Työhönvalmentajan työ käytännöllisenä toimintana - Tutkimus varsinais-suomalaisten typohankkeiden työhönvalmentajien toimintataktiikoista ja vapauden luomisesta toisen omistamssa tilassa

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan työhönvalmentajien työtä käytännöllisenä toimintana. Työhönvalmentaja määritellään työllistämistyön ammattilaiseksi, henkilöksi, jonka työnkuvaan sisältyy työttömien työnhakijoiden urapolulla etenemisen edistämistä. Työ voi sisältää uraohjausta ja työpaikan löytämiseen ja sitouttamiseen liittyvää toimintaa sekä muuta työmarkkinakelpoisuutta ja työssä pysymistä edistävää toimintaa. Tutkimuksessa kysytään, millaista työhönvalmentajan työ työllistämispoliittisissa hankkeissa on, kuka hän on ja miten työhönvalmentaja voi luoda vapautta omassa työssään. Miten hän taktikoi työnsä ristipaineissa ja kenelle hän on uskollinen ja millä keinoin. Tutkimus sijoittuu ammattien tutkimukseen ja kuuluu aikuiskasvatustieteen tieteenalaan. Teoreettisena viitekehyksenä toimii käytäntöteoreettinen näkökulma ja tätä näkökulmaa rakennetaan tukeutuen Räsäsen ja Truxin, Certeaun, MacIntyren ja Goffmanin ajatuksiin. Erityisesti Certeaun käsite ”toisen omistama tila” on tutkimuksen käsitteistön ytimessä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että työhönvalmentajien työ sisältää luovimista toisen omistamassa tilassa, koska työn tavoitteita on määrittelemässä monta eri tahoa.

Metodologiselta viitekehykseltään tutkielma sijoittuu laadullisen tutkimuksen kenttään. Aineiston keruu toteutettiin syvähaastattelumenetelmää käyttäen. Ontologisena oletuksena pidetään käsitystä totuuden suhteellisesta luonteesta ja konstruktiivisesta rakentumisesta ihmisen tulkinnoissa. Haastateltavat (n=8) olivat vähintään puoli vuotta ammatissaan toimineita työhönvalmentajia. Aineisto litteroitiin sanatarkasti ja analysoitiin teemoittelemalla ja tyypittelemällä.

Tutkimusprosessin aikana tehtiin havaintoja työhönvalmennuksen puitteiden merkityksestä työhönvalmentajille. Työhönvalmentajat kuvaavat puitteita joustaviksi. Työhönvalmentajat kokevat olevansa vapaita toteuttamaan itse asettamiaan päämääriä ja tavoitteita. Vapautta kuitenkin luodaan ja ylläpidetään aktiivisesti. Taktiikat olivat ensisijaisesti käytössä suhteessa rahoittajaan eli viime kädessä valtioon. Tutkimuksessa löydettiin seitsemän eri vapauden luomisen taktiikkaa, joita tässä tutkielmassa haastatellut valmentajat käyttivät työnsä arjessa. Näitä olivat 1. asiantuntijalegitimiteetti, 2. oman työn läpinäkyvyyden säätely, 3. vastaanottamisen säätely, 4. ajankäytön herruus, 5. tasapainoilu, 6. tyyneyden strategia ja 7. aktiivinen argumentointi. Aineistosta löytyi liittolaisen, asiantuntijan, ohjaajan ja vertaisen identiteetit, joista käsin jokainen työhönvalmentaja teki hiukan omalla tavalla työtään.

Kaikilla työhönvalmentajilla oli voimakas asiakaslähtöisyyden eetos. Aineistossa herätti huomiota havainto, että kohdatessaan asiakkaan rikollista tai yhteiskunnan kannalta vahingollista toimintaa, valmentajat reagoivat neutraalisti. Pääsääntöisesti he eivät puuttuneet tai moralisoineet toimintaa. Tämä herätti kysymyksen, mistä tämä johtuu ja mitkä olisivat ne yhteiskunnalliset rakenteet ja toimintatavat, jotka tukisivat työhönvalmentajien mahdollisuutta aidosti ohjata asiakkaitaan myös yhteisön hyvän huomioimiseen. Ohjaustyön ammattilaisten toimintatavat moraalisten kysymysten äärellä olisi tarpeellinen jatkotutkimuksen aihe, joka voisi valottaa sitä, miksi typohankkeet eivät ole tuottaneet sitä haluttua tulosta työllistymisen edistämisessä, mihin TE-hallinto on pyrkinyt. Typohankerahoitukset ovat gradun valmistumisen hetkellä historiaa ja monet aktiivisesti toimineet hankkeet ovat joutuneet ajamaan yhteiskunnan kannalta merkittävää hyvinvointia tuottavaa toimintaa alas. Työhönvalmentajat ja heidän tietotaitonsa ei ole katoamassa kuitenkaan maan pinnalta, vaikka heidän palkkansa ei enää TEM:in suunnasta tulekaan. Tämä tutkielma pyrkii valottamaan sangen historiallisessa kontekstissa, hankkeiden päättymisen hetkellä, millaista työtä työllistämistyö ruohonjuuritasolla on.