"Ja urhoot astuvat kumpuin yöstä ja kertovat muinaiskansan työstä." : Suomalaisen identiteetin rakentaminen muinaisuuden kuvauksen kautta Aarno Karimon Kumpujen yöstä -teoksessa

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteena on taiteilija-kirjailija Aarno Karimon teossarjan Kumpujen yöstä (1929–32) ensimmäisen osan suomalaisuuden kuvaus. Tarkoituksena on selvittää, millä keinoin Karimo rakentaa suomalaisille kansallista identiteettiä, ja miten hän kuvaa teoksessaan suomalaisuutta muinaisuuden sekä siihen liitetyn kalevalaisuuden avulla. Lisäksi tarkastellaan, miten aikalaiskäsitykset suomalaisuudesta heijastuvat teoksen kuvauksesta. Tutkielman aikarajaus käsittää Suomen sotienvälisen jakson vuosina 1918–1945, mutta sen painotus on 1930-luvussa. Aiheen ja tutkimuskysymysten kautta tutkielma sijoittuu kulttuurihistorian tutkimuskentällä osaksi nationalismin, kansallisen identiteetin ja suomalaisuuden tutkimusta, mutta alkuperäislähteen maskuliinisen näkökulman ja painotusten vuoksi se sivuaa myös miestutkimusta sekä mieheyden historiaa. Tutkielmassa lähdeaineistoa tarkastellaan ja eritellään laadullisen tutkimuksen sisällönanalyysin kautta.

Teoksessaan Karimo kuvaa suomalaisuutta ideaalien arkkityyppien, muinaissankarien kautta, joiden piirteissä korostuvat urheus, jalous sekä uhrautuvaisuus. Suomalaisen luonteen hyveellisyys saa vahvistusta erilaisten vastakuvien kautta, joita edustavat usein negatiivisesti kuvatut venäläiset. Samoin suomalaisten yhtenäisyyden kokemusta rakennetaan teoksessa venäläisten muodostaman uhan ja yhteisen vihollisuuden avulla. Suomalaisen luonteen kuvaukseen linkittyy kiinteästi sotienvälisen ajan sotaisa ja aggressiivinen mieskuva, joka vahvistui ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa äärimmilleen. Teoksessa ideaalia suomalaista mieheyttä edustaa kova ja karski soturityyppi, joka on sekä fyysisesti vahva että teräshermoinen. Tämä militaristinen soturi-ihanne vallitsi Suomessa erityisesti suojeluskuntajärjestössä, jossa myös Karimo toimi vuosia upseerina ja piiripäällikkönä.

Kumpujen yöstä nousee selkeänä sotienvälisen ajan heimoaate, joka osaltaan muovaa suomalaisten kansallista identiteettiä. Teoksessa korostuvat suomalais-ugrilaisten kansojen, Suomen suvun, veljeys ja alkuperäinen yhtenäisyys, jonka palauttaminen esitetään eräänlaisena kaivattuna ideaalitilana. Varsinaiseen Suur-Suomeen Kumpujen yöstä viittaa vain ohimennen, mutta toive yhdistyvistä sukuheimoista kietoutuu koko teoksen draaman kaareen ja muinaissuomalaisten kohtaloon.

Karimo rakentaa teoksessaan suomalaisille uljasta muinaishistoriaa, jossa korostuvat erityisesti rautakaudelle sijoitetun sankariajan sotamahti sekä kulttuurinen edistyneisyys. Muinaisuuden kuvauksessa on läpi teoksen läsnä kalevalaisuus, joka ilmenee niin kuvituksessa, kieliasussa kuin teemoissakin. Näiden kautta Kumpujen yöstä kytkeytyy osaksi aikakauden muinaishistoriallistamisen prosessia, joka oli saanut alkunsa jo 1800-luvun fennomaanien pyrkimyksissä luoda suomalaisille pitkä ja vaikuttava kansallinen historia.