Osallistuminen, vaikuttaminen ja sananvapaus verkkoympäristössä: Palveluntarjoajan vastuu käyttäjien levittämästä disinformaatiosta
Vaaraniemi, Liisa (2019-10-28)
Osallistuminen, vaikuttaminen ja sananvapaus verkkoympäristössä: Palveluntarjoajan vastuu käyttäjien levittämästä disinformaatiosta
Vaaraniemi, Liisa
(28.10.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019111337877
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019111337877
Tiivistelmä
Digitaalisten teknologioiden kehitys on luonut merkittäviä haasteita informaation laadulle. Viime vuosien aikana verkkoympäristössä on ollut havaittavissa selkeä disinformaation määrän kasvu, mikä aiheuttaa huolta, koska tiedon jakamisella on erityinen rooli demokraattisessa yhteiskunnassa. Internetissä sisällön saatavuudesta päättävät palveluntarjoajat ja siksi näiltä toimijoilta odotetaan muuttuneessa disinformaatioympäristössä toimia, joiden avulla verkkopalveluiden käyttäjille voidaan taata turvallinen verkkoympäristö. Odotukset heijastuvat erilaisiin eurooppalaisiin sääntelyaloitteisiin, jotka tarjoavat lähestymistapoja disinformaation torjumiseen.
Tutkielmassa tarkastellaan niitä haasteita, jotka verkon disinformaatio nostattaa demokraattisessa tietoyhteiskunnassa. Tarkoituksena on hahmotella disinformaatioilmiötä ja siihen liittyviä sananvapausnäkökohtia sekä analysoida palveluntarjoajien vastuusääntelykehystä ja roolia disinformaation torjunnassa. Tavoitteena on tunnistaa ongelmia, jotka saattavat liittyä uusissa sääntelyaloitteissa valittuun lähestymistapaan. Kysymys on siitä, onko tarkoituksenmukaista kohdistaa palveluntarjoajiin enenevissä määrin odotuksia toimia itsenäisesti disinformaation torjumiseksi.
Tutkielma on ongelmakeskeinen lainopillinen tutkimus, joka kohdistuu disinformaatioilmiöön yhtenä kokonaisuutena. Tutkielmassa tarkastellaan pääosin Euroopan neuvoston ihmisoikeusjärjestelmää sekä Euroopan Unionin oikeusjärjestelmää ja sen keskeisenä elementtinä ovat sääntelyaloitteiden lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sekä Euroopan Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännöt, jotka ovat muokanneet ja ohjanneet merkittävästi tutkielman kannalta keskeisten säännösten tulkintaa.
Esitetyn perusteella vaikuttaa siltä, että disinformaation aiheuttama uhka demokratialle on uudenlainen ja perinteisten instituutioiden vastaukset ongelmaan ovat epäselviä. Uudet sääntelyaloitteet kannustavat palveluntarjoajia aktiiviseen verkkosisällön hallinnointiin ja samalla oikeuskäytännöstä on vaikea löytää yhtenäistä ratkaisulinjaa siitä, miten disinformaation sananvapaussuojaan tulisi suhtautua. Oikeusvarmuuden ja sananvapauden turvaamisen kannalta selkeämmän rajanvedon löytyminen sallittavan ja rajoitettavan sisällön välille olisi ensiarvoisen tärkeää, mutta tapausten moninaisuuden vuoksi tämä on haastavaa. Ohjeiden olemassaolon tärkeys korostuu kuitenkin erityisesti tilanteessa, jossa palveluntarjoajat saattavat olla vastuussa sisällöstä.
Tutkielmassa tarkastellaan niitä haasteita, jotka verkon disinformaatio nostattaa demokraattisessa tietoyhteiskunnassa. Tarkoituksena on hahmotella disinformaatioilmiötä ja siihen liittyviä sananvapausnäkökohtia sekä analysoida palveluntarjoajien vastuusääntelykehystä ja roolia disinformaation torjunnassa. Tavoitteena on tunnistaa ongelmia, jotka saattavat liittyä uusissa sääntelyaloitteissa valittuun lähestymistapaan. Kysymys on siitä, onko tarkoituksenmukaista kohdistaa palveluntarjoajiin enenevissä määrin odotuksia toimia itsenäisesti disinformaation torjumiseksi.
Tutkielma on ongelmakeskeinen lainopillinen tutkimus, joka kohdistuu disinformaatioilmiöön yhtenä kokonaisuutena. Tutkielmassa tarkastellaan pääosin Euroopan neuvoston ihmisoikeusjärjestelmää sekä Euroopan Unionin oikeusjärjestelmää ja sen keskeisenä elementtinä ovat sääntelyaloitteiden lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sekä Euroopan Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännöt, jotka ovat muokanneet ja ohjanneet merkittävästi tutkielman kannalta keskeisten säännösten tulkintaa.
Esitetyn perusteella vaikuttaa siltä, että disinformaation aiheuttama uhka demokratialle on uudenlainen ja perinteisten instituutioiden vastaukset ongelmaan ovat epäselviä. Uudet sääntelyaloitteet kannustavat palveluntarjoajia aktiiviseen verkkosisällön hallinnointiin ja samalla oikeuskäytännöstä on vaikea löytää yhtenäistä ratkaisulinjaa siitä, miten disinformaation sananvapaussuojaan tulisi suhtautua. Oikeusvarmuuden ja sananvapauden turvaamisen kannalta selkeämmän rajanvedon löytyminen sallittavan ja rajoitettavan sisällön välille olisi ensiarvoisen tärkeää, mutta tapausten moninaisuuden vuoksi tämä on haastavaa. Ohjeiden olemassaolon tärkeys korostuu kuitenkin erityisesti tilanteessa, jossa palveluntarjoajat saattavat olla vastuussa sisällöstä.