EI ERITYISYYDEN KAUTTA VAAN ERITYISESTI LAPSEN KAUTTA! Tutkimus erityislasten myönteisestä kohtaamisesta arjen monimuotoisissa konteksteissa erityislasten vanhempien kuvaamina
Pakkanen, Heidi (2019-03-08)
08.03.2019
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Julkaisun pysyvä osoite on:
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019081324113
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019081324113
Tiivistelmä
Tutkimukseni tarkoituksena oli tutkia erityislasten vanhempien käsityksiä myönteisistä kohtaamiskokemuksista monimuotoisissa arjen konteksteissa. Tutkimuksen teoriaosassa on perehdytty merkityksellisen kohtaamisen sekä erityislapsen ja vammaisuuden määrittelyyn, yhteiskunnallisista lähtökohdista tarkasteltuna. Lisäksi on perehdytty elinympäristön ja erityislapsen väliseen vuorovaikutussuhteeseen.
Tutkimukseni on laadullinen ja siinä on käytetty fenomenografista tutkimusotetta. Tutkimusaineisto koostuu erityislasten vanhempien kirjoitelmista myönteisistä kohtaamiskokemuksista erityislapsensa kanssa. Aineistoanalyysi alkoi tutustumisella perusteellisesti aineistoon, vanhempien kirjoitelmiin aiheesta, kahdessa eri vaiheessa. Tämän jälkeen nostin tutkimukselle oleelliset merkitykset koko aineistosta erilleen, minkä jälkeen kategorisoin aineiston ja pyrin löytämään kategorioita yhdistäviä tekijöitä.
Tutkimustulosten mukaan erityislasten vanhempien käsitykset myönteisistä kohtaamiskokemuksista olivat vaihtelevia, mutta havaittavissa oli paljon myös yhtäläisyyksiä. Analyysissä erottelin ammattilaisten kanssa tapahtuneet kohtaamiset ja satunnaiset, ohimenevät kohtaamiset omiksi ryhmikseen. Yhdistävinä tekijöinä myönteisessä kohtaamisessa näyttäytyivät erityisesti lapsen arvostava kohtaaminen, lapsen huomioiminen ensisijaisesti lapsena ja omana yksilönä, muun muassa myönteisen nonverbaalisen sekä verbaalisen viestinnän keinoin. Lisäksi erityislapseen suhtautumisen toivottiin olevan ensisijaisesti mahdollisimman luonnollista, ennakkoluulotonta ja avointa, eikä erityisyyteen toivottu kiinnitettävän huomiota enempää kuin tilannetekijöiden perusteella kohtaamisessa olisi tarpeellista. Ammattilaisten kanssa tapahtuneissa myönteisissä kohtaamisissa korostuivat vanhempien kokemukset myötätuntoisesta ja aidosta läsnäolosta, avun ja tuen saaminen, asialle omistautuminen sekä asioiden selkeä viestiminen.
Tutkimukseni mukaan erityisyydestä tarvitaan edelleen lisää ymmärrystä, tietoa ja avointa keskustelua yhteiskunnassa. Näin luonteva suhtautuminen kaikkeen tavanomaisesta määriteltynä erilaiseen lisääntyisi sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisten sekä palvelualan henkilöstön kesken, kuten kaikissa muissakin ihmisryhmissä. Kohtaaminen on kaikessa helppoudessaan asia, joka vaatii harjoittelua. Myönteinen kohtaaminen osaltaan on toteuttamassa inhimillisyyden ja ihmisyyden toteutumista ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Myönteiset kohtaamiset taas kuvastavat erityislasten hyväksymistä ja heille annettavaa mahdollisuutta kasvaa tasa-arvoisiksi, täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi.
Tutkimukseni on laadullinen ja siinä on käytetty fenomenografista tutkimusotetta. Tutkimusaineisto koostuu erityislasten vanhempien kirjoitelmista myönteisistä kohtaamiskokemuksista erityislapsensa kanssa. Aineistoanalyysi alkoi tutustumisella perusteellisesti aineistoon, vanhempien kirjoitelmiin aiheesta, kahdessa eri vaiheessa. Tämän jälkeen nostin tutkimukselle oleelliset merkitykset koko aineistosta erilleen, minkä jälkeen kategorisoin aineiston ja pyrin löytämään kategorioita yhdistäviä tekijöitä.
Tutkimustulosten mukaan erityislasten vanhempien käsitykset myönteisistä kohtaamiskokemuksista olivat vaihtelevia, mutta havaittavissa oli paljon myös yhtäläisyyksiä. Analyysissä erottelin ammattilaisten kanssa tapahtuneet kohtaamiset ja satunnaiset, ohimenevät kohtaamiset omiksi ryhmikseen. Yhdistävinä tekijöinä myönteisessä kohtaamisessa näyttäytyivät erityisesti lapsen arvostava kohtaaminen, lapsen huomioiminen ensisijaisesti lapsena ja omana yksilönä, muun muassa myönteisen nonverbaalisen sekä verbaalisen viestinnän keinoin. Lisäksi erityislapseen suhtautumisen toivottiin olevan ensisijaisesti mahdollisimman luonnollista, ennakkoluulotonta ja avointa, eikä erityisyyteen toivottu kiinnitettävän huomiota enempää kuin tilannetekijöiden perusteella kohtaamisessa olisi tarpeellista. Ammattilaisten kanssa tapahtuneissa myönteisissä kohtaamisissa korostuivat vanhempien kokemukset myötätuntoisesta ja aidosta läsnäolosta, avun ja tuen saaminen, asialle omistautuminen sekä asioiden selkeä viestiminen.
Tutkimukseni mukaan erityisyydestä tarvitaan edelleen lisää ymmärrystä, tietoa ja avointa keskustelua yhteiskunnassa. Näin luonteva suhtautuminen kaikkeen tavanomaisesta määriteltynä erilaiseen lisääntyisi sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisten sekä palvelualan henkilöstön kesken, kuten kaikissa muissakin ihmisryhmissä. Kohtaaminen on kaikessa helppoudessaan asia, joka vaatii harjoittelua. Myönteinen kohtaaminen osaltaan on toteuttamassa inhimillisyyden ja ihmisyyden toteutumista ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Myönteiset kohtaamiset taas kuvastavat erityislasten hyväksymistä ja heille annettavaa mahdollisuutta kasvaa tasa-arvoisiksi, täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi.