Sosiaalipolitiikkaa Venäjällä – kenen eduksi?
Tiirinen, Pyry (2019-06-20)
Sosiaalipolitiikkaa Venäjällä – kenen eduksi?
(20.06.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019062622073
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019062622073
Tiivistelmä
Tämä pro gradu -tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka tarkoituksena on selvittää, millaista sosiaalipolitiikkaa Venäjä on harjoittanut Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisenä aikana. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, millaisia poliittisia motiiveja harjoitetun sosiaalipolitiikan taustalla on arveltu olevan. Ilmestysajankohdiltaan vuosien 2007-2018 välille sijoittuvasta aineistosta voidaan päätellä, että Venäjän harjoittama sosiaalipolitiikka on ollut epäjohdonmukaista sekä kapea-alaista.
Valtion rooli on kasvanut joillakin osa-alueilla ja vastaavasti vähentynyt toisaalla. Venäjän on katsottu esimerkiksi pyrkineen irrottautumaan sosiaalisista velvoitteistaan, mutta toisaalta kansallisten prioriteettiohjelmien voidaan tulkita olevan merkki valtion interventionistisesta roolista. Ei voidakaan siis väittää, että Venäjän harjoittama sosiaalipolitiikka kumpuaisi yksinomaan neoliberalismin tai valtiojohtoisuuden periaatteista. Ei voida myöskään jättää huomiotta arvioita niistä poliittisista motiiveista, joiden on katsottu vaikuttaneen harjoitetun sosiaalipolitiikan ja reformien taustalla.
Alueellinen eriarvoisuus luo kysymyksenä oman ulottuvuutensa tarkasteltaessa Venäjän harjoittamaa sosiaalipolitiikkaa. Reformipolitiikka on herättänyt tunteita Venäjän syrjäisemmillä seuduilla. Erot Venäjän eri alueiden välillä ovat merkittäviä ja osalla alueista on vaikeuksia selviytyä sosiaalisista kysymyksistä.
Vladimir Putin lähipiireineen on ollut vallassa jo pitkään. 2000-luvun aikana vallanpitäjien ote vallankahvasta on vain tiukentunut ja vallan keskeiset välineet ovat keskittyneet johdon käsiin. Venäjän on katsottu siirtyvän yhä vahvemmin kohti autoritarismia.
Valtion rooli on kasvanut joillakin osa-alueilla ja vastaavasti vähentynyt toisaalla. Venäjän on katsottu esimerkiksi pyrkineen irrottautumaan sosiaalisista velvoitteistaan, mutta toisaalta kansallisten prioriteettiohjelmien voidaan tulkita olevan merkki valtion interventionistisesta roolista. Ei voidakaan siis väittää, että Venäjän harjoittama sosiaalipolitiikka kumpuaisi yksinomaan neoliberalismin tai valtiojohtoisuuden periaatteista. Ei voida myöskään jättää huomiotta arvioita niistä poliittisista motiiveista, joiden on katsottu vaikuttaneen harjoitetun sosiaalipolitiikan ja reformien taustalla.
Alueellinen eriarvoisuus luo kysymyksenä oman ulottuvuutensa tarkasteltaessa Venäjän harjoittamaa sosiaalipolitiikkaa. Reformipolitiikka on herättänyt tunteita Venäjän syrjäisemmillä seuduilla. Erot Venäjän eri alueiden välillä ovat merkittäviä ja osalla alueista on vaikeuksia selviytyä sosiaalisista kysymyksistä.
Vladimir Putin lähipiireineen on ollut vallassa jo pitkään. 2000-luvun aikana vallanpitäjien ote vallankahvasta on vain tiukentunut ja vallan keskeiset välineet ovat keskittyneet johdon käsiin. Venäjän on katsottu siirtyvän yhä vahvemmin kohti autoritarismia.