Ympäristövahinkovastuun kohdentamisesta aliurakassa

Abstract

Tutkielma käsittelee ympäristövahinkolain mukaisen korvausvastuun kohdentamista pää- ja aliurakoitsijan välillä tilanteessa, jossa aliurakoitsija on aiheuttanut ympäristövahingon kolmannelle osapuolelle. Kysymys on epäselvä, koska ympäristövahinkolaissa korvausvelvollista toiminnanharjoittajaa ei ole määritelty tarkasti. Tutkielman tarkoituksena on ensinnäkin selvittää, onko ympäristövahinkolain mukainen vastuu niin ankaraa, että vastuu vahingosta syntyy automaattisesti pääurakoitsijalle oikeuskirjallisuudessa esitetyn niin kutsutun päätoiminnanharjoittajan vastuun konstruktion mukaisesti. Lisäksi tutkielman tarkoituksena on eritellä arviointikriteereitä, joiden perusteella vastuun kohdentumista voi yksittäistapauksessa arvioida. Tutkielmassa tarkastellaan myös pää- ja aliurakoitsijan yhteisvastuun edellytyksiä.

Tutkielmassa kysymyksiä on käsitelty oikeusdogmaattisen lähestymistavan avulla. Lähteiden osalta tutkielma nojaa lainsäädäntöön, lainvalmisteluaineistoon ja oikeuskirjallisuuteen sekä - käytäntöön. Tutkielmassa tukea on haettu jonkin verran myös ulkomaalaisista ja erityisesti ruotsalaisista lähteistä Suomen ja Ruotsin ympäristövahinkosäädösten samankaltaisuuden vuoksi.

Tutkielman perusteella voidaan todeta, ettei ympäristövahinkolain mukainen vastuu ole niin ankaraa, että pääurakoitsijan ensisijainen korvausvastuu olisi perusteltu. Vastuun kohdentamista on arvioitava tapauskohtaisen harkinnan mukaan, jossa voidaan ottaa huomioon muun muassa aliurakoitsijan aseman itsenäisyys, pääurakoitsijan käyttämä määräysvalta, pääurakoitsijan toiminnan liityntä aliurakoitsijan toimintaan, taho, jolle ympäristölupa on myönnetty sekä toiminnan laatu ympäristön kannalta. Yhteisvastuuta ei ole oikeuskäytännössä sovellettu ympäristövahinkoihin, mutta tutkielman perusteella osapuolten asettamista yhteisvastuuseen voidaan pitää perusteltuna etenkin silloin kun molemmat osapuolista toimivat samalla alalla tai kun pääurakoitsija käyttää erityistä määräysvaltaa.