Dura split -leikkausmenetelmän käyttö ja komplikaatiot kraniosynostoosien hoidossa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa vuosina 1975-2015
Blair, Richard (2019-08-16)
Dura split -leikkausmenetelmän käyttö ja komplikaatiot kraniosynostoosien hoidossa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa vuosina 1975-2015
(16.08.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019081924630
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019081924630
Tiivistelmä
Kraniosynostoosi on pään alueen poikkeama, jossa kasvuvaiheessa olevan kallon yksittäinen tai useampi sidekudoksinen sauma luutuu ennenaikaisesti johtaen kallon poikkeavaan kasvuun ja epäedullisen morfologian kehittymiseen. Hoitamattomana tilanne voi johtaa toiminnallisiin ja neurologisiin ongelmiin. Aivojen ja pään alueen normaalin kasvun turvaamiseksi on luutunut sauma avattava kirurgisesti mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, koska aivot kasvavat voimakkaasti kahden ensimmäisen elinvuoden aikana saavuttaen keskimäärin kolmeneljäsosaa aikuisten aivojen koosta.
Leikkauksella saavutetun hyödyn turvaamiseksi ja osteotomia-alueen liian nopean uudisluunmuodostuksen estämiseksi on aiemmin käytetty dura split -leikkausmenetelmää. Kyseisessä menetelmässä kovakalvon ulkolehti on preparoitu irti sisäkalvosta lähellä osteotomialinjaa, käännetty luun reunan päälle ja ommeltu luun päällä sijaitsevaan luukalvoon. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää kuinka paljon kyseistä menetelmää on käytetty Turun yliopistollisessa keskussairaalassa vuosina 1975–2015 ja kartoittaa siihen liittyviä mahdollisia komplikaatioita. Komplikaatioiden osalta selvitettiin intraoperatiivisen verenvuodon, kovakalvon vaurioitumisen, likvorvuodon, enkefaloseelen, leikkaushaavan infektoitumisen, postoperatiivisten luupuutosalueiden ja uusintaleikkauksien esiintyvyyttä aineistossa.
Tutkielma on kuvaileva rekisteritutkimus, jossa potilasaineistona on käytetty Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin potilastietoarkiston ja -järjestelmän leikkauskertomuksia vuosilta 1975–2015. Kyseisellä ajanjaksolla dura split -leikkausmenetelmää on käytetty 69 potilaan hoidossa. Tyttöjä oli 24,6% (n=17) ja poikia 75,4% (n=52). Keskimääräinen ikä leikkaushetkellä oli 3,89 kk. Pääasiallinen leikkausindikaatio oli venekalloisuus eli sagittaalisen sauman kraniosynostoosi, joita oli yhteensä 91,3% (n=63) potilastapauksista. Kohtalaista tai runsasta intraoperatiivista verenvuotoa esiintyi 23 potilastapauksessa, verenvuoto ei kuitenkaan vaikuttanut liittyvän pelkästään dura split -menetelmään vaan kallokirurgisen toimenpiteen luonteeseen yleisesti. Kovakalvo vaurioitui 16 tapauksessa ja yhdessätoista näistä esiintyi likvorvuotoa viitaten sisäkalvon vaurioon. Enkefaloseele tapauksia tai leikkaushaavan infektioita ei aineistossa esiintynyt. Kliinisesti merkittävä toimenpidealueen luutumattomuus esiintyi kahdella potilaalla. Näistä kumpikaan ei kuitenkaan johtanut korjausleikkaukseen. Uusintaleikkauksia aineistossa suoritettiin neljä, mutta näissä ei käytetty dura split -menetelmää. Dura split -leikkausmenetelmä vaikuttaa lisäävän riskiä kovakalvon vaurioitumiseen ja kallon luutumattomuuteen kovakalvon halkaisukohdalla, kuitenkaan erityisiä pitkäaikaisia komplikaatioita ei kyseisillä potilailla potilaskertomuksissa mainituissa jälkiseurannoissa raportoitu.
Leikkauksella saavutetun hyödyn turvaamiseksi ja osteotomia-alueen liian nopean uudisluunmuodostuksen estämiseksi on aiemmin käytetty dura split -leikkausmenetelmää. Kyseisessä menetelmässä kovakalvon ulkolehti on preparoitu irti sisäkalvosta lähellä osteotomialinjaa, käännetty luun reunan päälle ja ommeltu luun päällä sijaitsevaan luukalvoon. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää kuinka paljon kyseistä menetelmää on käytetty Turun yliopistollisessa keskussairaalassa vuosina 1975–2015 ja kartoittaa siihen liittyviä mahdollisia komplikaatioita. Komplikaatioiden osalta selvitettiin intraoperatiivisen verenvuodon, kovakalvon vaurioitumisen, likvorvuodon, enkefaloseelen, leikkaushaavan infektoitumisen, postoperatiivisten luupuutosalueiden ja uusintaleikkauksien esiintyvyyttä aineistossa.
Tutkielma on kuvaileva rekisteritutkimus, jossa potilasaineistona on käytetty Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin potilastietoarkiston ja -järjestelmän leikkauskertomuksia vuosilta 1975–2015. Kyseisellä ajanjaksolla dura split -leikkausmenetelmää on käytetty 69 potilaan hoidossa. Tyttöjä oli 24,6% (n=17) ja poikia 75,4% (n=52). Keskimääräinen ikä leikkaushetkellä oli 3,89 kk. Pääasiallinen leikkausindikaatio oli venekalloisuus eli sagittaalisen sauman kraniosynostoosi, joita oli yhteensä 91,3% (n=63) potilastapauksista. Kohtalaista tai runsasta intraoperatiivista verenvuotoa esiintyi 23 potilastapauksessa, verenvuoto ei kuitenkaan vaikuttanut liittyvän pelkästään dura split -menetelmään vaan kallokirurgisen toimenpiteen luonteeseen yleisesti. Kovakalvo vaurioitui 16 tapauksessa ja yhdessätoista näistä esiintyi likvorvuotoa viitaten sisäkalvon vaurioon. Enkefaloseele tapauksia tai leikkaushaavan infektioita ei aineistossa esiintynyt. Kliinisesti merkittävä toimenpidealueen luutumattomuus esiintyi kahdella potilaalla. Näistä kumpikaan ei kuitenkaan johtanut korjausleikkaukseen. Uusintaleikkauksia aineistossa suoritettiin neljä, mutta näissä ei käytetty dura split -menetelmää. Dura split -leikkausmenetelmä vaikuttaa lisäävän riskiä kovakalvon vaurioitumiseen ja kallon luutumattomuuteen kovakalvon halkaisukohdalla, kuitenkaan erityisiä pitkäaikaisia komplikaatioita ei kyseisillä potilailla potilaskertomuksissa mainituissa jälkiseurannoissa raportoitu.