Vastajulisteen anatomia : Parodia, propaganda ja omaksi ottamisen taide Suohpanterrorin ja Häiriköt-päämajan julisteissa
Mamia, Krista (2019-05-10)
Vastajulisteen anatomia : Parodia, propaganda ja omaksi ottamisen taide Suohpanterrorin ja Häiriköt-päämajan julisteissa
(10.05.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019061119913
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019061119913
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan julistemuotoon tehtyjä nykytaiteen teoksia, jotka ottavat muotonsa historiallisista propagandajulisteista, mainoskuvista ja populaarikulttuurin esityksistä. Tutkielmassa on kaksi päätutkimuskohdetta. Ensimmäisen tutkimuskohteen muodostavat Häiriköt-päämajan (Jani Leinonen ja Jari Tamminen) toteuttamat Vuosi vaaleista -parodiajulisteet (2016), jotka lainaavat muotonsa vaalimainoksista. Toisena tutkimuskohteena ovat anonyymin saamelaisaktivistiryhmä Suohpanterrorin Checkpoint n:o 169 -julistesarjan (2015) teokset, joiden kuvalainat on otettu moninaisista lähteistä. Teosanalyysin keskiössä ovat sodanaikaisilta propagandajulisteilta muotokielensä omneet Suohpanterrorin julisteet. Vastamainonnan ja vastapropagandan inspiroimana tutkimuskohteisiin viitataan tutkielmassa käsitteellä vastajuliste.
Olemassa olevan kuva-aineiston hyödyntäminen ja julistemuodon imitoiminen on vastajulisteissa tarkoitushakuista ja täten jo itsessään merkitystä tuottavaa. Tutkielmassa tätä postmodernille taiteelle tyypillistä, lainaamiseen ja imitoimiseen perustuvaa taiteen tekemisen strategiaa kutsutaan appropriaatioksi, joka lyhyesti määriteltynä viittaa jonkin omaksi ottamiseen. Tutkielmassa appropriaatio-termin alle asettuvat merkitykseltään suljetummat tekstien- ja kuvienvälisyyttä ilmaisevat käsitteet, kuten parodia, satiiri ja kulttuurinen appropriaatio. Tutkielman päähuomio on retorisissa keinoissa, joiden kautta tutkimuskohteet omivat ja kriittisesti kommentoivat esikuvina toimineita julisteita ja niiden julistemuotoa sekä käyttämäänsä populaarikulttuurin ja mainonnan kuvastoa. Häiriköt-päämajan julisteiden kohdalla huomio on kuvatekstien välittämissä ironisissa ja satiirisissa merkityksissä sekä vaalimainonnan visuaalisessa retoriikassa. Suohpanterrorin vastajulisteiden analyysissä keskiöön nousee julisteiden saamelaismerkitys ja sitä rakentavat kuvalliset strategiat. Vastajulisteet ja niiden hyödyntämät retoriset taktiikat kytketään tutkielmassa osaksi kulttuurihäirinnän viitekehystä. Julistetta poliittisena ja muutosta hakevana taiteen muotona tarkastellaan tutkielmassa ilmiölähtöisesti ottamalla huomioon julisteen historia sekä sen nykymuodot (mm. meemikulttuuri).
Tutkielman loppupäätelmä on, että poliittinen kommentointi tapahtuu julistemuotoisissa ja vastarintaisissa esityksissä usein kommentoinnin kohteen omia tai valtakulttuurin itse rakentamia stereotypioita, topoksia ja ilmaisukeinoja käyttäen, niitä kuitenkin kriittisesti toisin toistaen. Appropriaation oikeutuksena toimii tällöin teosten kantaaottava ja kriittinen luonne. Toinen tutkielman keskeisistä huomioista on, että juliste esiintyy yhä useammin digitaalisessa muodossa. Fyysinen, paperille painettu juliste onkin tässä ajassa harvinaisempi, mutta se ei ole kuitenkaan merkki julistemuodon katoamisesta poliittisen taiteen tai kansalaisvaikuttamisen kentältä.
Olemassa olevan kuva-aineiston hyödyntäminen ja julistemuodon imitoiminen on vastajulisteissa tarkoitushakuista ja täten jo itsessään merkitystä tuottavaa. Tutkielmassa tätä postmodernille taiteelle tyypillistä, lainaamiseen ja imitoimiseen perustuvaa taiteen tekemisen strategiaa kutsutaan appropriaatioksi, joka lyhyesti määriteltynä viittaa jonkin omaksi ottamiseen. Tutkielmassa appropriaatio-termin alle asettuvat merkitykseltään suljetummat tekstien- ja kuvienvälisyyttä ilmaisevat käsitteet, kuten parodia, satiiri ja kulttuurinen appropriaatio. Tutkielman päähuomio on retorisissa keinoissa, joiden kautta tutkimuskohteet omivat ja kriittisesti kommentoivat esikuvina toimineita julisteita ja niiden julistemuotoa sekä käyttämäänsä populaarikulttuurin ja mainonnan kuvastoa. Häiriköt-päämajan julisteiden kohdalla huomio on kuvatekstien välittämissä ironisissa ja satiirisissa merkityksissä sekä vaalimainonnan visuaalisessa retoriikassa. Suohpanterrorin vastajulisteiden analyysissä keskiöön nousee julisteiden saamelaismerkitys ja sitä rakentavat kuvalliset strategiat. Vastajulisteet ja niiden hyödyntämät retoriset taktiikat kytketään tutkielmassa osaksi kulttuurihäirinnän viitekehystä. Julistetta poliittisena ja muutosta hakevana taiteen muotona tarkastellaan tutkielmassa ilmiölähtöisesti ottamalla huomioon julisteen historia sekä sen nykymuodot (mm. meemikulttuuri).
Tutkielman loppupäätelmä on, että poliittinen kommentointi tapahtuu julistemuotoisissa ja vastarintaisissa esityksissä usein kommentoinnin kohteen omia tai valtakulttuurin itse rakentamia stereotypioita, topoksia ja ilmaisukeinoja käyttäen, niitä kuitenkin kriittisesti toisin toistaen. Appropriaation oikeutuksena toimii tällöin teosten kantaaottava ja kriittinen luonne. Toinen tutkielman keskeisistä huomioista on, että juliste esiintyy yhä useammin digitaalisessa muodossa. Fyysinen, paperille painettu juliste onkin tässä ajassa harvinaisempi, mutta se ei ole kuitenkaan merkki julistemuodon katoamisesta poliittisen taiteen tai kansalaisvaikuttamisen kentältä.