Istanbulin sopimuksessa säädettyjen rangaistusta raskauttavien seikkojen täytäntöönpano Suomessa – näkökulmana fyysinen parisuhdeväkivalta
Ovaska, Inka (2019-11-01)
01.11.2019
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Julkaisun pysyvä osoite on:
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019111943076
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019111943076
Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on Istanbulin sopimuksessa (Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta) säädettyjen rangaistusta raskauttavien seikkojen täytäntöönpano Suomessa. Istanbulin sopimuksen mukaan tietyt seikat, kuten rikoksen kohdistaminen läheiseen henkilöön ja tekojen toistuvuus tulee voida huomioida sopimuksessa määritellyissä rikoksissa rangaistusta raskauttavalla tavalla. Tutkimusaihetta on rajattu nykyisen tai entisen kumppanin tekemiin pahoinpitelyihin.
Keskeisin tutkimuskysymys on, miten nämä rangaistusta raskauttavat seikat on täytäntöönpantu Suomessa. Tutkimuskysymyksiin kuuluu, miten näitä raskauttavia seikkoja voidaan ottaa huomioon pahoinpitelyn törkeysarvioinnissa ja rangaistuksen määräämisessä voimassa olevan rikoslain mukaan. Työssä tutkitaan, miten Istanbulin sopimus on otettu huomioon oikeuskäytännössä pahoinpitelyn törkeysarvioinnissa ja rangaistuksen määräämisessä. Tutkielmassa siis selvitetään, vastaavatko Suomen suorittamat täytäntöönpanotoimet Istanbulin sopimuksen asettamia velvoitteita rangaistusten raskauttamiseen liittyen. Koska sopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä raskauttavien seikkojen perusteltiin tulevan huomioiduiksi rikosten törkeysarvioinnissa, yleisesti osana rangaistuksen määräämistä sekä rangaistuksen koventamisperusteiden nojalla, täytäntöönpanon arvioimiseksi työssä käsitellään aihetta näiden kaikkien seikkojen kannalta.
Kyseessä on rikoslainopillinen tutkimus. Tutkimuskysymyksiin vastataan oikeuskirjallisuuden, virallislähteiden ja oikeuskäytännön avulla. Keskeisenä lähteenä on sukupuolistunutta väkivaltaa käsittelevä oikeuskirjallisuus, kuten Niemi-Kiesiläisen Rikosprosessi ja parisuhdeväkivalta (2004) ja Niemen, Kainulaisen ja Honkatukian toimittama Sukupuolistunut väkivalta – oikeudellinen ja sosiaalinen ongelma (2017).
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vain osa Istanbulin sopimuksessa säädetyistä raskauttavista seikoista sisältyy rikoslakiin, ja seikkojen täytäntöönpano on jätetty lähinnä lainsoveltajien harkinnan varaan. Vaikka sopimusta on sovellettu joissakin hovioikeuksien tapauksissa, sen perusteella ei voida todeta oikeuskäytännön olevan vakiintunutta, varsinkaan, kun korkein oikeus ei ole soveltanut sopimusta. Raskauttavia seikkoja ei ole saatettu voimaan asianmukaisella tavalla, minkä vuoksi ne olisi syytä lisätä rikoslakiin rangaistuksen koventamisperusteiksi. Lisäksi pahoinpitely tulisi voida arvioida törkeäksi, jos kyseessä on vakava naiseen kohdistuva väkivalta tai lähisuhdeväkivalta, ja arvioinnissa tulisi voida ottaa paremmin huomioon sukupuolistuneen väkivallan piirteitä.
Keskeisin tutkimuskysymys on, miten nämä rangaistusta raskauttavat seikat on täytäntöönpantu Suomessa. Tutkimuskysymyksiin kuuluu, miten näitä raskauttavia seikkoja voidaan ottaa huomioon pahoinpitelyn törkeysarvioinnissa ja rangaistuksen määräämisessä voimassa olevan rikoslain mukaan. Työssä tutkitaan, miten Istanbulin sopimus on otettu huomioon oikeuskäytännössä pahoinpitelyn törkeysarvioinnissa ja rangaistuksen määräämisessä. Tutkielmassa siis selvitetään, vastaavatko Suomen suorittamat täytäntöönpanotoimet Istanbulin sopimuksen asettamia velvoitteita rangaistusten raskauttamiseen liittyen. Koska sopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä raskauttavien seikkojen perusteltiin tulevan huomioiduiksi rikosten törkeysarvioinnissa, yleisesti osana rangaistuksen määräämistä sekä rangaistuksen koventamisperusteiden nojalla, täytäntöönpanon arvioimiseksi työssä käsitellään aihetta näiden kaikkien seikkojen kannalta.
Kyseessä on rikoslainopillinen tutkimus. Tutkimuskysymyksiin vastataan oikeuskirjallisuuden, virallislähteiden ja oikeuskäytännön avulla. Keskeisenä lähteenä on sukupuolistunutta väkivaltaa käsittelevä oikeuskirjallisuus, kuten Niemi-Kiesiläisen Rikosprosessi ja parisuhdeväkivalta (2004) ja Niemen, Kainulaisen ja Honkatukian toimittama Sukupuolistunut väkivalta – oikeudellinen ja sosiaalinen ongelma (2017).
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vain osa Istanbulin sopimuksessa säädetyistä raskauttavista seikoista sisältyy rikoslakiin, ja seikkojen täytäntöönpano on jätetty lähinnä lainsoveltajien harkinnan varaan. Vaikka sopimusta on sovellettu joissakin hovioikeuksien tapauksissa, sen perusteella ei voida todeta oikeuskäytännön olevan vakiintunutta, varsinkaan, kun korkein oikeus ei ole soveltanut sopimusta. Raskauttavia seikkoja ei ole saatettu voimaan asianmukaisella tavalla, minkä vuoksi ne olisi syytä lisätä rikoslakiin rangaistuksen koventamisperusteiksi. Lisäksi pahoinpitely tulisi voida arvioida törkeäksi, jos kyseessä on vakava naiseen kohdistuva väkivalta tai lähisuhdeväkivalta, ja arvioinnissa tulisi voida ottaa paremmin huomioon sukupuolistuneen väkivallan piirteitä.