyt. Esimerkiksi sekularistinen CHP näyttää joutuneen hyväksymään islamistisen politiikan normalisoitumisen imperiaalisen strategisen kulttuurin hegemonisoitumisen myötä. Hegemonialla on kuitenkin rajansa: AKP:kin on kemalismin vastaisesta asenteestaan huolimatta katsonut parhaaksi perustella kantojaan Atatürkin henkilöhistorialla.